Täällä vuonojen perukoilla aletaan arjen suhteen olla kalkkiviivoilla. Pampulan päiväkodin viimeinen vuosi alkoi viime viikolla ja esikoisen koulu alkaa maanantaina. Täällä Islannissa on samanmittainen kouluvuosi kuin Suomessa; koulut vaan loppuvat vasta kesäkuun puolella, joten kouluun palataan vähän myöhemmin kuin Suomessa. Päiväkotilapset ovat kesälomalla kuukauden. Joillakin paikkakunnilla päiväkodit ovat aina auki ja vanhemmat valitsevat kesälomakuukauden ajankohdan itse, mutta useimmat päiväkodeista laittavat ovet kiinni heinäkuun alussa ja palaavat takaisin värikynien ääreen elokuun ensimmäisellä viikolla.
Jos teitä kiinnostaa päivähoitojutut Islannissa, niin kannattaa lukea tämä juttuni Kokemuksia islantilaisesta päivähoidosta muutaman vuoden takaa; tai siis ups, KUUDEN vuoden takaa. Ajasta, kun viidesluokkalainen oli vielä päiväkoti-ikäinen pätkä.
Koulu aloitetaan täällä päin Pohjoismaita kuusivuotiaana. Sellaista esikouluntapaista täällä ei ole, mutta useimmissa päiväkodeissa se viimeinen päiväkotivuosi ennen koulunaloitusta keskittyy vähän enemmän koulumaisiin juttuihin. Siis opetellaan kirjaimia, harjoitellaan kirjoittamista, helppoa matikkaa ja sen sellaista. Meillä täällä Isafjördurissa viimeinen päiväkotivuosi on selkeästi erilainen kuin ne aikaisemmat. Kylässä on kaksi päiväkotia, ja vikana päiväkotivuotena molempien päiväkotien kasvatit siirtyvät erilliselle 5-vuotisosastolle, joka sijaitsee omissa tiloissaan peruskoulun vieressä, sillä on oma nimi, omat ohjelmat ja oma henkilökunta. Mä olen ymmärtänyt, että tällä tavalla halutaan valmistella vanhempia päiväkotilapsia kouluympäristöön. Tämän viisivuotispäiväkodin piha on yhteinen peruskoulun pihan kanssa, ja viisivuotiaat ruokailevat samassa ruokalassa, missä koululaisetkin. Tykkään tästä käytännöstä, että menään pienin askelin kohti koululaisen arkea, niin hyppy päiväkodista ekalle luokalle ei sitten ole niin iso.
Tykkään tuossa viisivuotispäiväkodissa myös siitä, että heillä on hyvin ympäristökeskeinen ja tieteellinen lähestymistapa kaikkeen. Meillä oli vanhempainhaastattelu toissapäivänä ja siellä opettaja kertoi meille esimerkiksi siitä, kuinka joka viikko tehdään ”materiaalinkeruuretkiä” lähiympäristöön. Retkillä kerätään kaikenlaista materiaalia – käydään esimerkiksi satamassa jututtamassa kalastajia tai kirjakaupassa tapaamassa kirjakauppiasta tai merenrannalla tutkimassa kiviä – ja sitten niistä havainnoista keskustellaan yhdessä ja pidetään keskenään pieniä esitelmiä. Ulkona retkeily, kävelyretket kylän keskustassa ja talviurheilusuunnitelmat kuulostivat tosi hyviltä. Ison vaikutuksen minuun teki se, että talvisin jokainen päiväkotiryhmän lapsi saa käyttöönsä omat sukset ja ryhmä käy usein yhdessä murtomaahiihtämässä! Täällä kylässä eräs ulkoilma-aktiivinaisten porukka oli muutama vuosi sitten järjestänyt varainkeruutempauksen ja kerännyt rahat suksiin ja monoihin koko päiväkotiporukalle. Siitä tempauksesta nautitaan edelleen. Aivan ihanaa!
Koska päiväkodissa tapahtuu paljon, harrastuksia Pampulalla ei juuri olekaan. Kerran viikossa hän käy paikallisen tanssikoulun tanssiryhmässä (täällä on suomalainen tanssiope, kuinka siistiä sekin!!), mutta muutoin päiväkodin tarjoama ohjelma on enemmän kuin tarpeeksi. Sitä paitsi melkein kaikki ryhmäliikunta ja musiikkikoulujen (jep, monikko! täällä parintuhannen asukkaan kylässä on tosiaan kaksi musiikkikoulua) ohjelma alkaa vasta kouluikäisille.
Esikoinen aloittaa ensi vuonna viidennen luokan. Elokuun alussa alkoi jo kuulua puhetta, että alkaispa koulu jo pian, että olisi enemmän tekemistä. Toive on ymmärrettävä, koska kaikki harrastukset alkavat samaan aikaan koulujen kanssa, ja lomien loputtua kaikki loputkin kaverit palaavat tänne kylille sukulaisiltaan ja kotimaanreissuiltaan. Koulussa tapahtuu kaikkea kivaa! Kaikki koulussa on kivaa paitsi aamuseiskalta herääminen.
Aamut ovat kyllä horror, mutta niin kai kaikilla. Koulu alkaa täällä joka päivä kello 8. Me asumme vain viiden minuutin kävelymatkan päässä koulusta, mutta on se aamuseiskan herätys silti aika karmeaa. Etenkin mulle.
Koulupäivä siis alkaa kasilta, puolitapäivin on tunnin mittainen vapaa-aika, johon monet lapset ajoittavat omia harrastuksiaan. Esimerkiksi musiikkikoulu on auki tunnin puoleltapäivin ja ottaa oppilaita vastaan ja sitten taas uudemman kerran kolmen aikaan iltapäivällä, kun koulupäivän on alaluokkalaisilta ohi. Mun mielestä on ollut kauhean kätevää, että esikoinen menee suoraan koulusta vaikka sinne kuoroharkkoihin, jatkaa sen jälkeen koulua vielä pari tuntia ja sitten loppuiltapäivä on vapaampaa aikaa leikkiä vaikka kavereiden kanssa tai mennä muihin harrastuksiin. Kun kaikki harrastukset eivät tiivisty sinne kello 17 ja 19 välille, kiireen tuntu arjessa vähenee ja lapsille jää aikaa myös vain olla. Tietenkään ihan joka arkipäivän puolenpäivän vapaatuntiin ei ole omaa harrastusta; kunta vastaa tämän vapaatunnin ohjelmasta, jos omia harrastuksia ei ole. Esikoinen käy vapaatunteinaan esimerkiksi liikunnanohjaajan vetämällä joogatunnilla, käy askartelutyöpajassa tai lukee kirjoja kirjastoryhmän vetäjän kanssa koulun kirjastossa.
Viidesluokkalaisella noita harrastuksia on kertynyt jo aika paljon – kiitos hyvän tarjonnan ja helpon siirtymisen paikkojen välillä. Esikoinen käy soittamassa pianoa kahdesti viikossa, kuorossa kahdesti viikossa, lentopalloharkoissa kerran viikossa ja talvisin laskettelukoulussa kaksi kertaa viikossa. Sitten on se isän kanssa yhteinen maastopyöräily- ja kiipeilyharrastus aina sään salliessa. Vaikka noita harrastuksia on aika paljon, niistä suurin osa on joko puoliltapäivin koulun vapaatunnin aikaan tai heti koulun jälkeen eli ennen viittä. Ja mikä mulle parasta: minnekään ei tarvitse kuskata. Kaikki siirtymät tehdään kävellen tai pyöräillen.
Näillä suunnitelmilla siis kohti uutta lukuvuotta! Toki tässä tulee kaikenlaista hiekkaa rattaisiin koronankin takia, mutta ainakin just nyt tällä hetkellä arki tuntuisi lähtevän rullaamaan eteenpäin tavalliseen tapaan. Kyllä ne nuhat, täit ja sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät draamat sieltä vielä tulee, mutta nyt kun niitä ei ole tässä, nautin smuutista menosta. Nautin niin kauan, kuin sitä kestää.
The post Ja niin oli elokuu. Koululaisten arki Länsivuonoilla appeared first on Satu Rämö.