Satu Rämö

Tapasin ystävääni Katjaa edellisviikolla. Kuvailessani hänelle kotitaloamme sain osaksi hämmästyneen kysymyksen: siis missä te niinkuin asutte? Reykjavíkin vanha keskusta tosiaan on aika omalaatuinen. Täällä on vähän kerrostaloja mutta paljon omakotitaloja. Kaikki omakotitalot eivät kuitenkaan ole yhden perheen koteja, vaan miltei jokaisessa isommassa talossa asuu useampi perhe, yleensä perhe per kerros. Oma kotimme sijaitsee 1900-luvun alussa valmistuneen kivitalon keskikerroksessa. Asumme siis omakerrostalossa.

Omakerrostalo - takapihalla on lisää sisäänkäyntejä.

Tyypillinen Reykjavik 101:n talo on syönyt yhden kellarikämpän, yhden keskikerroksen asunnon ja yhden ullakkokämpän ihanan vinoilla katoilla.

Olen tällä viikolla kuvannut lähikortteliemme eli Reykjavik 101:n alueen taloja, niin tekin näette, minkälaisella seudulla kolmihenkinen perheemme asuu. Reykjavík 101 (101 viittaa kaupunginosan postinumeroon) on vanhin osa Reykjavíkia ja melkeinpä vanhin osa koko Islantia. Historiankirjoitusten mukaan ensimmäinen Islantiin asumaan jäänyt norjalainen viikinki ohjasi botskinsa rantaan juuri Reykjavíkissa. Vuosi oli 874.

Näkymä toimistoni ikkunasta.

Siltä ajalta ei ole säilynyt kuin turvemajojen raunioita. Vanhimmat asuintalot ovat aivan 1800-luvun lopusta tai 1900-luvun alusta. Suurin osa näistä omakerrostaloista on kivitaloja. Puutalojakin löytyy, mutta niitä on hankala tunnistaa, sillä melkein kaikki puutalot on sateen ja tuulen takia päällystetty värikkäillä aaltopelleillä. Näin ollen Reykjavíkin vanha keskusta muistuttaa ylhäältä päin katsottuna kirjavaa räsymattoa.

Uulalaa! Siinä on Reykjavíkin pähein kattorakennelma.

Lähitalomme seinänaapuri.

Meidän kotimme on tyypillinen vanha talo: ihana huonekorkeus, paksut seinät ja jumalattoman ahdas kylpyhuone. Sinne ei aikanaan mahtunut edes vaipanvaihtotasoa. Lavuaari oli niin pieni, että siinä ei pyllyä pesty ilman, että kylppärin lattia lainehti vedestä. Meillä on kaksi pientä makuuhuonetta ja iso avara tila, jossa yhdistyvät keittiö ja olohuone. Pyykkitupa on ylä- ja alakerrosten väen kanssa yhteinen, samoin takapihan puutarha, jonne minä ansiokkaasti olen istuttanut muun muassa marjapensaita, perunoita, viinimarjapensaita ja tulppaaneja. Ainoastaan viimeksimainitut nousivat pinnan aurinkoisemmalle puolelle.

Kun samassa talossa on monta asuntoa, eikä omistajien kesken päästä yhteisymmärrykseen esimerkiksi ulkosivuremonteista, voi käydä näin.

Talomme pihan autotallirakennus ja autopaikka kuuluvat keskikerrokselle eli meille. Jaoimme autotallin kahtia. Tai siis mies jakoi. Kätevänä isäntänä se nikkaroi tilaan 25 neliön suuruisen pikkustudion, jonka olemme laittaneet vuokralle. Loppuosa autotallia jäi ukon maastopyörien, kypärien, jäähakkujen ja kiipeilykamojen varastoksi. Minä pidän siellä lähinnä Jopo-pyörääni.

Ai mikä asemakaava?

Haluaisin oikein mielellään tosi tilavan kylpyhuoneen. En pistäisi pahakseni tilavaa parveketta etelään tai kodinhoitohuonetta, jonne mahtuisi esimerkiksi pölynnimuri ja moppi. Nyt ne on sullottu lastenhuoneen lelukaappiin, eikä kersa ole tilanteesta järin mielissään.

Mikä risteys! Aivan liikaa informaatiota yhteen kylttiin.

Uusissa kämpissä on ajateltu käytännönläheisyyttä. Eteiset ovat isoja ja kylppäriin mahtuu kerralla kaksikin ihmistä. Huono puoli vaan on se, että uudisrakentaminen on keskittynyt Reykajvíkin lähiöihin. Mutta kun en raaskisi millään muuttaa pois ydinkeskustasta. Tässä kaupunginosassa on kaikki, mitä tarvitsen. Olenhan keskustaihmisiä.

Reykjavik 101, kaduilla tuulee.

Näissä vanhoissa omakerrostalossa on kuitenkin yksi mahtava mahdollisuus: kotia voi laajentaa vähitellen. Ei tarvitse kerralla ostaa koko taloa. Eikä näillä Islannin korkotasoilla ja inflaatioon sidotuilla asuntolainoilla semmoinen olisi edes mahdollista. Niinpä olemme päättäneet edetä pienin askelin. Ostimme omakerrostalomme kuusi vuotta sitten. Tila on lapsen kasvettua käymässä pikkuisen ahtaaksi, joten nyt olisi aika laajentaa.

Velkomin!

Viime viikolla tapahtui se, mitä on salaa odoteltu jo kolme vuotta. Alakerran pikkukaksio tuli myyntiin. Ensin epäilytti, koska emme pystyisi juuri nyt ottamaan maksettavaksi toista asuntolainaa. Sitten mieleen hiipi vaihtoehto: jos ostaisimme sen, laittaisimme vuokralle ja kartuttaisimme säästöjä. Vuoden tai parin päästä voisimme iskeä reiän lattiasta läpi ja - tadaa - siinä meillä olisi tuplaomakerrostalo. Niin siinä sitten kävi, että jätimme asunnosta tarjouksen. Voi hemmetin hemmetti, jos onnistuisimme saamaan sen!!

Nakkasin Design-alen puolelle myyntiin mekon, josta on tullut tämän syksyn lempivaatteeni. Suna on luomupuuvillainen (mukana pikkuisen elastaania) musta pitkähihainen mekko, joka sopii kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Olen käyttänyt tätä juhlamekkona verkkosukkisten kanssa ja arkiriepuna farkkujen päällä. Uskallanpa väittää, että materiaali on niin pehmeää ja joustavaa, että tätä voisi käyttää myös yöpukuna. Hintakin on kohdallaan (alehinta 60 €). En pysty ymmärtämään, miksi tämä yksi kappale on jäänyt alerekkiin roikkumaan. Ilmeisesti kukaan ei vain ole älynnyt sovittaa sitä. Jos kiinnostuit, katso tarkemmat tiedot ja osto-ohjeet design-alesta. Kauppias kiittää!

Marimekon mekko, väri musta, koko S, hinta 60 €. Kuva: Marimekko.

Reykjavíkissa ruokakaupat menevät kiinni puoli seitsemältä. Mutta jäätelökioskit ovat kyllä auki puolilleöin joka päivä. Myös talvella. Suurena jäätelönystävänä en pistä pahakseni tällaista aukioloaikalogiikkaa. Ei ole iso katastrofi, jos illallistarpeet jäävät päivällä ostamatta, koska aina voi suunnata jäätelökioskille syömään. Yleensä islantilaiset posottavat jäätelökioskille isoilla jeepeillään, tilaavat jäätelöät tiskiltä ja menevät syömään ne autoonsa. Mikä lykky, että meillä on kotikadulla jäätelökioski. Itse asiassa ulko-oveltamme on lyhyempi matka jäätelölle kuin ruokakauppaan.

Islantilaiselta jädekiskalta ei saa tämän pienempää jäätelöä. Tämä annos kulkee nimellä pikkuvauvajäätelö (smábarnaís).

Perinteinen islantilainen jäätelö on pehmismäistä vaniljaa, jota terästetään erilaisilla täytteillä. Jäätelön sekaan voi valita ravinteita noin kahdestakymmenestä eri keksi-, karkki- ja murolaadusta. Tuoreita marjojakin on tarjolla. Jos jäätelöönsä haluaa kivan kuoren, myyjä dipauttaa koko komeuden suklaa-, lakritsi-, toffee- tai mansikkakastikkeeseen.

Koossa ei säästellä. Pieni annos vastaa suomalaista tuplapehmistä. Iso annos onkin sitten jo litran. Litran!! Voitte kuvitella, kuinka turhauttavaa on viedä islantilainen suomalaiseen jäätelökioskiin. Kun mieheni aikanaan tilasi ison annoksen Finnkinon Spice Icestä ja sai käteensä tötterön, jossa oli kaksi ison mansikan kokoista palloa, hän oli varma, että tässä on tapahtunut joku karmea väärikäsitys. Emme ole toista kertaa käyneet.

Islannilla on jäätelössä ihan oma mittakaavansa. Minä niin tykkään tästä mittakaavasta!

Islantilaiset asuntovelalliset voittivat eilen arpajaisissa: lähes kaikki, joilla oli vuosina 2008 ja 2009 asuntolainaa, saivat lainastaan keskimäärin noin 8 500 euroa anteeksi. Lyhyt taustoitus on varmasti paikallaan. Islannissa koettiin iso talouskriisi muutama vuosi sitten. Ennen rysähdystä täällä elettiin kuin viimeistä päivää ja (laina)rahaa tuhlattiin isoihin autoihin ja asuntoihin. Perinteinen asuntolaina on sidottu inflaatioon. Eli kun inflaatio on noussut pahimillaan jopa 20 prosenttiin, lainapääoma on noussut saman verran ja sen päälle ovat tulleet vielä korot.

Islannin keskustapuolue voitti viimekertaiset eduskuntavaalit lupaamalla velkaisille kotitalouksille helpotuksia. No nyt niitä helpotuksia saatiin: keskiverron islantilaisparin asuntolaina on noin 160 000 euroa. Eilisen jälkeen se tippui 150 000 euroon. Lainojen pääomia leikattiin yhteensä 980 miljoonaa euroa.

Olen pöyristynyt. Hanke on järjetöntä verovarojen tuhlausta. Kerronpa miksi.

1. Lainoja leikattiin kaikilta ilman tulorajoja. Tiedän monia, joilla on kymmenen tuhannen euron bruttotulot ja asuntolainalyhennys reilusti alle tonnin kuussa. Eivät he tarvitse hankalaan taloustilanteeseen tulonsiirtoa, koska heidän taloudellinen tilanteensa on ihan helvetin hyvä!

2. Lainoja leikattiin, vaikka lainaa olisi tällä hetkellä todella vähän.Järkyin esimerkki: pari oli ostanut kymmenen vuotta sitten puoli miljoonaa euroa maksavan asunnon ja ottanut siihen 250 000 euron lainan. Muutaman vuoden kuluttua he myivät asuntonsa isolla voitolla. Asuntolainaa oli jäänyt alle 40 tuhatta euroa. Eilen lainamäärä tippui 20 tuhanteen euroon.

3. Vuokra-asujat eivät saa mitään. Reykjavíkissa kolmiosta joutuu maksamaan noin 1 300 euron kuukausivuokraa. Samankokoisen asunnon lainanlyhennys on tuosta summasta jopa puolet vähemmän. Vuokrataso on niin korkea, että kaksikaan hyväpalkkaista työssäkäyvää aikuista ei pysty vuokran ja muiden menojen jälkeen säästämään käsirahaa oman asunnon ostamista varten.

Islannin pääministeri, Sigmundur Davíð. (Kuva: ruutukaappaus, Kjarninn.is

4. Yhteistä rahaa tarvittaisiin muuallakin. Koulutuksesta leikataan. Terveyhdenhuolto ei pelitä. Lääkärin peruspalkka (ilman vuorolisiä) on noin 2 000 euroa. Yli kuuden vuoden opintojen ja isojen opintolainojen jälkeen kuukausipalkka yltää kahteen tuhanteen euroon. Sillä saa juuri vuokran maksettua. Monet nuoret lääkärit ovat tehneet johtopäätöksensä ja muuttaneet töihin Norjaan ja Ruotsiin.

5. Autetaan heitä, joilla menee jo hyvin. Samaan aikaan kun asunnonomistajien - myös niiden, joilla on hyvät tulot ja erinomainen maksukyky - taloustilannetta kohennetaan, tehdään päätöksiä, jotka heikentävät pienituloisten asemaa. Ensi vuoden budjetissa päätettiin korottaa ruoan arvonlisäverotusta muutamalla prosenttiyksiköllä. Kun kansa valitti, että ruoan hinta nousee, talousministeri lohdutti kertomalla, että samaan aikaan luksuselektroniikan hinta tulee alennettujen tullimaksujen kautta laskemaan.

Vuokralla asuvaa yksinhuoltajaa, jonka kaikki käteen jäävät rahat menevät vuokraan ja ruokaan, tuskin lohduttaa tieto, että taulutelevision saa nykyään edullisemmin. Taulutelevisiota kun ei voi syödä.

Jos Islannin hallitus olisi halunnut tukea huonoimmassa taloustilanteessa olevia kotitalouksia käyttämällä yhteisiä verovaroja tehokkaasti, sen olisi pitänyt auttaa heitä, jotka sitä apua eniten tarvitsevat.

Veikkaanpa, että ei mene montaakaan päivää, kun pääministerin lehdistövastaava kääntää tämän koko järjettömän tapahtumasarjan englanniksi. Kansainvälisiä tiedotusvälineitä varten saadaan vetävä tarina, joka jälleen rakentaa mielikuvaa Islannista hienona maana, joka pitää huolta kansalaisistaan ja selättää yhdet talouslamat tuosta noin vaan. Yeah right.

Että välllä tällaisiakin uutisia Islannista.

Mitä tehdä viikonloppuna, kun karmean sään takia ulos ei voi mennä eikä hoplop-tyylinen puuhakeskus ole vaihtoehto? Jotain on kuitenkin keksittävä, sillä kaksi päivää sisätiloissa ajaa porukan murisemaan toisilleen. Ei siellä uimahallissakaan voi ihan koko viikonloppua viettää. Tai jäätelökioskilla tai leffaa katsoen. Talvisin vaihtoehdot käyvät näillä leveyspiireillä aika vähiin. Viime viikolla lapsi ryhtyi proaktiiviseksi ja ehdotti, että mitä jos mentäisiin viikonloppuna luistelemaan. Se oli nähnyt jossain lastenpiirretyssä taitoluistelijahiiren ja haluaisi nyt olla samanlainen.

No miksipä ei. Tosin yritin etukäteen varoitella, että luistelu on sitten ihan pirun vaikeaa. Pitää kaatua joku tuhat kertaa, ennen kuin homma alkaa sujua. Piruetteihin on sairaan pitkä matka.

"Joo ei se haittaa", tyyppi vastasi ja kaivoi vaatekaapistaan toppahousujen päälle mekon, koska taitoluistelijalla kuuluu olla jotain röyhelöitä. Oh well.

Jäähallilla kersa yllätti päättäväisyydellään. Sitä ei näyttänyt kaatuilu harmittavan. Useita kertoja se keräili itseään jäältä ja kömpi joka kerta takaisin ylös. Posket punaisena se vannoi yrittävänsä vielä kerran ja vielä kerran ja vielä kerran.

Kun sterkoissa soi Beyonce, valot himmenivät ja jäähallin diskopallo (joo, Reykjavíkin jäähallissa on katossa vakiovarusteena diskopallo) alkoi heittää värikuvioita jään pintaan, kersa kiihdytti vauhtia. Minulla oli persposket krampissa ja varpaat jäässä ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Lapsi huiteli jäällä rollaattoria muistuttavan luistelutuen kanssa puolitoista tuntia, ja se piti silti kantaa ulos.

Minulla on vähän sellainen fiilis, että jäällä nähdään vielä.

Kersan päiväkotiryhmän vetäjä lähettää perjantaisin lasten vanhemmille pitkän sähköpostin, jossa kerrotaan kuluneen viikon kuulumiset. Eilinen viesti ilahdutti perusteellisuudellaan.

Reykjavik, kotikaupunki!

Maanantai. Tiedeohjelmaa A:n johdolla. Lapset tykkäsivät tästä päivästä aivan erityisesti! Ensin katsoimme Youtubesta videon, jossa Ævar Vísindamadur (Aevar Tiedemies) valmisti savukuplia kuivajäätelöstä ja kiehuvasta vedestä. Videon katselun jälkeen leikimme tutkijoita ja katselimme kuolleita hyönteisiä suurennuslaseilla. Ja sitten teimme vihreää limaa! Siihen ei tarvittu kuin perunajauhoja, vettä ja elintarvikeväriä. Tämä oli mahtava elämys, ihanan sotukuista ja hauskaa :) Kokeilkaa tätä ihmeessä kotonakin, tässä on aiheesta opastusvideo.
Tiistai. A:n taidepajassa jatkettiin tiedeteemalla. Piirsimme kaikenlaisia tieteeseen liittyviä asioita: suurennuslaseja, tutkijoita, aurinkoja ja vaikka mitä. Sen jälkeen maalasimme kuvat vesiväreillä. Oli hauskaa nähdä, miten puuvärit ja vesivärit sekoittuivat keskenään.
Keskiviikko. A piti musiikkitunnin. Lauluimme laulua Che Che Kule, täältä muuten löytyy yksi esimerkkivideo laulusta. Jotkus lapsisista oliva ujompia osallistumaan kuin toiset, mutta me jeesasimme heitä erityisesti. Laulun jälkeen meillä oli soitinjuhlat! Lapset seisoivat ringissä ja soittivat erilaisia soittimia vuorotellen. Leikin jälkeen opettelimme soitinten nimiä ja miten niitä soitetaan. Tutustuimme mm. bongorumpuihin, huuliharppuun, kitaraan ja marakasseihin. Lopuksi tanssimme rauhallisen musiikin tahtiin ja yritimme pysyä rytmissä.
Torstai. A ja F pitivät liikuntatunnin suuressa salissa. Aloitimme Latador-pelillä (kuten viime viikolla) ja sen jälkeen teimme tasapainoharjoituksia. Hypimme "kiveltä toiselle", kiipesimme pöydälle, hypimme sieltä alas tyynyille, ryömimme lattialla, kävelimme hulahularengasreitillä, teimme hämähäkkikävelyä ja sen semmoista. Lopuksi joimme vettä ja lepäsimme.
Perjantai. Aamulla lauloimme ja iltapäivällä luimme kirjoja, joita lapset olivat tuoneet kotoa mukanan. Tänään vietettiin koko maassa islannin kielen päivää.

Kiitos kaikille mukavasta viikosta ja kiitos kun teillä on niin ihania lapsia :)

Muistuttaisin myös kaikkia vanhempia tuomaan lapsille tarpeeksi lämpimiä vaatteita ja kumisaappaat. Lapset sairastuvat tällä säällä, jos ovat liian kevyesti pukeutuneita. Lenkkarit saa viedä takaisin kotiin, niitä ei näin myöhään syksyllä tarvita!!!

Arvostan tällaisia viestejä, myös suorapuheista loppukaneettia. On kyllä sanottava, että omin voimin en onnistuisi ikinä tarjoamaan samanlaista viikko-ohjelmaa. Olen järjettömän tyytyväinen, että henkilökunnalla on aikaa ja motivaatiota kirjoitella näinkin yksityiskohtaisia selostuksia. Sitä osaa nyt suhtautua ihan eri tavalla tarinoihin siitä sormien välistä valuvasta vihreästä limasta. Ja ensi viikolla muistan pakata kumisaappaat mukaan. Lupaan!

Jouluhärdelli alkaa heräillä Reykjavíkissa. Marraskuun alussa tulivat ensimmäiset jouluvalot pääkatu Laugavegurille, ja viime viikonloppuna keskustan kauppojen ulkoseiniin naulattiin kuuset valosarjoineen.

Rautakaupan joulukuuset.

Meillä Suomi PRKL! -kaupallakin jouluhässäkän voi jo haistaa. Jouluun on tosin valmistauduttu jo yli puoli vuotta. Joulutuotteista osa tilattiin varhain keväällä. Viimeiset jouluvalikoiman tuotteet päätettiin marraskuussa ja ne tippuvat sisään joulukuun puolella. Ikkunassa on joulukoristeet ja pian alkaa Spotify soittaa joululistaa. Ensimmäinen joulumainos ilmestyi viime viikon lehdessä:

Fréttatíminn (mainiossuunnittelu Solla)

Maarit & minä.

Uusille blogin lukijiolle pieni kertaus: aloitin kauppiaskollegani Maarit Kaipaisen aka supermyyjän kanssa (se nainen osaa kyllä tehdä vaikka mitä muutakin, mutta myyjänä hän on ihan helkkarinmoinen) Suomi PRKL! Design -kaupan kaksi ja puoli vuotta sitten. Myymme suomalaista designia. Myyntitila on edelleen sama, vaikkakin pariin otteeseen isosti remontoitu. Valikoima on elänyt paljon ja alussa tehtyjä virheitä on paikkailtu vuosien varrella. Eihän sitä voi varmuudella tietää, mikä myy, ennen kuin kokeilee. Ja nyt kun on kokeiltu, homma alkaa olla hyvin näpeissä. Varasto kiertää ja meillä on paljon kanta-asiakkaita, jotka käyvät katsastamassa Marimekon mekkotarjonnan useita kertoja kuukaudessa. Se on ihan mahtavaa!

Joulu on tietysti kaupanpidon kannalta se kaikista tärkein, työläin mutta myös hauskin aika.

Joululahjaideoita.

Marraskuussa myydään hitokseen joulukoristeita. Ennustamme esimerkiksi muumilelukalentereille erinomaista menekkiä. Onhan nyt menossa kuitenkin Toven 100-vuotisjuhlavuosi ja meidän kauppamme on tänä vuonna Islannissa ainoa, joka myy muumikalenteria. Muumikoristepallojen ja muumipiparkakkumuottien ohella on tietysti paljon Marimekko-essuja, Marimekko-uunihanskoja, Marimekko-keittiöpyyhkeitä, Marimekko-piparkakkumuotteja, Marimekko-astioita...

Unikkoa uuniin. Kuva: Marimekko.

Suomalainen puumateriaalikin on edustettuna: Valonan koivukristallit ovat upeita ikkunassa ja joulukuusessa ja kelopuusta tehdyt by Piippola -tuikkukynttilänjalat ovat Islannissa harvinaista herkkua. Täällä kun ei juuri kasva edes metsää.

Suomi-eksotiikkaa islantilaisille. Kuva: by Piippola.

Joulukuun puolella pussitetaan joululahjoja. Marimekon yöpaitoja, Marimekon mekkoja, Muumi-lastenvaatteita, Muumi-lenkkareita, Nokian kumisaappaita, Muumi-mukeja, kynttilänjalkoja ja Iittalan Kastehelmeä.

Valonan upeat koivukristallit. Koristeita löytyy eri malleissa - ja myös himmelinä! Kuva: Valona

Vuoden kiireisin aika on käsillä, mutta vielä ei stressaa yhtään. Fiilis on samalla tavalla jännittävä ja odottava kuin ennen urheilusuoritusta. Näpit hikoilevat ja vatsassa pistelee kivasti. Olen ollut vähän läsnä kaupalla kuluneen vuoden aikana, mutta nyt joulun alla on taas kaikilla asianosaisilla sata ja risat lasissa. Kauppiaat ovat valmiina koitokseen!

Jouluvalmistelut kotona tulevat olemaan vähän retuperällä. Lastenhuoneeseen laitoin jouluvalot ja leikattiin leivinpaperista joulutähtiä, jotka kiinnitin ikkunaan sinitarralla. Muuta tässä tuskin ehtii tehdä. Siksi onkin ihanaa, että tänä jouluna on sukumme Islanti-joulun vuoro, eli saamme siskot ja äidin tänne jouluksi ja uudeksivuodeksi. Koska olen itse koko joulunalusajan töissä, suku saa leipoa piparit ja tehdä jouluruoat. Mutta ehkä ne kestävät sen :-) Aatonaaton iltana, kun koko vuoden kiireisin myyntipäivä on ohi ja varasto ihanan kevyt ja edessä pieni hengähdystauko, käymme skoolaamassa lähibaarissa parit jouluoluet. Se on ihana hetki.

Näitä ja muumikuppeja menee jouluisin kuin maitolitraa. (Kuva: Iittala)

Tuntuu, että aika monella työssäkäyvällä kaverillani on yhtä lailla kaasu pohjassa koko loppuvuoden, kun "ennen vuodenvaihdetta" pitäisi saada yksi jos toinenkin projekti valmiiksi. Tunnistatteko muutkin tämän joulukiireen?

Olen yrittäjä, joka yrittää pitää työpäivänsä mahdollisimman lyhyinä. Työni on sen kaltaista, että omaan tehokkuuteen ja tekemisen nopeuteen on mahdollista vaikuttaa. Saatan tehdä viidessä tunnissa työt, joihin saisi helposti kulumaan kahdeksankin tuntia. Yksi tärkeimpiä minimiin vetämiäni aikasyöppöjä on lounastunti. Puoli tuntia lounasruokailuun? Ainoastaan silloin, jos lounas on samalla myös palaveri.

Koska olen hurahtanut urheiluun, yritän syödä kaikilla aterioilla paljon. Mandariini tai voileipä ei ole minulle ateria, ne ovat naposteltavaa. Ajansäästön ja ravinnonhimon takia lounaani onkin yleensä edellisen illallisen rippeet muovirasiassa: se menee mikrosta mahaan kymmenessä minuutissa. Illalla sitten hifiestellään ja tehdään kunnolla hyvää ruokaa - josta voi nauttia myös seuraavana päivänä läppärin ääressä.

Sausagelfie.

Mutta eiväthän tämmöiset säännöt olisi mitään, jos niistä ei välillä tekisi poikkeusta. Elämän mielekkyys on nimittäin vaihtelussa. Siksi kävin viimeksi tänään vetäisemässä huiviini perinteisen islantiaisen pikalounaan: pylsan (eli hodarin), kevytkokiksen ja yhden juotavan skyrin. Kyllä oli hyvää. Ja onhan makkarassakin valkuaisia :)

Päivi Räsänen (KD) totesi eilen radiohaastattelussa, että sukupuolineutraali avioliittolaki olisi YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastainen. Facebookissa alkoi pian elää heitto "lukee kuin Päivi Räsänen ihmisoikeusjulistusta". Ajattelin sitten, että toimiihan tämmöinen valikoiva luenta kahteen suuntaan. Sieltä yleiskokouksen hyväksymästä dokumentistahan voi lukea ihan mitä tykkää, kun sopivasti poimii rusinoita pullasta.

PS. Katja sanoi substanssipuolesta hyvin, kannattaa lukea.

Aloittaessani norjalaiskirjailija Jo Nesbön uutuutta rima oli korkealla. Hitto, kysehän on sentään Nesbön ensimmäisestä teoksesta jälkeen Harry Holen. Ja Harry Hole on parasta jännitysactionia, mitä voi kirjojen kautta nauttia. Niitä lukiessa ei voi kuin haukkoa ihastuksesta henkeä, kun kirjailija saa lukijan tuntemaan itsensä raiteilta suistuvaksi luotijunaksi. U-käännös toisensa jälkeen laittaa juonen mutkalle, joka on täynnä kylmääviä yllätyksiä.

Kuva: WSOY/Johnny Kniga

Isänsä poika on kertomus siitä, kuinka vankilassa nuoruutensa viettänyt Sonny pakenee ja alkaa kostaa kokemiaan ja läheistensä kokemia vääryyksiä. Siinä saavat kyytiä huumekauppiaat, korruptoituneet viranomaiset, talousrikolliset ja ihmiskauppiaat. En tiedä teistä, mutta kun megapahis saa kunnolla turpaan, minusta tuntuu alkukantaisella tavalla pirun hyvältä. Isänsä poikaa lukiessa on koko ajan hyvä olo.

Juoni etenee ja henkilöhahmot ovat kiinnostavia. Sonny on supermies, joka toiminta perustuu hänen näkemyksiinsä oikeasta ja väärästä. Kusipäät pistetään kärsimään, kiltit ihmiset palkitaan. Hesarin Sirpa Pääkkönen kuvaili päähenkilöä osuvasti: Sonny on miespuolinen versio Lisbeth Salanderista.

Sivuhahmoista onnistunein on Sonnyn pakotalon naapurissa asuva kovia kokenut pikkupoika, joka tarkkailee ikkunasta Sonnyn toimia ja elämää. Pikkupojalla ei ole mitään tekemistä itse päätarinan kanssa, mutta silti hän on läsnä useassa luvussa. Poika on hiljainen sivustaseuraaja, jonka surumielisyys vähenee tarinan tapahtumien edetessä. Hänellä - kuten Sonnylläkään - ei ole isää. Jollain tavalla Sonny tulee pelastaneeksi hänetkin.
Kirjassa asiat loksahtavat kohdalleen ja tunnelma on sitä, mitä oheinen traileri lupaa. Viimeisellä sivulla olen silti hitusen pettynyt. Se ei johdu siitä, että tarina olisi ollut kökkö, tyyli rasittava tai henkilöhahmot epäuskottavia. Päinvastoin, tämä oli juuri sitä, mitä Nesböltä osasi odottaa. Rimani vain oli liian korkealla. Luulenpa, että minun olisi pitänyt odotella Nesbön kanssa vuosi tai pari ja antaa Harry Holen hiljentyä ennen eteenpäin siirtymistä. Luultavasti kirjailijan ensi vuoden uutuus tekee vieläkin isomman vaikutuksen. Jos se kohuttu Blood on Snow vaikka viimein ilmestyisi!

Suosittelin taannoin Nesbön Harry-sarjaa siskolleni, joka ei muuten juuri lukenut dekkareita. Kuinkas kävikään? Hän sanoo että yöunet ovat menneet, kun ei niitä kirjoja voi jättää kesken. Hah, minä niin arvasin! Harry Hole -kirja on kuin pihti. Joulua ajatellen se on mielestäni näppärä lahja paitsi innokkaille lukijoille, myös heille, jotka eivät kirjoja muuten paljoa lue.

Harry Holen lukemista ei ole pakko aloittaa sarjan alusta, Lepakkomiehestä, sillä teokset ovat itsenäisiä. Omia HH-suosikkejani ovat viimeisimmän eli Poliisin ohella Lumiukko ja Panssarisydän. Oli se Isänsä poikakin aivan erinomaista viihdettä. Suomalainen.com:ssa Nesbön kirjat alkaen 11,95 €*

.

Kirjoitin vuosi sitten Jo Nesböstä ja Poliisista, joka on Harry Hole -sarjan viimeinen (näin itse päättelin) ja mielestäni myös paras osa.

*) affiliate-linkki

Tapahtuipa eräänä sunnuntai-iltapäivänä. Tein rästihommia kotona koneella lapsen ollessa anopilla kylässä ja miehen töissä. Yritin olla tehokas, mutta viikonloppumoodissa aloin hengata Facebookissa. Huomasin, että bloggajakaverini Sanna (jolla on tosi mainio matkablogi) myi ylimääräiseksi jääneitä lastenleluja. En ollut koskaan kuullutkaan mistään Pet Shopista. Mutta sitten näin tämän kuvan:

Kuva: Walleni.us

Ilmeisesti sisälläni hajosi tuolla hetkellä jotain. Tajusin, että minä tarvitsen tämän. Jos en kersalle, niin ainakin itselleni. Ihanan vinot lattiat! Miten paljon pieniä osia, joita voi järjestellä. Värikkäitä muovieläimiä monessa kerroksessa. Ja nuo mintunvihreät pikkukiikarit. Entäs tuo ikkunasta kurkkaava isosilmäinen lammas. Ylisöpö!!! Mulla oli lapsena My Little Poneja, mutta ei mitään tällaista. No nyt on.

Tämä paketti on nyt matkalla mutsilleni Kouvolaan (tiedoksi siis äiti, ettet ihmettele kun paketti kannetaan eteiseen). Tämä pitäisi jollain ilveellä survoa joulukuussa matkalaukkuun. Toivotan onnea :)

Väittäisin, että aika hupsu heräteostos. Oho.

Osallistuin viime viikolla naruhyppelykurssille. Crossfit-harjoituksissa hypitään usein narulla ja tehdään tuplahyppyjä eli double underseja. Vihaan niitä. Pitää hypätä tarpeeksi korkealle, että naru ehtisi yhden hypyn aikana kahteen kertaan jalkapohjien alta. Voin kertoa, että minulla ei todellakaan ehdi paitsi pissa punttiin.

Kun amerikkalainen JumpNrope tuli viime viikolla vetämään Reykjavíkin salille tuplahyppykurssia, ilmoittauduin mukaan, koska halusin vihollisesta yliotteen. Varotoimenpiteenä en juonut ennen treenejä mitään yli kahteen tuntiin. Kolmen tunnin yhtäjaksoisen hyppimisen jälkeen oli heikko olo. Vaikka onnistuin piiskaamaan narusta kolme peräkkäistä tuplahyppyä, en pystynyt vapinan takia nauttimaan tuloksesta ollenkaan.

Nestehukasta johtuva heikotus kesti monta tuntia ja oli niin kamala kokemus, että toista kertaa en siihen lähde. Mutta en kyllä suostu olemaan kolmekymppinen housuunpissijäkään, joten mikäköhän neuvoksi?

Miehiä sama ongelma ei tunnu vaivaavan, tai ainakaan he eivät puhu siitä. Naisten pukuhuoneessa sen sijaan kuulin useammaltakin kurssille osallistuneelta naiselta saman stoorin: double undersit ovat kamalia, koska hyppy, hyppy, lirahdus. Ja niin edelleen. Litsläts. Meillä kaikilla on yksi yhteinen tekijä: lapsia.

Villi arvaukseni on, että syy löytyy lantionpohjan lihaksista, jotka ovat löystyneet paksuilun aikana tai synnytyksessä. Tuntuu järjettömältä, että omasta synnytyksestä on kohta viisi vuotta, mutta pissapuntti ilmestyy vasta nyt. Juuri nyt, kun olen parhaimmassa fyysisessä kunnossa kymmeneen vuoteen. Tosi loogista alkaa kusta housuihiinsa, kun on viimein saanut vyötärönsä takaisin.

Jos syy löytyy lantionpohjanlihaksista, ongelmasta voisi kaiketi päästä eroon treenamalla. Olen patalaiska tekemään minkäänlaisia lihasharjoitukusia kotona. Treenisalilla voisi kuitenkin suorituksen jälkee pistää peliin ylimääräiset viisi minuuttia ja tehdä muutaman sarjan strategisia paikkoja vahvistavia harjoituksia. Pitäisi enää keksiä, että minkälaisia harjoituksia. Netistä löytyy kymmeniä erilaisia vinkkejä ja niiden keskinäisestä paremmuudesta on vaikea ottaa selvää. Kysynkin nyt, että onko kenelläkään muulla ollut riesana sama vaiva, ja mitkä liikkeet teitä ovat jeesanneet?

Islannin uutisissa on viimeiset pari päivää toitotettu sunnuntai-iltapäivänä iskevästä epätavallisen kovasta myrskystä. Tuuli saattaa nousta joissain paikoissa jopa 50 metriin sekunnissa. Ihmisiä neuvotaan ottamaan pihoiltaan kaikki irtotavara sisään eikä autoja kuulemma kannata parkkeerata aukeille paikoille, josta tuulen on helppo "poimia ne mukaansa". Ihmisiä on kehotettu pysymään kotona ja välttämään kaikenlaista matkustamista. Islannissa on tällaiselle tavattoman huonolle säälle ihan oma sana: óveður eli epäsää. Melko loogista.

Lähestyvän myrskyn takia puolison piti palata työmatkaltaan päivää aiottua aikaisemmin. Ajellessaan rannikkoa pitkin kotiin hän törmäsi sattumalta ryhmään surffaajia. Aallot olivat kuulemma mainiot. Kuva: Björgvin Hilmarsson.

Valmistauduin tänään tulevaan koitokseen. Kävin ostamassa paketin valmispiparitaikinaa, tertun ylikypsiä banaaneja banaanikakkuun (tämä Marin banaanileipäohje on aivan mahtava!) ja pullon punaviiniä. Eiköhän näillä pärjätä. Huomenna suljemme ikkunat, etsimme jostain kaulimen ja nostamme talvikukkaset rappusilta sisään eteiseen. Myräkän pitäisi olla ohi noin vuorokaudessa.

Toivotaan, että talossamme on maanantai-iltana vielä katto.

Blogiani pidempään seuranneet varmaan jo tuntevatkin hevosmatkailuun liittyvän sivupersoonani. Jätän pari kertaa vuodessa toimistotyöni ja heittäydyn matkanjärjestäjäksi ja oppaaksi. Vedän kesäisin kaksi unelmien aktiivilomaa Islantiin. Matkan suunnittelussa ja toteutuksessa olen noudattanut vain yhtä ohjenuoraa: haluan tehdä sellaisen matkan, jonne haluaisin itse osallistua (enkä minä ole edes pakettimatkatyyppiä).

Nämä minun reissuni eivät ole hienojen hotellien lomia tai bussista ulos-valokuva-bussiin sisään-tyylinen kiertomatka, jonka aikana hotkitaan valtava määrä kilometrejä ja siirrytään joka päivä paikasta toiseen. Minua itseäni matkailussa eniten sytyttävät mielekkäät aktiviteetit ja mielellään sellainen tekeminen, joka on juuri sillle matkakohteelle erityistä. Koska olen hevostyttö ja ahkera vuorten kulkija ja innostun matkailusta Islannissa (aloitin maan koluamisen jo vuonna 2003), sisältää unelmieni pakettimatka Islantia, tulivuorille vaellusta, kuumissa kylvyissä löhöilyä sekä tietysti kymmeniä kilometrejä ratsastusvaellusta islanninhevosilla.

Arvostan itse matkailussa paikallisten antamia vinkkejä ja mahdollisuutta edes vähän nähdä, millaista arki kohteessa on ja minkälaisia ihmisiä siellä asuu. Siksi tämäkin matka tehdään nimenomaan maaseudulle ja yksittäisen perheen omistamalle maatilalle, jossa on satojen hevosten ja lampaiden lisäksi mahdollisuus tutustua paikalliseen landeiluun ja syödä islantilaista kotiruokaa.

Luulenpa, että oma innostukseni tarttuu, sillä näillä matkoilla on annetun asiakaspalautteen mukaan viihdytty hyvin. Olen saanut viimeisen parin vuoden aikana järjestetyistä vastaavista reissuista todella hyvää palautetta. Kehujen lisäksi pyydän aina myös ajatuksia siitä, minkä voisi reissussa tehdä toisin. Yleisin ja lähes joka toisen esittämä toive on koskenut lisäaikaa Islannin pääkaupungissa Reykjavíkissa, joka söpönä värikkäänä pikkukaupunkina onkin varsin omalaatuinen paikka. Niinpä pidensimme kesän 2015 matkoja päivällä. Vietämme Reykjavíkissa kaksi hotelliyötä. Se yksi lisäpäivä on varattu nimenomaan Reykjavíkiin: kiertelemme vähän keskustaaa, näytän omia suosikkipaikkojani ja niillä ketä shoppailu kiinnostaa, on aikaa tehdä ostoksia. Matkan pääpaino on kuitenkin ratsastuksessa ja vaeltamisessa. Osallistujilta edellytetään siis hyvää peruskuntoa ja keskitason ratsastustaitoa eli hevonen olisi hallittava kaikissa askellajeissa.

Matkoja järjestetään kaksi. Toinen kesäkuun alussa ja toinen elokuun lopussa. Matkan hintaan (1 890 €) kuuluu mm. kaikki tämä:

- 3 x islanninhevosvaellus (kokopäivävaelluksia, jokaisen kesto noin 5 h)
- 2 x vuoristovaellus (yksi vaellus seudulle, jonne asettuivat asumaan Islannin ensimmäiset asukkaat, ja toinen tulivuoren rinteelle ja ne ketä jaksavat, seuraavat minua huipulle. Selvennykseksi: vaellamme tulivuorelle, joka ei parhaillaan purkaudu, ei siis huolta jalkapohjien kärventymisestä... ü).
- 2 x uimahallikäynti (käymme luksuskylpylässä ja karvalakkiversiossa eli tavallisessa kunnallisessa uimahallissa, joka Islannissa tarkoittaa loikoilua kuumissa vesialtaissa ulkoilmassa)
- 2 x hotelliyö Reykjavikissa
- 5 x yö maatilalla Grenivíkissä
- kaikki ateriat (paitsi viimeisen illan illallinen, jonka nautimme Reykjavikissa)
- 1 x kaupunkikierros Reykjavíkissa
- 1 x museokäynti (tutustumme ratsastuksen lomassa vanhaan maatilaan - siis kurkistus 1600-luvun Islantiin)
- lennot
- lentokenttäkuljetukset
- kaikki muutkin kuljetukset
- suomenkielinen opastus koko matkan ajan eli meikäläisen läsnäolo

Lisää juttuja näistä matkoista voit lukea ja kuvia katsoa täältä:
- Mukana olleiden matkaajien kokemuksia hevos- ja vaellusmatkalta Islantiin
- Kuvia islanninhevoslomalta
- Lisää lomakuvia samoilta reissuilta

Tarkempi matkaohjelma ja tiedot varauksista löytyvät yhteistyökumppanini Saga-Matkojen sivuilta kohdasta Suomeksi opastettu aktiiviloma Islantiin. Ryhmäkoko on pieni, eli kumpaankin ryhmään mahtuu korkeintaan 12 osallistujaa. Viime vuosina matkat on myyty loppuun ennen kesää.

Vastailen mielelläni kaikkiin reissua koskeviin kysymyksiin. Voit esittää kysymyksiä tässä alla keskusteluosiossa tai laittaa minulle sähköpostia. Yhteystietoni löytyvät kohdasta Salamatkustaja-blogin kirjoittaja.

Islanti - best í heimi!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

Lapsi ei kysele, miten monta yötä siihen vielä on, että saa lahjoja. Tai milloin tulee joulu. Tai miten monta yötä vielä että Islannin 12 joulupukkia alkavat jättää ikkunalaudan kenkään pienen lahjan. Joka ikinen aamu se sen sijaan kysyy, kuinka monta yötä on vielä siihen, että mummi tulee meille. Sitten seuraa vielä kaksi kysymystä: montako yötä on siihen että Suvi-täti tulee ja montako yötä on siihen, että Sini-täti tulee.

Viime joululta.

Askartelin eilen joulukalenterin. Siitä ei tullut kovin hieno (jos vertaa vaikka tähän Nooran aikaansaannokseen), mutta käyttöliittymä on hiton hyvä.

(Ensi kerralla käytän viivotinta.)

Perheeni asuu neljässä maassa. Me ja Islannin suku Islannissa, siskot Lontoossa ja Kabulissa ja mummi & muut sukulaiset Suomessa.

Etäisyyksistä johtuen emme tapaa kovin usein koko perhe yhtä aikaa. Lentäminen on kallista ja aikataulujen yhteensovittaminen on usein mahdotonta. Kesäisin olemme lapsen kanssa Suomessa mutsini luona kuukauden, mutta siskojen loma-aikataulut eivät välttämättä mahdollista yhtäaikaista lomailua. Tänä syksynä vietimme siskojeni kanssa Lontoossa viikonlopun, mutta äitini ei päässyt tulemaan sinne.

Joulu on se ainoa aika vuodesta, jolloin olemme kaikki yhdessä. Viime vuonna vietimme Suomi-joulua ja kävimme Äkäslompolossa hiihtämässä. Kolmen viikon päästä elämäni tärkein naisjengi kokoontuu meillä. Ihanaa! Aamuisin lapsi vetää innoissaan vahaliidulla arkkiin rastin. Minäkään en malttaisi odottaa.

Yritin taas vähän joulua. Minulla on paljon hyviä ideoita ja olen hyvä organisoimaan, mutta en ole kauhean visuaalinen (ks. joulukalenteri). Jossain mielenhäiriössä menin kuitenkin lupaamaan muumitalon väkertämistä piparkakkutaikinasta. Myymme Suomi PRKL! -kaupassamme muumipiparkakkutalomuotteja ja ajattelimme muiden kaupan tyttöjen kanssa, että olisi kivaa laittaa näytille yksi muoteilla valmistettu talo myyntiä edistämään. Ehheh.

Muumipeikko pakenee suloiselta terassilta.

Tähän vaadittiin jo yritystä!

Aloin toteuttaa ideaa. Ostin valmista piparkakkutaikinaa ja leivoin muoteista osat. Sulatin puoli kiloa (en liioittele) sokeria pannulla, poltin sormeni ja pistin homman kasaan ohjetta seuraten.

Papan hattu kärähti.

Seurasin ohjetta todella tarkasti, mutta lopputulos on - noh - aika omaperäinen. Mieheni kertoi tönön nähdessään mielipteensä huutonaurukohtauksella. Kauppiaskollegatkin saivat huumorihepulin. Olen palautteenantajien kanssa samoilla linjoilla. Vaikka tätä taloa katsoisi mistä kulmasta tahansa, se on aina törkeän vino. Edes Gaudi ei pystyisi luomaan tuollaista kattorakennelmaa.

Rakkaudella valmistettu.

En usko, että tällä talolla kanattaa markkinoida yhtään mitään. Ensi jouluna vaadin, että tilaamme nämä myynninedistämismateriaalit leipurilta.

Seuraavaksi pursotan mökin päälle paljon sokerikuorrutetta liukasteeksi (menee paremmin kurkusta alas). Kyllä tästä huumorikeksistä kelpaa vieraille tarjota!

Kauppiaspäivitys, kauppiaspäivitys! Reykjavíkin keskustan Suomi-designia myyvälle kaupallemme Suomi PRKL! Designille kuuluu uutta ja mahtavaa. Saimme remmiin mukaan kolmannen omistajan! Hän on Islannissa asuva suomalainen Piia, taidehistorian asiantuntija, armoton remontoija, kahden lapsen äiti, islantilaisen miehen vaimo ja Kahden vaiheilla -blogista tuttu.

Satu, Piia, Maarit. Päällä Marimekkoa ja Marita Huurinaisen turkiksia (wild, ei tarhattu).

Meitä kauppiaita on nyt siis kolme. Raitarouvatiimimme on loistava, sillä täydennämme toistemme osaamista. Piia on supertuunaaja, jolla on erinomainen visuaalinen vaisto (toisin kuin eräillä ja viittaan tässä taas siihen piparkakkutaloon ja joulukalenteritoteutukseen). Maarit on maailman kreisein tinkijä-neuvottelija-myyntitykki - nuo ovat taitoja, jotka ovat kannattavassa kaupanpidossa todella tärkeitä. Omia vahvuuksiani ovat projektinhallinta, innostuminen ja innostaminen sekä viestintä&markkinointi. Olen semihyvä myyjä, mutta onneton paketoija. Jos haluatte kauniisti paketoidun muumimukin, pakkaan teille mielelläni lahjapaperia ja narua mukaan.

Raitamuijat tietää: Kauppa se on, joka kannattaa!

Piia tuli mukaan kauppiasjengimme loistavaan aikaan. Kauppa käy hyvin (islantilainen sanoisi, että erinomaisesti ja parasta maailmassa, mutta mihinkäs suomalainen vaatimattomuudestaan pääsee) ja myynti kehittyy. Jouluruljanssi kiihtyy ja muumikuppeja pakataan paperiin taas sellaisella vauhdilla, että jännetuppitulehdus ei tule yllätyksenä. Joulusesonki on kauppiaiden maraton, jossa menestyy, jos valmistelut on tehty juuri eikä melkein.

No hei! Tässä olisi näistä Lapuan Kankureiden vilttejä.

Pitää osata tilata tarpeeksi, että on myytävää. Varastoa ei kuitenkaan saisi jäädä joulun jälkeen liikaa, koska se sitoo rahaa. Täytyy mainostaa oikeaan aikaan ja oikeissa medioissa. Ostaminen pitää tehdä asiakkaille mahdollisimman helpoksi. Hinnat esillä ja hyllyt siistinä. Muutama viikko ennen joulua pistimme koko myyntitilan palasiksi ja uuteen uskoon. Saimme rakennettua toisen sovituskopin ja muutettua kaiken mahdollisen hukkatilan myyntitilaksi. Hyllytilan määrällä on nimittäin ihan hitosti väliä.

Ah, Unikkoa!

Kun valmistelut on tehty, pitää kriittiset viikot painaa ihan hulluna kaasua. Joulukuun pitkät päivät myydään, siivotaan ja täytetään hyllyjä. Jotta tunnelma pysyy katossa ja kassakone jaksaa laulaa, vaaditaan hauska pöhinä, litroittain kahvia ja hiton hyvä valokynä.

Marimekkoa, Marimekkoa.

Jouluhurmoksen helpottaessa vuoden vaihteen jälkeen jää aikaa hautoa uusia suunnitelmia. Etsimme lisää liiketilaa ja kehittelemme uusia jekkuja tänne Islannin-markkinoille. Mutta juuri nyt kaikki panokset ovat joulussa. Menestyminen mitataan excelissä joulukuun 31. päivä. Jo jännittää. Uskon, että tällä jengillä - mukaanlukien meidän ihanat työntekijät - joulusta tulee varmasti menestys! Hyvä Suomi!!

Itse tehtiin!

Kuvat otti ukkoseni.

Meillä on kersan kanssa yhteinen kirjastoperinne. Joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai menemme yhdessä Reykjavíkissa Pohjolan talolle, josta löytyy mm. yhteispohjoismainen kirjasto. Kirjaston valikoimissa on suomalaista, islantilaista, ruotsalaista, tanskalaista ja norjalaista kirjallisuutta, leffoja, aikakauslehtiä ja suurimmat sanomalehdet.

Joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina Pohjolan talon kirjaston lastenosastolla kokoontuu myös muita islanninsuomalaisia lapsia vanhempineen kuuntelemaan suomeksi luettuja satuja. Lukemisen jälkeen lapset leikkivät keskenään ja vanhemmat juovat kahvia ja pääsevät juoruamaan - ah, suomeksi!

Pohjolan talo löytyy läheltä Islannin yliopistoa.

Oma pää kestää paremmin, kun saa välillä jaadata asioista, vaikka sitten ihan tyhjänpäiväisistäkin, omalla äidinkielellään. Juoruaminen kun on paljon helpompaa kotimaisella kielellä. Minusta on myös erittäin tärkeää, että suomalaisislantilaiset lapset huomaavat myös muiden Islannissa asuvien ihmisten puhuvan suomea. Että se ei ole vain erikoisen äidin tai isän etuoikeus. Nämä epäviralliset kirjojenlukuhetket edistävät siis vanhempien henkistä hyvinvointia, lasten kielen kehitystä ja ah sitä ihanaa juoruilun tarvetta.

Muitakin tuli kinoksia pitkin.

Suomenkielistä satutuntia on pidetty nyt jo parin vuoden ajan. Muut pohjoismaalaiset ottivat meistä mallia, ja nyt kirjastolla kokoontyy myös ruotsalainen, tanskalainen ja norjalainen tarinaryhmä.

Klassikot rules. Eilen lapset saivat kuunnella satua Piparkakkupojasta. Siis tyypistä, joka syntyy uunissa ja joutuu ketun vatsaan. Edelliskerralla luettiin Kultakutri. Pohjolan talolle oli tullut hyllyyn myös paljon uusia suomenkielisiä lastenkirjoja - kiitos siitä kuuluu lasten kirjahyllyä hartiavoimin uudistaneelle Katjalle, joka työskenteli Pohjolan talon kirjastossa muutaman kuukauden. Kiitos :)

Kersa poimi suosikkinsa: Mauri Kunnaksen Joulupukin (tämä taisi tosin olla ei-uutuus, mutta hieno kirja silti), Pienen tontun ihmeellinen joulu (Hannu Taina & Inkeri Karvonen) ja Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen ponikirja Tikkumäen talli. Perijätär innoistui poneista kuultuaan, että äidillä oli aikanaan monta omaa ponia, joilla oli ihania nimiä kuten Sabrina ja Lilli. Ponitallikirjaa onkin luettu tarkasti eilen ja tänään. Olen saanut vastata moniin hevosaiheisiin kysymyksiin. "Äiti mitkä on suitset?""Miten selkään mennään?""Miksi tuon korvat on noin?" Huippua!

Lunta jes.

Kotimatkalla lumi narskui kenkien alla ja pulkka luisti. Kävelimme upeassa talvisäässä kotiin ja linnoittauduimme sohvalle lukemaan kirjoja. Lapsi selaili Mauri Kunnasta ja minä Martti Ahtisaaren mainiota elämänkertaa (josta lisää ihan pian). Ihanaa, että kävelymatkan päässä kotoa löytyy kirjasto, josta saa lainaan myös suomalaisia kirjoja. Arvostan!

Yritin ottaa meistä yhteisen ulkoiluselfien.

Koska ei tarvitse! Miehen putkimiesveli kävi meillä viime viikolla kylässä ja kurkkasi kellariin. Selvisi, että talomme edustalle - kuten koko kotikadullemme - on edellisen katuremontin aikaan asennettu kadunlämmitysputkisto.

Kävelen Bjarnarstíguria, joka ei ole lämmitetty -> paljon lunta. Astun Skólavördustígurille, joka on lämmitetty -> kesäkelit joulukuussa.

Menimme porukalla kellariin. Ja sieltä kellarin pimeimmästä nurkasta ne löytyivät: katukivetyksen alle asennetun putkiston päät. Hurraa! Taskulampun valossa kiinteistön lämmitysvesiputket kytkettiin kiinni tähän mysteeriseen katulämmitysputkeen ja tadaa: katulämmitys oli valmis. Tästä edespäin lämmin vesi pitää talonedustan lumettomana ja jäättömänä myös kunnon pakkasilla. Jää taas enemmän aikaa olennaiseen (kuten kirjojen lukemiseen).

Tällä kadulla osa taloista on ottanut katulämmityksen käyttöön, osa ei.

Nerokkainta tässä systeemissä on se, että se ei nosta lämmityskustannuksia kruunullakaan. Talomme lämmitysveden määrä ei muutu, nyt se vain kiertää pattereiden kautta kadun alle ennen kuin jatkaa matkaansa viemäriin.

Reykjavíkin taloista yli 90 % lämpiää geotermisellä energialla. Tämän magmasäiliön päällä asumisessa on kyllä puolensa.

Tänään olen omasta mielestäni ollut todella paljon myöhässä. Olen edelleen, melkein vuosikymmenen Suomesta pois asuneena, suomalaisen säntillinen, jolle tulee huono omatunto, jos on vartinkin sovitusta aikataulusta jäljessä. Islantilaisiahan myöhästely ei haittaa ollenkaan, he tulevat milloin sattuvat. Aikataulut joustavat. Kaikki järjestyy.

Onnea ja pakokauhua.

Jos kutsun illalliselle suomalaisia ja islantilaisia ja ilmoitan, että dinneri alkaa kello seitsemän, suomalaiset koputtavat oveen viittä vaille sovitun, mutta islantilaisista ensimmäiset tulevat vasta puoli kahdeksan aikaan. Lukeudun edelleen näihin suomalaisiin: jos olen myöhässä pyydetystä kymmenenkin minuuttia, soitan tai tekstaan, että olen juuri tulossa ja anteeksi nyt kamalasti kun näin myöhästyn.

Tässä ympäristössä satunnainen myöhästymiseni haittaa eniten itseäni. Tulee semmoinen olo, että ei hallitse itseään ja tekemisiään, aikuinen ihminen sentään. Kun myöhästymisen väistämättömyyden tajuaa, alkaa myös äksyily ja säätäminen. Se taas aiheuttaa lisämyöhästymisen ja sitten otsaan kasvaakin iso sarvi eikä kenenkään kannata tiedustella vähään aikaan mitään.

No tänään olisi ollut syy vetää kilarit. Olin myöhässä sovitusta iltatapaamisesta puolitoista tuntia.

Vein ennen viittä lapsen illaksi hoitoon anopille. Anoppilan ulko-ovella minulla oli ihan helvetinmoinen kiire, mutta silti tarjottiin kahvia. En millään olisi ehtinyt ja olin jo kahdesti kieltäytynyt, mutta vastaustani ei noteerattu. "Kun olisi tätä vastaleivottua taatelikakkuakin."

Damnit. Uunista tullutta taatelikakkua. Siitä ei voi missään olosuhteissa kieltäytyä. Riisuin takin ja kengät, otin kahvia ja kakkua ja jäin seuraksi. Istuin pöydän ääressä puolituntisen. Koska olisihan se nyt kamalan epäkohteliasta juoda kaksi kuppia kahvia ja syödä puolikas kakku viiteen minuuttiin. Ja anopille nyt vain pitää olla mukava ja kohtelias.

Kun vihdoin sain siirrettyä itseni takaisin autoon, lähdin kohti postia. Sinne minun piti toimittaa yksi pakettiin kääritty Marimekon lastenyöpaita, jonka ostaja ei huonojalkaisena pystynyt tulemaan hakemaan sitä kaupalta. Olin luvannut toimittaa sen hänelle pakettina. Soitin ostajalle postin ovelta varmistaakseni, että osoite on kirjoitettu kirjeen päälle oikein. "Tuleehan se sitten varmasti huomenna, kun minun lapsenlapsenlapsella on ne syntymäpäivät?"

No -- ööh -- ei se ikävä kyllä täydellä varmuudella tule, jos postinjakelussa tulee häiriöitä. Illaksi kun on luvattu kova lumimyrsky.

"No voi sentään, kun on ne syntymäpäivät ja kaikki ja minä olen tämmöinen huonokuntoinen isoisoäiti että en päääse siellä kaupassa oikein käymään."

Kun liikuntaesteinen isoisoäiti ostaa lapsenlapsenlapselleen Marimekon pyjaman kokoa 92, sen pitää olla ajoissa perillä. Koin kauppiasvelvollisuudekseni viedä paketin itse perille reykjavikilaiseen lähiöön. Ajelin pitkin kaupungin jäisiä katuja pienellä henkilöautolla ja yritin olla liukastelematta isojen jättijeeppien alle. Renkaat sutivat ja minä ajoin kahtakymppiä. Löysin lopulta muorin talon, parkkeerasin ja pistin paketin postiluukusta. Isoisoäiti kun oli kertonut puhelimessa olevansa jo menossa nukkumaan eikä pääsisi avaamaan ovea. Onneksi postiluukku oli tarpeeksi iso.

Sitten ajoin kotiin. Aikaa oli kulunut tunti ja vartti yli aiotun. Vielä piti ehtiä suihkuun, vaihtaa vaatteet ja etsiä lompakko. Kaahasin ravintolaan puolihölkkää kadulla liukastellen erittäin tietoisena siitä, että olin jo puolitoistatuntia myöhässä. Astuin sisään ravintolaan.

Olin jengistämme paikalla ensimmäisenä.

Tilasin odotellessani bissen. Huolimatta siitä, että olin juossut paikalle hiki otsalla ja silti ensimmäisenä, ei harmittanut yhtään. Olut maistui tosi hyvältä ja olin tehnyt kaiken juuri niinkuin pitää.

Omakerrostalo Reykjavíkissa

Design-löytö: Marimekon kaikkien tilanteiden mekko

Islantilainen jäätelökioski

Islanti palkitsi asunnonomistajia

Luisteluradalla lapsen kanssa

Viikko päiväkodissa

Tundra valmistautuu jouluun

Arvokas lounashetki

Lukee kuin Päivi Räsänen ihmisoikeusjulistusta

Jo Nesbö: Isänsä poika

Mutsi mielenhäiriössä

Hyppy, hyppy, lirahdus

Valmistaudumme hirmumyrskyyn

Kesän 2015 Islannin seikkailumatkat myynnissä

Joulukalenteri tämäkin

Jouluinen muumipiparkakkutalo

Suomi-designia Islannissa, raitarouvat asialla

Kirjastoperinne

Minä en luo enää koskaan lunta

Islantilainen odotuttaa aina