Siinähän kävi sitten niin, että ostimme äsken talon täältä maalta ja meillä on nyt huvila meren rannalla. Tänään käytiin allekirjoittamassa paperit talosta, jonka keittiön ja olohuoneen ikkunoista näkyy tämä maisema (kunhan ikivanhat ikkunat on vaihdettu uusiin).

Ei varmaan yllätä ketään, että me ollaan viihdytty täällä Länsivuonoilla älyttömän hyvin. Emme ole joutuneet luopumaan oikein mistään – paitsi Reykjavíkissa asuvien sukulaisten ja ystävien seurasta – mutta saaneet arkeen paljon enemmän tavallisia ja kivoja jokapäiväisiä juttuja. Tuntuisi ihan pimeältä nyt lähteä täältä, kun kaikki tuntuu niin mukavalta ja hyvältä, korona-aikakaudesta huolimatta. Ja Reykajvík on kuitenkin puolen tunnin potkurikonematkan tai kuuden tunnin ajomatkan päässä. Eli tänne nyt jäämme, ainakin joksikin aikaa.

Kun katsoo arkeaan taaksepäin, yllättyy, kuinka outoja polkuja oma elämä joskus kulkee. Pari vuotta sitten tulimme tänne työmatkalle, sen jälkeen Länsivuonot valittiin vuoden parhaaksi luontomatkakohteeksi ja nyt me asumme täällä. Tsäp-tsäp.

Olemme kävelleet tämän talon ohi kymmeniä kertoja. Olemme talsineet siitä Pampulan päiväkotireissuilla, kävellessämme viikonloppuisin rannalla, lenkkeillessä ja pyöräillessä. Se on tämän vanhan kylän eli Ísafjördurin keskustan merenrantaraitti ja tämä talo on ihan siinä keskellä. Huomasin viime syksynä, että huvila meren rannalla on tullut myyntiin ja koska tunsin talossa asuvan naisen Reykjavikin-ajoilta, kutsuin itseni kylään katsomaan asuntoa. Ei minulle jäänyt talosta mieleen mitään muuta kuin tuo pienistä ikkunoista avautuva maisema Pohjoiselle Atlantille, seuraavan vuonon rannoille ja sitten taas niin kauas kunnes meri ja taivas ovat niin samanvärisiä, ettei kukaan osaa sanoa, mistä mikäkin alkaa.

Olimme puolison kanssa heti samaa mieltä siitä, että tällaista keittiönikkunamaisemaa ei tule vastaan ihan joka päivä. Ostimme siis ennen kaikkea maiseman. Kolmikerroksinen talo on vanha kuin piru ja ikkunat lahot – 120 vuotta vanha kohde joka vaatii paljon uudelleenjärjestelyä ja remonttia (aijjettä), ikkunat pitää vaihtaa heti ja vähintään pari seinää kaataa. Mutta kun se puolisokin jäi juuri tässä työttömäksi, niin sehän voi nyt remontoida tätä ihan täyspäiväisesti! Tein tulevia juttuja ajatellen jo ihan oman kategoriankin tälle projektille, pienellä vitsillä se on nyt huvila meren rannalla.

Ajoitushan on mitä parhain! Hieno aika ottaa lisää asuntolainaa. Hieno juttu aloittaa taas remontointi alusta. Hehhehhhhhhh…. Mutta se keittiöstä ja olohuoneesta avautuva maisema. Se on niin ainutlaatuinen, että siihen me sitten ihastuimme ja päätimme, että kyllä me nyt kerran vielä jaksetaan muutama seinä kaataa, sisäpintoja maalata, kylppäri remontoida, ulkoseinät korjata, sauna rakentaa… Kun on se maisema!

Kuvat: remonttireiska

The post Huvila meren rannalla appeared first on Satu Rämö.

Ootteko pysyneet terveenä siellä? Onks sulla riittänyt laskutettavaa? Näistä kahdesta kysymyksestä on tullut vakkarialoituksia sähköposteissa ja pikaviestikeskusteluissa. Vasta sen jälkeen kysellään, mitä muuten kuuluu. Erittäin ymmärrettävää, onhan tämä koko arki vääntynyt aikamoiselle mutkalle poikkeusajassa. Ajattelin vähän kertoa, miten nämä kaikki muutokset ovat näkyneet omassa työssäni.

Yrityksessäni on ollut syksystä asti kaksi työntekijää: mä ja mun puolisoni. Puolisoni on tehnyt lähinnä matkailuun liittyviä töitä ja matkailualalla ei tällä hetkellä tapahdu yhtään mitään, joten vähennettiin hänen työtunnit neljännekseen (osa-aikainen lomautus); maksan yrityksenä pientä palkkaa ja loppu palkka tulee valtion kirstusta eli työvoimatoimistosta. Jos tämä vaikea tilanne jatkuu pitkään, pitää luultavasti irtisanoa ja sen jälkeen ansiosidonnaista saa jonkin aikaa. Mä itse olen paremmassa työasemassa – kiitos tän erittäin sekalaisen työkalupakkini – joten mulla on vielä töitä. Olen tehnyt korona-ajan viestintää parille yritykselle, järjestänyt verkkokurssia (Satun kirjoittajakoulu oli menestys, tälle tulee jatkoa!), tehnyt muutamia kaupallisia yhteistyöjuttuja (nekin ovat tietysti vähentyneet tilanteen takia paljon), laskuttanut vanhoja töitä, lähetellyt muikkareita asiakkaille jotka eivät maksa laskujaan (JÄNNÄ juttu muuten, että nämä kaikki laskujen kanssa velmuilijat ovat isoja yrityksiä joiden kassassa on kyllä rahaa), järjestellyt maksuaikaa sellaista pyytäneille, hakenut apurahoja, kehitellyt uusia kässäriprojekteja ja siirrellyt kesälle aikataulutettuja matkailutyökuvioita tai poistanut niitä toteutumattomina.

Eli kiirettä on pitänyt, pirulainen sentään. Työpäiväni ovat venyneet todella paljon. Tulen töihin kasiksi, kotona olen noin kuuden aikaan illalla aikaisintaan. Eikä rahaa tule yhtiöön sisään samassa suhteessa kuin aikaisemmin, mutta sehän nyt ei tällaisessa poikkeusajassa ole yhtään yllättävää. Kaikenlainen tuottamaton paperinpyörittelysäätö on lisääntynyt, eli vaikka teen töitä enemmän nyt kuin pitkään aikaan, massia ei tipahda samassa suhteessa tilille. Tottakai se harmittaa, mutta se on nyt elämää arkea. Niin kauan kuin saan rutistettua pisaroita sitruunasta, en heitä sitruunaa menemään. Ja turhan rutistelun jälkeenkin siitä voi tehdä vielä simaa! Kylläpäs heittäydyn ihan kuvalliseksi tässä.

Onhan tässä töissä nysväämisessä myös paljon hyvää, että ei tämä pelkkää uhrautumista ja verojen makselua ole ollut. Olen saanut tehtyä nyt kaikkea sellaista, mihin mulla ei ole ollut aikaisemmin aikaa tai resursseja. Kun maaliskuussa todella moni työasia tippui pois työpöydältä jonnekin mappi Ö:hön odottelemaan, laitoin sen kauan suunnittelemani kirjoittajakurssin pystyyn. Ja voi että sen pitäminen on ollut mukavaa! Kahdenkeskiset keskustelut kurssilaisten kanssa luentojen jälkeen ovat olleet todella antoisia myös mulle, ja on ollut aivan supermahtavaa ja motivoivaa huomata, että olen pystynyt omien taitojeni ja kirja-alalta kertyneen kokemukseni kautta auttamaan muita eteenpäin tai ainakin tarjoamaan näkökulmia ja ajatuksia. Tätä kurssia ei olisi tapahtunut nyt, jos arki ei olisi ottanut maaliskuussa täyskäännöstä. Luultavasti edelleen vain suunittelisin. Nyt on yksi kurssi jo melkein pidetty ja suunnitelmissa mukavasti jo raksuttelee seuraava kurssi.

Mulla on ollut vähän sellainen asenne nyt työssä, että hitto soikoon, se tehdään mitä pystytään ja kaikki ideat mitä töihin liittyen tulee mieleen, on toteutettava nyt. Tämä on se aika jolloin ei nirsoilla tai himmailla, vaan nyt mä vedän täysillä, koska sen aika on! Tämä on mun tapa tehdä ja selvitä tästä ajasta ja niin kauan kun tämä toimii, jatkan. Jos kaikki hommat loppuu, alan sitten istuttaa perunoita tai koota palapelejä ja levätä. Enkä tosiaankaan väitä, että kaikkien kannattaisi nyt kehittää hullun paljon uusia juttuja ja painaa töissä täysillä tienatakseen edes jotain – meillä on kaikilla erilaiset elämäntilanteet niin töissä kuin kotonakin. Osalla on palkkatöitäkin nyt enemmän kuin koskaan, osalla ei ole mitään. Joku on lomautettuna, mutta ei voi kilpailukiellon takia tehdä omaa yritystoimintaa. Joku on tosi sairas, jonkun kodissa arjen pyörittäminen on tässä näytöksessä vaikeaa.

Mä en ikinä unohda sitä neuvoa, jonka ystäväni Project Maman Katja tokaisi jossain radiohaastattelussa kun häneltä kysyttiin, mikä on hänen mielestä äitinä tärkeintä hyvässä vanhemmuudessa: HANKKIA HYVÄ PUOLISO.

Samastun tähän täysillä. Jos mun puoliso ei olis tuollainen kuin se on, mun elämä ei olisi yhtään sellaista mitä se nyt on, siis myöskään töissä. Hän ei mun töitä tee eikä oikein edes varmaan tiedä, mitä kaikkea mä täällä töissä teen, mutta se ei olekaan se pointti. Vaan se, että esimerkiksi tällaisina aikoina meidän tiimi toimii silleen, että mä laitan ulko-oven kiinni takanani aamuisin ja se hoitaa kaiken muun. Mun täysiä töiden painaminen sopii nyt hyvin, koska puolisoni on käytännössä työtön ja kotona. Hän hoitaa kodin, lapset, etäkoulut, etäpianotuntien tekniikan, lukuläksyt, matikanläksyt, luonnontiedon käytännönopetukset ulkona ja vie lapsia liikkumaan, käy kaupassa, tekee ruuat, tuo mulle töihin kahvia ja pullaa ja kehottaa vielä illalla lähtemään ulos lenkille tai olkkariin nettijumppaamaan. Voi rakkaus. Teen ihan hirveästi töitä ja yritän tienata kahden ihmisen edestä, mutta se ei tunnu älyttömän raskaalta saati missään mielessä epäreilulta, koska tiedän että samaan aikaan kaikki hommat kotona hoituu.

Luulen, että tämän kevään, kesän ja syksyn arki menee poikkeusvaihteella ja on täynnä muutoksia. Monet jutut eivät voi toteutua kuten alunperin ehkä suunniteltu oli. Meidän piti juhlia tänä kesänä perheemme isoja satavuotisjuhlia Suomessa (täytimme perhe tänä vuonna yhteensä sata vuotta): yli sata vierasta kahdesta maasta, ohjelmaa kokonaiseksi viikonlopuksi, saunomista saaressa ja isot iltapirskeet. Noita juhlia ollaan suunniteltu jo yli vuosi, budjettikin valmiina ja rahat tilillä juhlakuluja kattamaan. Noohhhhh. Luulenpa että heinäkuussa ei voi näin isoja juhlia vielä järjestää ja matkustusrajoituksetkin ovat varmasti vielä jossain määrin voimassa. Yritän ajatella tämän niin, että aina tulee seuraava kesä ja jos ei voi järjestää suunniteltuja isoja perhejuhlia, voi tehdä jotain muuta kivaa. Vaihdetaan sillä juhlabudjetilla ikkunat taloon ja tehdään uuteen kotiin remontti nopeasti. Sitä paitsi valtion korona-avustusten takia saadaan remonttityöstä kaikki arvonlisäverot takaisin (tulee halvemmaksi remontoida nyt kuin ensi vuonna, jee!). Kutsutaan ystäviä yksittäin shamppikselle ja käydään telttaretkillä ja vaeltamassa.

Yritän tämmöisiä positiivisia juttuja kaivella esiin ja fiilistellä kaikella muulla, mitä ensi kesä voi tuoda tullessaan. Kun tarpeeksi kaivelee jotain iloittavaa tästä tilanteesta, niin alkaahan sekin tuntua jo ihan hauskalta, että voi saada täysimääräinen arvonlisäverovähennysoikeuden remonttityöstä. Ihan selkeesti siis juhlan paikka

PS. Pidin Hannen kanssa vähän aikaa sitten yhteisen IG-liven yrittäjän arjesta näinä aikoina. Live ei valitettavasti enää näy, mutta Hanne kirjoitti blogiinsa ajatuksia hänen yrittäjän korona-arjesta. Lukusuositus sille!

The post Pienyrittäjän arki vääntyy poikkeusajassa mutkalle appeared first on Satu Rämö.

Olen äänikirjafani ja äänimuotoisten tarinoiden suurkuluttaja. Lapset ovat näköjään ottaneet minusta mallia: he viihtyvät äänikirjasatujen parissa todella hyvin. Esikoinen ja kuopus jakavat tällä hetkellä huoneen, ja koska esikoinen saa valvoa vähän pikkusiskoaan pidempään, hän kuuntelee luureilla ennen nukahtamista sängyssään Spotifystä, Storytelistä ja Bookbeatista isommille lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja. Pampula on vielä sen verran pieni, että hänen kanssaan äänisadut kuunnellaan yhdessä.

Luulenpa, että tähän äänitettyjen satujen kuunteluun on kannustanut sekin, että muksut ovat tottuneet kuuntelemaan iltasatuja pienestä asti. Vaikka meillä kuunnellaan lasten äänikirjoja ja äänisatuja lähes päivittäin, emme ole silti unohtaneet kirjaa. Joka ilta lapsille luetaan – minun iltoina suomeksi, isän nukuttamisiltoina islanniksi. Nämä lasten äänikirjat ja äänisadut ovat perinteisen kirjan oheen ihan loistava lisä!

Ääneen luetut sadut ovat mahtava tapa saada liikkeiltään vilkas Pampula-papupata rauhoittumaan ja istumaan hetken hiljaa paikallaan. Äänisadun alkaessa hän istuu paikoillaan kuin suolapatsas eikä häärää tai huseeraa mitään. Hän tosissaan keskittyy kuuntelemaan.

Lasten äänisatupalveluja on olemassa monenlaisia. Valikoimaa alkaa olla jo aika tavalla maksuttomista kuukausimaksullisiin ja kertamaksettaviin. Tutustuin netissä hetki sitten Satusaapas-sovellukseen, joka tarjoaa kokoelman ääneen luettuja suomalaisen satukirjailijan, Päivi Tuulikki Koskelan kirjoittamia satuja. Päivi julkaisi Suomen satavuotisjuhlavuonna kaikki kirjoittamansa sadut suomalaisten lasten luettavaksi netissä. Minäkin muistan, kuinka silloin luin noita satuja pädin näytöltä lapsille. Nyt nuo tarinat on luettu ääneen, ja ne löytyvät Satusaapas-sovelluksesta.

Luulenpa, että nelivuotias Pampula on tarinoiden ydinkohderyhmää. Hänestä on mukavaa painaa Satusaapas-sovelluksen kukkaa nenästä ja kuunnella satu, joka kertoo pähkinöitä nyysivästä oravasta tai kolmesta kirahvista, joiden kaulat menivät solmuun. Jaiks! Sadut ovat hyväntuulisia, ja etenkin kaikki luonnossa eläviin eläimiin liittyvät tarinat ovat olleet meillä suosiossa. Karhun ja oravien kaveruudesta kertova satu on kuunneltu jo kymmeniä kertoja.

Muutaman minuutin mittaiset sadut on tarpeeksi hitaasti luettuja, joten pienempikin pysyy mukana juonenkäänteissä. Kertojaääni on mukavan rauhallinen (sadut on lukenut ääneen Päivin puoliso Mikko). Ihana satuhenkinen perheyritys, siis! Satusaappaan lataaminen on muuten mainio tapa jeesata luovan alan pienyrittäjiä – massit menevät sisällöntuottajalle, eikä välikätenä ole kuin sovelluskauppa.

Jos hyväntuuliset sadut kiinnostavat ja teillä on kotona kohderyhmää (suosittelisin satuja sisällön ja pituuden puolesta päiväkoti-ikäisille), kokeile Satusaapasta. Voit aluksi vaikka ladata maksuttoman Satusaapas-testisovelluksen, joka sisältää viisi satua. Sen voi ladata sekä Androidiin että iPhoneen. Kolmenkymmenen sadun setti maksaa kuusi euroa ja Satusaappaaseen saa 150 satua 25 eurolla. Kivoja satuhetkiä!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Olipa kerran satu ja sen luki joku muu appeared first on Satu Rämö.

Kaupallinen yhteistyö: Pierre Robert ja Babler

Mukavuus vai ulkonäkö edellä? No ihan on hassu kysymys. Tottakai molemmat. Se mikä tuntuu hyvältä, tekee onnelliseksi. Ja onnellisuus näyttää hyvältä. Ja täytyy kyllä kehaista omaa puolisoa jälleen kerran: miten upeita näistä kuvista tulikaan! Happy-happy.

Suhteeni alusvaatteisiin on sama kuin elämään yleensä. Suosin mukavaa, käytännönläheistä, minulle sopivaa, hyväntuntuista  ja sellaista, joka tekee hyvin muillekin. Kun on itse mahdollisimman onnellinen ja tyytyväinen niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa, eivät ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa, purista mieltä (tai pakaraa, hahaa) niin paljon.  Silloin peilistä katsoo omiin valintoihini tyytyväinen minä.

Onnellisuus ei tietenkään kumpua pelkästään hyvin istuvista pikkareista. Mutta kyllä ne silti hitsin mukavilta tuntuvat!

Norjalaisen Pierre Robertin alusvaatemalliston pikkuhousut ovat saumattomasti sanoen ihania. Vaihtoehtoja on paljon: saumattomat alusvaatteet, puuvillaiset, ohuet, matala- ja korkeavyötäröiset. Tässä niistä muutamat lempparini.

Luomupuuvillaiset bokserit istuvat hyvin, kiitos pehmeän ja joustavan vyötärönauhan. Nämä on valmistettu ohuesta GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta.  GOTS on luomutekstiilien sertifiointijärjestelmä, joka määrittelee tiukat ympäristö- ja sosiaaliset kriteerit raaka-aineen viljelystä tuotteen viimeistelyvaiheeseen. Mukavat ja hengittävät päällä.

Korkeavyötäröiset mikrokuitupikkarit on valmistettu ohuesta ja pehmeästä mikrokuidusta, joka joustaa kahteen eri suuntaan. Saumattomat alusvaatteet istuvat kuin toinen iho. Mikrokuitu siirtää kosteuden pois iholta, minkä takia nämä pikkarit ovat erityisen passelit urheillessa ja ulkona liikkuessa. Housut pysyvät älyttömän hyvin paikallaan ja saumattomat reunat viimeistelevät hyvän tuntuman.  Ovat ihanat, koska ovat lähes olemattomat.

Muistan kyllä 1990-luvun, mutta en halua palata sinne. Kirkaskuosiset pitsihörhelörintsikat, joissa on muhkeat push-up-tyynyt? Joskus 18-vuotiaana se tuntui hauskalta idealta – mutta epämukavalta päällä. Nykyään vähemmän totisesti on enemmän.  Yksinkertainen istuvuus on kaunista eikä sen tarvitse olla kallista. Reilun kahdenkymmenen euron kaarituettomat mikrokuiturintaliivit istuvat napakasti, näissä ei tursu eikä purista. Tykkään, että olkaimet saa halutessaan takaa ristiin. Helppo pestä, eivätkä nämä kaarituettomina tarvitse edes pesupussia.

Alusvaatteita käytetään joka päivä ja niitä pestään usein – ne eivät mitenkään kestä hyvänä ikuisesti. Alusvaatteiden käyttöikää ei voi parhaalla hoidollakaan pidentää moniin vuosiin, ja siksi materiaalit ovat alusvaatteiden vastuullisuudessa  erityisen keskeisiä valintoja. Pierre Robert käyttää puuvilla-alusvaatteissa sertifioitua luomupuuvillaa ja mikrokuituvaatteiden osalta yritys on luvannut ensi vuonna  siirtyvä kokonaan kierrätettyyn mikrokuituun, jota käytetään nyt jo brändin sporttimallistossa. Hieno homma!

Alusvaatteiden muita vaatteita nopeampaan kiertoon vaikuttaa tietysti myös se, että ihmisen vartalo muuttuu vuosien myötä ja samalla myös alusvaatteiden koko- ja mallitarpeet. Itse uusin alusvaatteeni kertarysäyksellä kerran vuodessa. Kokeilen ja testaan ja jos joku lemppari löytyy, teen hyvän valinnan ja ostan suosikkejani kerralla useammat. Pierre Robertin pikkareista kokovalintani on M ja noista kaarituettomissa liiveissä ympäryysmitta 70 (niiden kuuluu olla napakat ja käyttö aloittaa sieltä ensimmäisestä hakasesta) ja kuppikoko B.

Maailmassa on pikkuhousujen lisäksi vino pino muitakin asioita, joiden tietää olevan hyvin juuri silloin, kun niiden olemassaoloa ei huomaa. Esimerkiksi nämä – ja listaa saa ilman muuta jatkaa!

Silmäripset. Sadat karvat aivan silmiemme ympärillä – ja kun niistä yksikin tipahtaa silmään…

Hengitysilma on niin hyvää niin kauan kun siihen ei tule kiinnittäneeksi mitään huomiota.

Oven sarana on nerokas keksintö äänettömänä ja huomaamattomana.

Verottaja. Mitä harvemmin tulee postia, sen parempi.

Kännykän muistin riittävyys. Silloin on hyvä, kun ei tarvitse kysyä itseltään, että mahtuukohan tämä video vielä! 

Tyytyväisyys omaan itseen. Se alkaa kyseenalaistua silloin, kun tyytyväisyyttä alkaa tietoisesti kytätä ja tarkkailla. 

Iloisena kesänaloitusetuna olisi tarjolla alekoodi BETTERCHOICES, jolla saa 20 %:n alennuksen Pierre Robertin verkkokaupassa. Saumattomat alusvaatteet, merinovillavaatteet tai uudet sporttikuteet – alekoodi käy kaikkiin normaalihintaisiin tuotteisiin. Koodi on voimassa kesäkuun 2020 loppuun saakka.

Pierre Robertin alusvaatteita saa helposti hankittua päivittäistavaraostosten yhteydessä esimerkiksi isommista ruokakaupoista ja tavarataloista. Brändin omassa verkkokaupassa on alusvaatteiden lisäksi laaja valikoima myös muita yrityksen tuotteita, kuten merinovillavaatteita ja urheilukuteita. 

Ja loppuun vielä yksi viisaus. Vaikka käyttäisit pelkästään hyvin hengittäviä ja supermukavia luomupuuvillapikkareita, älä käytä öisin. Kovasti fanittamani Anna-Leena Härkösen vuosien takaisesta kolumnista on piirtynyt tajuntaan vahvana muistijälkenä tämä erinomainen neuvo:

Ja hyvät tytöt, nukkukaa yönne ilman alushousuja. Tavaran täytyy saada välillä hengittää vapaasti.

Terveisiä Pallomerestä, 2004

.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Täydelliset alusvaatteet eivät tunnu miltään appeared first on Satu Rämö.

Tähän mennessä on ilmennyt seuraavaa. Se koti, jonka ostimme, on ilmeisesti yksi ensimmäisiä Islannin kivitaloja, mutta rakennuspiirustuksia ei niin vain printata ulos tietokannasta.

Arkkitehti, joka jeesaa meitä rakennuslupien hakemisessa ja remppasuunnitelman tekemisessä, oli aivan varma, että talon kuoren alta paljastuu puuta. Ei 1900-luvun alkuvuosina vielä mitään kivitaloja isommin pystytetty, puusta ne rakennettiin! Kivitalorakentaminen tuli Islantiin vasta 1900-luvun alussa. Tämä meidän talo on rakennettu vuonna 1905.

Talosta ei olemassa minkäänlaisia piirustuksia. Siis ei yhtään mitään. Pohjapiirrokset? Piirrokset joista näkyisi kantavat rakenteet? Nope. Nada. Rakennustarkastajan virastosta löytyi yksi lyijykynäpiirros noin 50 vuoden takaa. Siihen oli pistetty pari viivaa vinoon näyttämään, kuinka alkuperäistä eteistä kasvatettaisiin muutamalla neliömetrillä. Muuta ei sitten löytynytkään. Arkkitehti pyöritteli hetken ajatuksia suunnitteluohjelmistossaan ja soitti kaverilleen rakennustarkastajalle, joka suhtautui muutoksiimme alustavan positiivisesti. ”Onpa tosi kiva, että joku vihdoin tekee sille talolle jotain!”

Jatkoimme selvittelyä. Arkkitehti vinkkasi meitä ottamaan yhteyttä paikallisen kirjaston yhteydessä toimivaan museoon. Sieltä saattaisi löytyä vanhoja lehtikuvia, juttuja ja muuta materiaalia, joka liittyisi tähän taloon. Pari päivää sitten meiliin kilahti parisenkymmentä skannattua paperia täynnä kaunokirjoitustekstiä, kuolinilmoituksia, muistokirjoituksia ja vanhoja lehti-ilmoituksia. Aloimme laittaa palasia yhteen. Kuka kumma tämmöisen talon on rakentanut? Mitä täällä on tapahtunut ja ollut ennen meitä?

Vanhasta kaunokirjoituksesta ei tahdo saada kunnolla selvää, siis edes islantilainen puolisoni. Olemme iltaisin tavanneet näitä dokumentteja ja yrittäneet löytää vihjeitä talon historiasta. Selvitystyö on vielä kesken, mutta muutamia juttuja olemme jo saaneet kaivettua esiin.

Vuonna 1862 Länsivuonoilla syntyi Júlíus Símonarson, joka muutti tänne Ísafjörduriin 1900-luvun alussa. Ammatiltaan ukko jokapaikanhöylä: hän oli töissä merellä, maatiloilla ja rakennuksilla. Júlíus oli työläisaatteen kannattaja ja kylällä tunnettu aktiivinen aikaansaaja. Hän teki ilmaiseksi töitä monille, joilla ei ollut varaa maksaa, ja otti väsymättä selvää yhteiskunnallisista asioista ja puhui paljon politiikkaa. Júlíus oli myös taitava muurari. Hänen kerrotaan rakentaneen Ísafjördurin ensimmäiset kivitalot. (Esimerkiksi sen, minne me kohta muutamme!) Júlíus eli seitsenkymppiseksi, mutta hänen vaimonsa kuoli paljon nuorempana. Nämä kaikki tiedot selvisivät vanhasta muistokirjoituksesta, joka oli julkaistu paikallisessa lehdessä tammikuussa 1936.

Júlíus rakensi talon, mutta kuka sen omisti? Sekin selvisi. Talon rakennutti aviopari Helga ja Erlendur. Erlendur Kristjánsson työskenteli maalarina, mutta Helgan ammatista en ole vielä löytänyt vinkkejä. Hän oli luultavasti kotona lasten kanssa. Helga on ilmeisesti ollut varakkaasta perheestä tai hänellä on ollut joku oma tuottoisa sivubisnes, sillä vanhoista asiakirjoista selvisi, että rakennuslupaa oli hakenut ja sen oli saanut ja maksun kuitannut nimenomaan Helga eikä hänen aviomiehensä Erlendur. Paria vuotta myöhemmin Erlendur laittoi talon myyntiin (myynti-ilmoitus yllä). Mitä tapahtui Helgalle? Noh, se selvisi pariskunnan yhteisen lapsen muistokirjoituksesta vuodelta 1983. Helga ja Erlendur erosivat, Helga muutti naapurikylään Hnífsdaluriin ja meni sinne työnaiseksi (piiaksi), antoi osan lapsistaan huostaan muualle (kuulemma hyvään kotiin) ja piti itsellään nuorimman lapsen, tyttärensä. Sen jälkeen hänestä ei löydy mitään tietoja.

Talon osti kelloseppä Thorbjörn, joka hoiteli ”Erlendur-maalarin talossa” bisneksiään.

Olen todella nauttinut tämän talon tarinan selvittämisestä. Ja eikö olekin aika hauska yhteensattuma, että ensimmäinen islantilaiskirja, jonka luin, kertoi päähenkilöstä nimeltä Erlendur. Ja nyt asun ”Erlendurin talossa”. Huikeimmat tiedonjyväset ovat tähän mennessä löytyneet vanhoista muistokirjoituksista, joita Islannissa on tapana julkaista kuolleista yhä edelleen. Noissa yli pitkissä kirjoituksissa muistellaan vainajan elämää, ja yhdestä vainajasta julkaistaan kaikki hänestä kirjoitetut muistokirjoitukset. Joskus muistokirjoitusliite venyy sanomalehdessä parikymmentäsivuiseksi. Opiskelin Islannin kieltä täällä yliopistossa muutama vuosi sitten ja tein kandityön minua kiehtoneista muistokirjoitusteksteistä. Ja nyt luen noita muistokirjoitustekstejä ja yritän niiden avulla selvittää tulevan kotimme historiaa. Näköjään niistä oudoimmistakin päähänpistoista ja kokeiluista on elämässä myöhemmin jotain hyötyä ja iloa. En osaa yhtään sanoa, onko näistä selvitystöitä jotain hyötyä remontin suunnittelussa ja rakennuslupien saamisessa, mutta hitsin mielenkiintoista tämä on! Seikkailu jatkuu.

The post Vanhan talon historiaa selvittämässä appeared first on Satu Rämö.

Niin, voiko Islantiin matkustaa. Arvatkaas vaan, onko tätä asiaa jauhettu meillä kotona väsymiseen asti viimeisen parin kuukauden aikana. Jäätikköopaspuolisolla ei juuri nyt ole oman alansa töitä, ja minullakin on mennyt monta juttua töissä uusiksi matkailualan täydellisen pysähtymisen takia. Ihanaa kuitenkin, kun olette kyselleet minulta niin paljon Islantiin matkustamisesta ja siitä, milloin tänne voi taas tulla ja kuinka pian tänne taas pääsee. Tosi mielelläni vastailen kysymyksiin, joihin osaan vastata. Voiko tulla kesällä issikkavaellukselle? Pitääkö roadtrip jäätikkömaisemiin perua? Tässä postauksessa kerron sen mitä tällä hetkellä tiedän Islantiin matkustamisesta. Aina kun uutta tietoa tulee, käyn päivittämässä tätä postausta. Päivystän tämän jutun kanssa ainakin kesäkuun loppuun asti.

Islannin rajat auki ETA-maille

Islannin rajat ovat tällä hetkellä suljettuja muilta paitsi Euroopan talousalueen (EU + Norja + Liechtenstein + Sveitsi + Britannia) sisältä matkustavilta. Esimerkiksi Suomesta voi siis tällä hetkellä matkustaa Islantiin. Voiko Islantiin matkustaa käytännössä? No eipä oikein – eikä nyt sitä paitsi edes ole aika reissata. Lentoja tulee todella harvakseltaan, eikä Suomesta suoria lentoja ole tällä hetkellä lainkaan. Islannin rajat ovat suljettuja ETAn ulkopuolelta tuleville ainakin 15. toukokuuta asti.

Islannin maahanmuuttoviraston sivuilla on kattavasti tietoa koronaviruksen aiheuttamista maahantulorajoituksista. Tällä hetkellä tilanne on se, että kaikki Islantiin tulevat – sekä islantilaiset että ei-islantilaiset – joutuvat kahden viikon karanteeniin saapuessaan maahan. Karanteeni tarkoittaa suljetuissa tiloissa pysyttelyä ja julkisten liikennevälineiden käyttökieltoa (taksit ovat ok). Ravintoloihin, kauppaan tai edes apteekkiin ei sovi mennä. Eli: ei tänne tosiaankaan kannata juuri nyt matkustaa. Jos joudut tulemaan töiden tai vaikka opiskelupaikan takia, ja haluat tarkempia tietoja karanteenista Islannissa, tsekkaa tämä valtion terveysviranomaisen tiedote (enkuksi).

Kesäkuun 15. päivä Islantiin voi matkustaa ilman karanteenia – koronatestiin lentokentällä

Voiko Islantiin matkustaa myöhemmin kesällä ilman kahden viikon karanteenia? Kyllä, mutta ei vielä varmasti tiedetä, milloin. Tänään hallituksen infossa kerrottiin, että viimeistään 15. kesäkuuta lentokentällä on mahdollista tehdä koronatesti. Jos se näyttää negatiivista, välttää karanteenin. Myös todistus siitä, että on juuri käynyt koronatestissä ulkomailla ja tulos on ollut negatiivinen, on lupalippu maahan ilman karanteenia.

Islannissa korona on saatu aika hyvin hallintaan. Meillä ei ole ollut uusia todettuja tartuntoja viiteen päivään. Se on valtavan hieno juttu ja siitä näkökulmasta matkustusrajoitusten ylläpitämisen ymmärtää. Hyvin kehittymään lähtenyttä tilannetta ei haluta vasaroida palasiksi lisäämällä ihmisten liikkumista saman tien.

Hesarissa uutisoitiin tällä viikolla Islannin Suomea löyhemmistä rajoituksista, mutta lehden tiedot eivät ihan kokonaan pitäneet paikkansa. Täällä Islannissa on sellaisilla alueilla, joilla todettiin runsaammin tartuntoja ja joissa terveydenhuollon kapasiteetti on todella pieni (kuten esimerkiksi täällä meidän kotiseudulla), koulut ja päiväkodit ovat olleet kiinni. Tämän viikon maanantaina koulunkäynti jatkui normaalisti ja päiväkotiin pääsivät kaikki lapset (myös he, joiden vanhemmat eivät työskentele kriittisillä aloilla). Lasten urheilu- ja kulttuuriharrastukset jatkuvat entiseen malliin. Koulujen ulkopuoliset punttisalit, joogasalit, crossfitit ja uimahallit eivät kuitenkaan aukea vielä ainakaan viikkoon.

Islannin matkailu toivottavasti toipuu syksyllä

Järjestän kesäisin niitä mahdottoman ihania islanninhevosvaelluksia. Kesäkuun matkan olemme jo joutuneet siirtämään elokuulle ja tottakai toivon kovasti, että matkustusrajoitteet purettaisiin ennen sitä ja reissu voitaisiin järjestää. Tästä ei kuitenkaan ole vielä mitään varmuutta. Eikä mitään matkoja tietenkään järjestetä, jos koronatilanne on vielä päällä.

Olen muutamilta islantilaisilta matkailualan toimijoilta kuullut, että aikaisintaan elokuussa tai syyskuussa täällä näkee taas ulkomaalaisia turisteja enemmän. Kesä-heinäkuussa Islantiin tulijoita voi olla tavallista vähemmän jo ihan lentoliikenteen vähäisyyden takia. Siihen asti ollaan hissukseen ja toivotaan, että paikalliset turistit pitävät hotelleja, retkijärjestäjiä ja kylpylöitä hengissä. Ravintolat ja kahvilat ovat auki, mutta erityisjärjestelyin. Me olemme perheen kanssa suunnitelleet useampia minireissuja tälle kesälle Islannin sisälle. Ulkoilureissuja, telttailua (heh, ehkä, jos on tarpeeksi lämmin), vaeltamista, pyöräilyä ja hotellilomia. Se on samalla materiaalinkeruuta tuleviin kirjoihin ja verkko-oppaisiin. Jee!

Suomesta lensi Islantiin normaalina aikana kaksi lentoyhtiötä: Icelandair ja Finnair. En tiedä, onko näille tiedoille tässä kohtaa mitään käyttöä, mutta mainitsenpa nyt kuitenkin. Icelandair tarjoaa kaikille matkaa suunnitteleville mahdollisuuden muuttaa matkalippua veloituksetta yhden kerran. Jos lennot ostaa ennen toukokuun loppua, matkustuspäivämäärät saa vaihtaa yhden kerran maksutta, kunhan matka tapahtuu ennen ensi vuoden tammikuuta. Finnair ei lennä Islantiin ainakaan ennen kesäkuun loppua. Finnair tarjoaa lipun ennen 30.4. ostaneille maksuttomia lentopäivämäärien vaihtoja kesäkuun loppuun asti. Tankasta pääsee Itä-Islantiin myöskolmen päivän mittaisella laivamatkalla – ja reissun aikana alus pysähtyy myös Färsaarilla – mutta samat rajoitukset koskevat tällä hetkellä myös aluksella matkustavia: mars kahden viikon karanteeniin. Vielä ei tosin tiedetä, tuleeko Seydisfjördurin sataamaankin koronatestauspiste maahantulijoita varten.

Suunnitelmissa siintää Länsivuonot paradise -reissu ensi vuodelle

Lyhyen reissun aika ei siis ole juuri nyt, mutta ehkä jo kesäkuun puolivälissä! Harvaan asuttu luontokohde on koronan jälkeisessä ajassa varmasti kiehtovampi tai ainakin turvallisemman tuntuinen matkakohde kuin täyteen ahdettu suurkaupunki. Kaikki on kuitenkin vielä niin kovin epävarma, että arvauksia islantilaisen matkailun tulevaisuudesta on mahdotonta tehdä. Omaa tilannetta ajatellessani olen iloinen, että en laittanut kaikkia munia yhteen baskettiin. Matkailualan työt jäivät pois, mutta viestintä, sisällöntuotanto, koulutushommat ja muut projektit ovat täyttäneet tyhjennyttä tilauskirjaa. Ja onneksi puolisoni on ammatiltaan myös biologi ja laivakokki, joten eiköhän jotain töitä hänellekin jossain kohtaa löydy.

Minä laitan hevosreissut hyllylle siihen asti, kunnes matkojen järjestäminen on järkevää ja mahdollista. Olen muuten viime aikoina myös suunnitellut uudenlaista matkapakettia tänne Länsivuonojen rauhaan. Sellainen ultimate-luontoreissu, jonka aikana yövyttäisiin saaressa, erämaamökissä, käytäisiin issikkareissulla (ajatella, että täällä meidän kylässä on suomalaisen omistama issikktalli, jee!), uimassa, pyöräilemässä ja, ja ja…. Minähän ihan innostun! Länsivuono paradise -reissun aika ei ole vielä, mutta ehkä ensi kesänä.

Niin, ja yksi juttu vielä! Jos tulet Islantiin muissa aikeissa ja kahden viikon karanteeniaika on vielä ookoo (töihin, vaihto-opiskelijaksi tai muista pitkäaikaisemmista syistä), lataa covid19-applikaatio puhelimeesi.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Voiko Islantiin matkustaa eli koronatilanne matkailijan näkökulmasta appeared first on Satu Rämö.

Ostimme siis uuden kodin. Allekirjoitimme kauppakirjat kuukausi sen jälkeen, kun koronavirus alkoi sairastuttaa ihmisiä Euroopassa, sulki maiden rajat, aiheutti massatyöttömyyden ja pisti koko maailmantalouden kiikerään keinuun. Asunnon ostaminen talouden alamäessä: mitä järkeä asuntokaupoissa on tällaisena aikana? Nooh, se on ihan todella hyvä kysymys. En ole ammattisijoittaja ja vielä vähemmän ammattiasuntosijoittaja. Olen silti perustellut tätä ostosta ja äkkiseltään vähän omituiselta kuulostavaa ostoajankohtaa itselleni myös talouden näkökulmasta.

Aluksi vähän taustaa. Tutustuimme tähän taloon joulukuussa. Neliöt olivat tulleet myyntiin jo marraskuun alussa, ja koska tunsin asunnossa talvella asuneen mimmin, otin häneen yhteyttä ja kysyin voinko tulla käymään ja katsomaan, miltä talo näyttää sisältä. Emme vielä silloin tienneet varmaksi, että jäisimme tänne Länsivuonoille pidemmäksi aikaa. Siksi en halunnut virallista, kiinteistövälittäjän järjestämää näyttöä, koska silloin puoli kylää olisi tiennyt, että olemme ostamassa taloa – kun emme itsekään vielä olleet varmoja. Käytiin vain vaivihkaa katselemassa paikkoja ja varmistamassa ajatuksemme siitä, että merinäkymät talosta ovat niin ainutlaatuiset, että oli talo melkein missä kunnossa vain, se kannattaisi ostaa, jos päättäisimme jäädä ja jos hinta ei olisi ihan järjetön.

Kevään myötä halu jäädä Länsivuonoille varmistui ja aloimme miettiä taloasiaa ihan vakavasti. Pitäisikö käydä vielä tsekkaamassa sen kellarin kunto? Tehdä tarjous? Mahtuisimmeko sinne mukavasti? Otimme selvää lainamahdollisuuksista ja siitä, paljonkohan hintaa saisi painettua alas. Laskin meidän kassavirtatilannetta eli ynnäilin, paljonko tileillämme on rahaa nyt, paljon on tulossa lähiaikoina ja paljonko uusi laina rasittaisi kuukausittaista taloutta.

Kun mietin talokaupan taloudellista järkevyyttä ja järjettömyyttä, avainsana koko hommassa oli kassavirta. Sillä, kuinka paljon on lainaa, ei oikeastaan ole yksinään mitään merkitystä siihen, kestääkö oma talous lainan lyhentämisen. Eli eniten väliä on sillä, kuinka paljon korko ja lyhennys ovat kuukaudessa suhteessa tuloihin.

Ongelma on se, jos lainaa ei saa

Ongelma ei ole se, että on lainaa vaan se, että lainaa ei saa lainkaan. He, joilla on jo omaisuutta (vakuuksia lainalle) ja tarpeeksi tuloja (eli lainanantajan näkökulmasta varaa maksaa lainaa takaisin), on paremmat mahdollisuudet saada lainaa ja siis lisätä varallisuutta. He voivat kilpailuttaa korkomarginaaleja, vertailla lainamahdollisuuksia, uudelleenrahoittaa lainoja eli siis kartuttaa omaisuutta lainarahalla. Jos ei saa hyvää lainaa, on älyttömän vaikeaa ja oikeastaan mahdotonta ikinä kartuttaa oma varallisuuttaan siten, että siitä pääsisi nauttimaan heti. Rahastoon säästäminen satasen kuussa kerryttää juu varallisuutta, mutta siitä pääsee kunnolla nauttimaan vasta joskus 60-vuotiaana. Eikä kaikilla ole mitään mahdollisuuksia säästää edes sitä satasta kuussa.

Yleensä se, että (hyvää) lainaa ei saa, lisää köyhyyttä. Tämä on fakta, jota ei hirveän usein nosteta esiin vaurastumiskeskusteluissa. Silloin kun laina ei saa, kaikki hankinnat pitää säästää etukäteen ja tiukassa paikassa pitää turvautua pieinin vakuudettomiin lainoihin eli kulutusluottoihin ja pikavippeihin – jos siis vielä on luottotiedot jäljellä. On paljon, paljon fiksumpaa ottaa 500 000 euron laina kuin 5 000 euron laina. Ongelma vaan on, että sitä isoa lainaa saa vasta sitten, kun on jo entuudestaan varallisuutta. Ensimmäinen 20 000 euroa on kaikkein vaikeinta hankkia. Kun se on kasassa, raha-asiat on todella paljon helpompi hoitaa kunnolla.

Jos kaikki tulot menevät elämiseen eikä säästöjä ole (tämä on älyttömän yleinen tilanne joka puolella maailmaa, esimerkiksi Yhdysvalloissa jopa 40 prosentilla ihmisiä ei ole säästössä yli 360 euroa!), paremman elintason hankkiminen on tosi vaikeaa. Täällä Islannissa sen huomaa erityisen selvästi asumisessa, koska täällä ei juuri lainkaan ole järkeviä vuokra-asuntomarkkinoita. Kun asuu vuokralla, kaikki tulot menevät vuokraan. Vuokrataso on korkea, koska tarjontaa on niin vähän ja niillä kenellä on varallisuutta ostaa useita asuntoja, kerryttävät mielellään omaa varallisuuttaan korkeilla vuokrilla. Pankkejakaan ei tämä sekoilu haittaa, koska lainojen korkotaso on korkea (eikä yhtään yllätä, että samaan aikaan talletuskorko on noin nolla) ja edelleen iso osa lainoista on sidottu inflaatioon (eli inflaatio kasvattaa lainapääomaa joka vuosi). Sitä paitsi pankeista on älyttömän vaikeaa saada asuntolainaa. Perhe saattaa maksaa vuokraa kodistaan 2000 euroa kuukaudessa, mutta pankki ei anna edes sellaista asuntolainaa, jossa kuukausikorot ja -lyhennys on yhteensä 1000 euroa, koska se laskee ettei ”maksukyky riitä”.

Jos nettopalkasta reilusti yli puolet menee vuokraan, ei pysty mitenkään säästämään käsirahaan. Kun kaikki menee elämiseen, mitä tienaa, omaisuutta ei kartu lainkaan. Tilanne on siis monille epäreilu ja todella hanurista. No niin, palataanpas takaisin siihen meidän asuntoasiaan.

Asunnon ostaminen talouden alamäessä – kassavirta on tärkein

Minun mielestä hyvän taloudenpidon näkökulmasta kaikkein tärkeintä on miettiä sitä, kuinka paljon omalle tilille on tulossa lähiaikoina rahaa ja paljonko sieltä pitää maksaa lähiaikoina erilaisia laskuja. Niinpä tein ennen asuntokauppoja tilanteestamme kolme erilaista laskelmaa.

Ensimmäiseksi laskin tilanteen, että jäämme vuokralle tänne Länsivuonoille ja vuokraisimme asuntojamme Reykjavikissa. Laskin meidän tulot reilusti alakanttiin, koska arvelin, että puoliso jäisi matkailualalta työttömäksi ainakin vähäksi aikaa. Lisäsin nettotuloihin vuokratulot, joita saamme niistä kämpistä, joita vuokraamme tällä hetkellä muille. Otin laskelmassa huomioon vuokratulojen lisäksi pääomaverot vuokratuloista, verovähennykset, meidän liksat ja meidän kuukausittaiset menot.

Sitten laskin sellaisen skenaarion, jossa muuttaisimme takaisin Reykjavikiin. Otin huomioon pienentyneet vuokratulot (asuisimme talossa jota emme voisi vuokrata muille), säästyneet vuokratulot (meidän ei itse tarvitsisi maksaa itse vuokraa), meidän liksat, pienemmät pääomatuloverot ja kuukausittaiset menot.

Kolmas vaihtoehto eli uuden asunnon ostaminen talouden alamäessä. Ostaisimme toisen talon, vuokraisimme edelleen Reykjavikin asuntoja, maksaisimme isompia lainalyhennyksiä&korkoja kuin nyt ja saisimme vähemmän verovähennyksiä pääomatuloista, koska emme itse olisi vuokramarkkinoilla.

Vertailin näitä kolmea vaihtoehtoa keskenään ja näin luvuista sen, mitä olin jo aavistellutkin. Taloudellisesti kannattavinta olisi ostaa oma uusi asunto. Toiseksi kannattavinta olisi ollut jäädä Länsivuonoille ja vuokrata täältä koti. Kaavailemamme asuntolainan kuukausilyhennys korkoineen oli noin 300 euroa matalampi kuin vastaavankokoisen talon kuukausivuokra. Ei siis epäilyttänyt yhtään ottaa lisää lainaa.

Onko talouskriisissä parempi omistaa vai vuokrata asunto?

Riippuu täysin tilanteesta, kriisin syvyydestä, oman alueen asuntomarkkinoista ja sadasta muusta asiasta. Kerron kuitenkin, miten omalla kohdallani olen pähkäillyt tätä asiaa.

Jos tapahtuisi taloudellisesti huonoin mahdollinen ja perheemme kuukausittainen kassavirta menisi miinukselle eli tulot painuisivat menoja pienemmäksi, tilanne olisi silti asuntolainan haltijana parempi. Jos lainaa ei pystyisi maksamaan, voisimme nimittäin anoa ainakin muutamia lyhennysvapaita kuukausia. Jos tilannetta jatkuisi pitkään, joutuisimme myymään talon pois. Ilkeä tilanne. Vuokralla tilanne olisi kuitenkin vieläkin ilkeämpi. Jos rahat eivät riittäisi kuukausivuokraan, meidän pitäisi muuttaa heti pois – ja löytää joku uusi paikka asua ja muuttaminen maksaa aina.

Ja jos kävisi niin hyvin, että on ostanut talon hyvään aikaan (eli ei aivan siellä hintakuplan korkeimmalla laella) ja jos talossa ei ilmene mitään järkyttävän isoja rahasummia vaativia vikoja, on taloudellisesti parempi omistaa kuin vuokrata. Asunnon arvo nousee ja jos sen joutuu tai sen haluaa myydä, rahaa jää omaan taskuun enemmän kuin lähtötilanteessa.

Säästä nousukaudella, osta laskukaudella

Laskusuhdanteessa on aina lähes aina ostajan markkinat. Nyt kun hinnat eivät nouse vaan ne laskevat ja ostotarjouksen tekijöitä on myyjiä vähemmän, kannattaa olla mieluummin ostaja kuin myyjä.

Mieluummin säästää nousukaudella kun menee hyvin ja tekee kalliit hankinnat kuten asuntokaupat silloin, kun kaikki muut eivät ole ostamassa. Tämä on tosi yksinkertainen periaate, mutta todella vaikea käytännössä toteuttaa. Silloin kun menee hyvin ja on rahaa taskussa, ei välttämättä malta säästää vaan ostaa, vaikka pitäisi toimia juuri toisinpäin.

Eikä tämä ole mikään yksilötason ongelma. Valtiot toimivat ihan samalla hullunkurisella tavalla. Kaikki kansiksen peruskurssinkin käyneet tietävät, että nousukaudella pitäisi kiristää veroja ja leikata kulutuksessa, jotta saataisiin säästettyä kassaan rahaa huonompia aikoja varten. Sitten kun laskusuhdanne iskee ja kysyntä laskee, pitäisi sieltä kassasta ottaa rahaa eli laskea veroja ja lisätä julkista kulutusta, jotta talouden rattaat pysyisivät vauhdissa. Mutta eih. Silloin kun menee hyvin, on kamalan vaikea säästää.

Olen tehnyt monia typeriä hankintoja ja vääriä päätöksiä enkä tosiaan ole mikään sijoitusguru tai korkotuotoista nauttiva vapaarouva, mutta siitä olen iloinen itselleni, että olen aina nousukaudella säästänyt. Aina on siis itselläni aika 2000-luvun it-kuplan puhkeamisesta finanssikriisiin ja noin vuodesta 2012 tähän vuoteen. Olen säästänyt ihan vain varmuuden vuoksi. Emme ostaneet nousukaudella uutta autoa, kesämökkiä, venettä, koruja tai kalliita vaatteita. Olemme sniiduilleet hankinnoissa (tyyliin pyöräni on 25 v vanha), ajamme aika vanhalla autolla, emme osta mitään ihmeellisiä vempeleitä. Olen säästänyt jatkuvasti – myös pankkitilille käteistä -”yllättäviä tilanteita varten”, eikä meidän ole onneksi tarvinnut lähteä talokaupoille silloin, kun hinnat ovat nousseet vuodessa 20 %.

Ostimme ensimmäisen talomme Islannista heti pankkikriisin jälkeen. Kymmenessä vuodessa sen kiinteistön arvo on luultavasti kolminkertaistunut. Enää emme voisi ostaa niin pienellä lainalla niin isoa taloa aivan pääkaupungin ytimestä. Se talo on tällä hetkellä meidän taloudellisen hyvinvoinnin tae ja eläkesäästö. Kun päätimme jäädä tänne maalle ja ostaa kodin vuokraamisen sijaan, teimme talosta tarjouksen sellaisena aikana, jolloin muita tarjoajia ei ollut. Kukaan ei juuri ostanut tai myynyt, eikä näyttöjäkään voinut järjestää. No, me olimme jo tarkastaneet talon jo aikaisemmin ja teimme suoraan alhaisen tarjouksen. Muutaman vastatarjouksen jälkeen saimme neuvoteltua hinnan hyvälle tasolle ja pankki antoi meille paremman lainan, mitä odotimme (”vain” 4,9 prosentin korolla, haha). Korkoasia oli ihan puhdasta tuuria; keskuspankki laski ohjauskorkoa koronan takia rutkasti reilu viikko ennen kun saimme pankilta virallisen lainatarjouksen.

Kohteessa oli tinkimisvaraa luultavasti myös siksi, että talo on ulkoa aika rupsahtanut. Kuoripellit repsottavat ja ikkunalaudat ovat huonossa kunnossa. Sisältä asunto on perushyvässä kunnossa, mutta vaatii paljon tuunausta. Pitää kaataa seiniä, että saadaan lisää valoa. Suurentaa ikkunoita, että maisemat näkyvät paremmin. Kellariin pitää rakentaa kunnon lattia ja seinät. Kaikki ikkunat pitää vaihtaa.

Koska talo näyttää vähän rupsahtaneelta, sitä ei oikein kukaan ole ehkä kunnolla pannut merkille. Talo ehti olla myynnissä yli puoli vuotta, ennen kuin me ostimme sen. Koska meistä toinen on remppataitoinen ja remppahalukas, pystymme aika paljon fiksailemaan juttuja itse. Koska talon kunto tulee pian paranemaan, myös sen arvo nousee tulevina vuosina ainakin jonkin verran. Jos myynti tulee eteen, saamme siitä todennäköisesti enemmän kuin mitä siitä maksoimme. Emme ainakaan vähempää. Toivottavasti – mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Jos edessä on asunnon ostaminen talouden alamäessä, kannattaa ennen ostamista miettiä myös oman kodin vuokraamismahdollisuus. Jos taloa ei saisikaan tiukan paikan tullen kaupaksi, voisiko sen laittaa vuokralle? Löytyisikö siihen vuokralaisia? Vuokra-asunnoista on täällä Islannissa pulaa. Täällä Isafjördurissa vuokralle saa lähinnä pieniä yhden tai kahden huoneen asuntoja, eikä niitäkään ole paljoa tarjolla. Ison perheasunnon vuokraaminen on vielä hankalampaa. Uudessa talossamme on neljä pientä makuuhuonetta (eikä esim. kahta megaisoa), mikä meinaa tulevaisuudessa parempia vuokratuloja. Jos kävisi niin, että joutuisimme tai jostain syystä haluaisimme muuttaa täältä pois, voisimme laittaa tämänkin talon vuokralle esimerkiksi opiskelijoille. Meidän kylässä on yliopiston merentutkimukseen erikoistunut ”haarakonttori”, pari kansainvälistä bisnestä tekevää yritystä ja normikesinä vilkas matkailusesonki, eli vuokralaisten löytyminen täällä ei tule olemaan ihan järjettömän vaikeaa. Tämäkin tieto painoi ostohetkellä vaakakupissa.

Elikkäs pelikkäs. Lyhyt tiivistelmä tähän pitkään pohdintaan. Jos on sellainen taloudellinen tilanne, että saa lainaa: osta silloin, kun muut yrittävät myydä. Säästä nousukaudella. Mieti aina ensin kassavirtaa, älä velan kokonaismäärää. Melkein aina kannattaa mieluummin ottaa puolen miljoonan euron kuin viiden tuhannen euron laina. Niin ja hyvä muistaa, että: minähän voin olla ihan täysin väärässä. Älkää siis herranjestas ottako näitä ajatuksiani minään tarkkaan mietittyinä vaurastumis- tai sijoitusvinkkejä.

The post Oho! Ostimme asunnon talouden alamäessä appeared first on Satu Rämö.

Viime viikolla sattui eräs oman vanhemmuuteni kohokohta. Pakko jakaa teillekin, koska tilanne tuntui niin erityisen mukavalta. Olin päivätreenien jälkeen kävelemässä kotiin vaihtamaan kuivia vaatteita päälle. Esikoisella oli samaan aikaan menossa välitunti. Tunnistin sinipipoisen ja vaaleatukkaisen mimmin heti. Hän istui pientä jalkapallokenttää kiertävän puuaidan päällä katselemassa kentälle. Koukkasin koulun pihan kautta ja kävin moikkaamassa. Kysyin, että etkö sä pelaa. Mimmi vastasi iloisesti. Ei mua kiinnosta jalkapallon pelaaminen yhtään, mä mieluummin katson kun muut pelaa.

Hän kuulosti ihan itseltään, iloiselta ja reippaalta. Ei mitenkään järin äänekkäältä, mutta jämäkältä. Hänelle toi enemmän mielihyvää olla pelaamatta ja hengailla, kuin osallistua muiden mukana tekemään jotain, mikä ei tunnu itsestä järin kivalta. Upeaa!

Ei ole mikään läpihuutojuttu lapsille – tai aikuisillekaan – kulkea oman pään mukaan, jos se tarkoittaa eri suuntaa kuin muulla porukalla. Jos kaikki kaverit syövät hedelmäkarkkeja ja sanovat, että laku on pahaa, ei ole kivaa tilata karkkikiskalla äänekkäästi pelkkää lakritsia. Jalkapallo on täällä meillä päin älyttömän suosittu harrastus lasten ja nuorten keskuudessa. Jos olisin itse vielä lapsi ja asuisin täällä, menisin luultavasti pelaamaan, koska kaikki muutkin pelaavat. Ainakin itse muistan omasta lapsuudesta ja nuoruudesta monta sellaista hetkeä, jolloin oli helpompaa olla se, joka ei erottunut joukosta, kuin se, joka erottuu.

Esikoinen ei luultavasti itse tajunnut, kuinka merkittävän jutun hän teki istahtaessaan aidan päälle yksin katselemaan muiden peliä. Kun jalkapallo ei kiinnosta, se ei kiinnosta. Hän koki, että muiden takia ei ole mitään tarvetta esittää, että se kiinnostaisi. Olen hänen rohkeudestaan tavattoman iloinen, otettu ja ylpeä.

Enkä minä osaa sanoa, miten hänestä on tullut sellainen, joka tekee vapaa-ajallaan mitä itse tykkää. Ehkä siitä on ollut apua, että olemme ottaneet hänet lapsesta asti mukaan omiin harrastuksiimme, matkoille ja työpaikoille näkemään ja kokemaan niitä juttuja, joista me pidämme. Hän on saanut kokeilla asioita, jotka hän on kokenut kiinnostaviksi. Jääkiipeilijäpuoliso on ollut tavattoman ahkera jeesatessaan esikoista alkuun kiipeilyssä (vuonna 2013 rakensimme ensimmäisen kiipeilyseinän lapselle) ja maastopyöräilyssä. Nämä kaksi maastopyöräilevät yhdessä. Niissä harrastuksissa koetut onnistumiset ovat varmasti olleet tajuttoman tärkeitä kasvattamaan itsetuntoa. Olipa se asia tai laji sitten mikä vain, mutta kun siinä kokee pärjäävänsä, se lisää tunnetta oman itsen hallinnasta ja omien taitojen olemassaolosta.

Yhtä tärkeää kuin se, että kannustaa osallistumaan ja kokeilemaan on se että voi sanoa ääneen, jos joku asia ei kiinnosta, ei tunnu omalta tai että se pelottaa. Meidän perheessämme minä olen se, joka ei tykkää telttailla (koska kylmä) tai kiipeillä (koska korkeat paikat) tai maastopyöräillä (yhdistelmä alas ja kovaa tuntuu ihan kaamealta). Minä harrastan ihan erilaisia juttuja kuin puolisoni tai muut tuttavamme, ja minä myös sanon sen ääneen. Että tuosta hommasta en tykkää, tuo ei ole minua varten mutta tämä on kivaa. Silti voimme tehdä joitakin kivoja juttuja myös yhdessä.

Luulen – ja siis ihan mutuiluan tämä on – että sellainen tyyli elää elämää, jossa valitsee itseään miellyttäviä asioita eikä mieti mitä muut niistä tuumaavat, mitä muut tekevät tai mitä muut ovat tästä asiasta mieltä, kasvattaa uskoa omiin kykyihin ja oman mielipiteen tärkeyteen. Ei tarvitse olla muiden kanssa samaa mieltä ollakseen heidän kaverinsa. Jos kaveriporukan mielipide tuntuu hyvältä, sitä voi seurata, mutta se ei ole mikään ohje, jota pitäisi aina mukailla.

Onnistumisen tunteita ihan missä tahansa asiassa. Ja sen päälle roolimalli siitä, että ei ole pakko tehdä kuten kaikki muut kaverit tai joku hähmäinen yleinen mielipide ohjaa. Siinä pari palikkaa hyvän itsetunnon rakentumiseen, veikkaan! Tai sitten kaikki on ihan silkkaa tuuria ja tämän kanssa nyt vain meni näin. Se on todellakin mahdollista. Mutta minusta nyt vain tuntuu kivemmalta ajatella, että jepjep, ihan omaa ansiota tämä oli.

PS: Täällä MLL:n sivuilla on vähän hevimpää asiantuntijakamaa aiheesta lasten itsetunnon kehittyminen.

The post Lapsen itsetunto – sivustakatsojana pelikentällä appeared first on Satu Rämö.

Kaupallinen yhteistyö: Hermesetas

Olen aivan vakuuttunut, että nyt on kesä. Huomasin nimittäin, että olen alkanut taas himoita lemon curdia kaiken mahdollisen kanssa. Tuo yhtä aikaa kirpeä, hapan ja makea sitruunatahna on minulle kuin pääskysestä ei päivääkään.

Lemon curd tekee tavallisesta paahtoleipäviipaleesta sunnuntain ja heruttaa täyteläisestä turkkilaisesta jogurtista esiin ihan uusia puolia. Ja se sopii leivontaan! Täytekakun täytteeksi, pannareiden kanssa mutta myös puuroon, rahkaan, raejuuston sekaan.

Lemon curdia on älyttömän helppo tehdä itse. Hermesetas kannusti kokeilemaan sokerittomia herkkuja, joten nyt kun kesä kerran on, päätin laittaa keittymään keltaisen herkun ja kokeilla, onnistuisiko minulta sokeriton lemon curd. Ja voi mooses siitä tuli mahtavaa.

Makeutusaineita käytetään eri syistä. Osa ei voi syödä sokeria, jotkut noudattavat vähäkalorisempaa ruokavaliota. Hermesetasin makeutustuotteet ovat vähäkalorisia tai kalorittomia sokerin vaihtoehtoja, joiden avulla voi vähentää energiansaantia luopumatta satunnaisista makeista ruuista tai juomista.

Sokeriton lemon curd syntyi vartissa. Käytin sitruunatahnan makeuttajana Hermesetas Crunchy -maketusjauhetta, joka on raemainen ja hienoa sokeria muistuttavaa. Sitä voi käyttää leivonnassa ja ruuanlaitossa sokerin tapaan eli tuote kestää kuumentamista. Ainoa ero on, että Crunchyä laitetaan puolet sokerin tilavuudesta tai painosta. Jos ohjeessa on 1 dl sokeria, rapsakkaa Hermsesetas Crunchyä laitetaan 0,5 dl. Voit muuten käyttää näissä resepteissä myös Hermesetas-makeutusjauhetta, jolloin tilavuusmitta on sama kuin sokerissa. Jos muistatte, tein talvella sokerittomat versiot banaanileivästä ja supernopeasta suklaakakusta. Niissä resepteissä käytin tuota makeutusjauhetta.

Olen syönyt elämässäni monta litraa lemon curdia ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein tahnan sokerittomana. Enkä huomannut lainkaan makueroa. Sitruunan happamuus ja kirpeys ja toisaalta voin ja kananmunien tuoma täyteläisyys ja makeutusaineen makeus istahtivat todella nätisti yhteen ja tahnan rakenteestakin tuli täsmälleen samanlainen.

Sokeriton lemon curd -reseptistä tulee hillopurkillinen (noin 3 dl) sitruunatahnaa.  Teen tätä itse aina tuplamäärän, koska ensimmäinen purkki menee leivän päällä ja jogurtin kanssa, toisen purkin käytän leivontaan. Tällä kertaa leivoin myös helpon ja kesäisen marenkikakun. Senkin tällä kertaa sokerittomana.

Sokeriton lemon curd (noin 3 dl)

• 1,5 dl sitruunamehu (katso, ettei mehun mukana mene siemeniä, ne eivät maistu tahnassa hyvälle)
• 3 muna (tai 4 keltuainen)
• ½ dl Hermesetas Crunchy -jauhe
• 1 luomusitruunan raastettu kuori
• 50 g voita

Päätä, käytätkö 3 kokonaista munaa vai 4 keltuaista. Jos teet marenkia (seurava resepti), käytä keltuaiset lemon curdiin, niin saat käytettyä valkuaiset marenkiin eikä jääkaappiin jää valkuaiskippoa, joka kuitenkin jossain kohtaa kaatuu. Olen kokeillut lemon curdin tekemistä keltuaisista sekä kokonaisista kananmunista ja molemmilla kerroilla on onnistunut yhtä hyvin.

Pese sitruuna ja raasta keltainen osa. Käytä raastiminen pienintä osaa, niin raasteesta tulee oikein hienojakoista.

Sekoita keskenään sitruunanmehu, munat ja makeutusjauhe. Ei tarvitse vatkata, vispilällä riittää.

Lisää seokseen raastettu sitruunankuori.

Sulata voi kattilassa. Kaada sitruunamehuseos sulaneen voin sekaan ja sekoita vispilällä muutaman minuutin ajan eli niin kauan, että seos alkaa paksuuntua. Ota kattila pois liedeltä (ja sammuta levy). Anna jäähtyä.

Kaada jäähtynyt lemon curd puhtaaseen kannelliseen purkkiin ja laita jääkaappiin. Sitruunatahna säilyy siellä hyvänä ainakin viikon.

Sokeriton marenkikakku

• 4 munanvalkuainen
• 1 tl sitruunamehu
• 1 dl Hermesetas Crunchy -jauhe
• 3 dl vispikerma
• ainakin 1 dl sokeriton lemon curd (resepti yllä)
• marjoja

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (puhdas ja kuiva astia ehdoton, muuten ei vaahtoudu).

Lisää sitruunamehu ja makeutusjauhe ja vatkaa varovasti, kunnes seos on kiiltäväpintaista ja näyttää siis ihan marengilta.

Nosta ruokalusikalla marenkinokareita leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista noin 100-asteisen uunin alatasolla noin tunti. Älä avaa uunia turhaan, että uuniin ei pääse kosteutta.  Kun marengit ovat valmiita (kuivia, mutta eivät tummuneita), ota ne pois uunista ja anna jäähtyä. 

Vatkaa kerma vaahdoksi. Kokoa jäähtyneistä marengeista, kermavaahdosta, lemon curdista ja marjoista kesäinen kakku.

Ja se tärkein: tarjoile ja syö heti. Tämä ei säily. Eikä se mitenkään voisikaan, koska maku on niin valtavan koukuttava.

The post Kesän kirpsakka herkku: sokeriton lemon curd appeared first on Satu Rämö.

Helsingin Sanomissa oli loistava juttu tänään onnellisuudesta. Hyvän elämän eliittiopinnot -artikkelissa käytiin Yalen onnellisuuskurssilla ja purettiin sen sisältöä. Todella mielenkiintoista kamaa ja näkökulmia, joita en ole aikaisemmin itsekään miettinyt, vaikka noita unelmahommakirjoja ja -podcasteja on takana aika monta. Jos oot Hesarin tilaaja (juttu on vain tilaajille), suosittelen lukemaan. Onnellisuuskurssilla tehdään PERMA-testi, joka antaa osvittaa omasta henkisestä hyvinvoinnista. Juju ei ole saada mahdollisimman hyvää arvosanaa, vaan seurata kurssin alussa ja kurssin lopussa tehdyn testin tuloksia toisiinsa. Omiin havaintoihin ja kurssimateriaalien pohjalta voi tehdä itselleen listan (listan! rakastan listoja!) asioista, jotka tekevät omasta elämästä onnellisemman.

En ole käynyt kurssia enkä tutustunut sen materiaaleihin lehtijuttua syvemmin, mutta halusin silti tehdä tuon listan (listan! rakastan listoja!). Kirjoitin kymmenen ensimmäisenä mieleeni tulevaa asiaa sen suurempia sensuroimatta.

10 kohdan onnellisuuslista

1. Lisää muiden hyvinvointia. ”Muiden” kattaa siis kaiken omista lapsista hyväntekeväisyysjärjestöön ja naapuriin. Kehu, kannusta, huomioi, auta löytämään vahvuus, anna aikaa ja anna rahaa.
2. Jos se ei merkittävästi laske muiden hyvinvointia: tee kuten itse haluat etkä siten kuten luulet jonkun muun sinulta odottavan tai kuten muut ympärilläsi tekevät. Jos kaikki muut ryhmästä vuoristohiihtää ja itseäni laji nappaa yhtä paljon kuin postimerkkikeräily, en todellakaan lähde mukaan vaan menen yksin kävelemään. Jos tekee mieli jäätelöä, syö jäätelöä. Jos tekee mieli piinata itseään eikä syö jäätelöä, ja kieltäytymisestä saa hyvän olon, älä syö jäätelöä.
3. Tee töitä, joiden tuoksen näet nopeasti. Tästä syystä en pystyisi tutkijanuralle tai pitkäaikaisiin kehitystehtäviin. (Rahan ei tartte näkyä yhtä nopeasti tilillä kuin valmiin tuloksen työpöydällä.)
4. Ole välillä yksin. Menen viimeisenä nukkumaan, pihistän omista yöunista tai jään mielelläni kotiin jos muu perhe lähtee uimaan, että saan olla yksin.
5. Kill them with kindness. Olen mulkuille erityismukava, koska se on ainoa keino estää myrkyn leviäminen omalle tontille. Valkosipulia zombeille, nääs! Oon ihan helvetin mukava ja ymmärtäväinen kun joku toinen sekoilee. Siitä saa hyvät energiat itselleen ja samalla mulkeron merkitys omassa elämässä kutistuu kärpäsenpökäleen kokoiseksi.
6. Urheile tarpeeksi ja tavoitehakuisesti. Tätä tavoitehakusisuutta oli mun vaikea myöntää edes mulle itselleni. Ajattelin vähän höhlästi, että turhanpäiväiset mittaa ja juoksee joku kilonpainoinen älykello kädessä. Kuitenkin! Tämä on mulle ainoa tapa urheilla säännöllisesti ja siitä tulee hyvä olo. Eli olen nyt hyväksynyt: tarkkailen kunnon nousua, leuanvetojen määrää ja levypainojen suuruutta. En siksi että tähtään kilpauralle tai siksi että luulisin olevani ihmisenä parempi kun olen vahvempi, vaan siksi, että NÄEN ITSE että sillä mitä teen, on seurauksia. Urheilu on semmoinen juttu, jossa mulla ei pelkkä fiilismittari riitä.
7. Yritä pitää mielessä Winston Churchillin sanonta: oot just niin pieni kuin ne asiat jotka sinua ärsyttävät. Joudun tätä säännöllisesti muistuttamaan itselleni. Hihani kärähtäisivät mielellään huonoon asiakaspalveluun, epäselviin verkkosivuihin, vaikeasti tavoitettavaan rakennustarkastajaan ja siihen faktaan että en voi nostaa oman lapseni rahoja pankkitililtä paremmin tuottavalle pankkitilille KÄYMÄTTÄ S**TANA PANKISSA PAIKAN PÄÄLLÄ V*T*U JA SE PANKKI J***LAUTA SIJAITSEE NOIN 500 KILOMETRIN PÄÄSSÄ. Rits räts, sytytyslanka palaa jo. Ommm……. Se on vain pankkitili. Se on vain pankki. Nyt pää kylmänä.
8. Huolehdi, että sinulla on tarpeeksi usein ja tarpeeksi aikaa tehdä jotain, minkä aikana et mieti mitään muuta ja mistä et raportoi nettiin. Hyvä kirja, telkkasarja, irtokarkkeja, seksiä. Jotkus ehkä neuloo?
9. Pidä huoli, että valkoviini, rose ja kuohuviini on lasiin kaadettaessa neliasteista.
10. Tee tarpeeksi usein asioita konkretisoivia ja ainakin näennäiseen järjestykseen laittavia listoja. (Listat! Takastan listoja!)

The post 10 asiaa, jotka tekevät minusta onnellisen appeared first on Satu Rämö.

Dekkarivinkit kaupallisessa yhteistyössä: Werner Söderström

Puhutaanpa hetki syvällisestä kirjallisuudesta eli siis dekkareista, rikosromskuista, jännäreistä. Kevyttä hömppää, liukuhihnatavaraa ja epäuskottavia halpoja juonenkäänteitä? No ei tosiaankaan! Se ettei pidä dekkareista on vähän sama kuin sanoisi että ei pidä säästä. Sitä on niin monenlaista.

Maailmassa on paljon dekkarikirjallisuutta. Variaatiota riittää. Historiallisia dekkareita, juonivetoista action-dekkaria, ihmissuhdedekkareita, yliluonnollisia dekkareita, realistisia poliisityön kuvauksia ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa rikoskirjallisuutta.

Hyvä dekkari on paitsi vetävää viihdettä myös tarkkanäköistä ympäristön kuvausta ja yhteiskunnan kanssa keskustelua. Kirjailija Ian Rankin on osuvasti sanonut, että ennen kuin menee uuteen kaupunkiin tai maahan, hän lukee sinne sijoittuvan dekkarin. Dekkari kun kertoo usein parhaiten siitä, mitä kyseisessä paikassa ja yhteiskunnassa parhaillaan on meneillään. Se kertoo jotain sellaista, mistä muu isot massat tavoittava viihde ei vielä äänekkäästi puhu. Toki hyvän dekkarin keskiössä pitää olla juoni, mutta se on vain osa stooria. Tarinan tapahtumapaikat, puheenaiheet ja henkilökuvaus usein näyttävät paljon ympäröivästä yhteiskunnasta. Usein jopa enemmän kuin muu proosa, jolla saattaa olla myös ns. ylevämpiä taiteellisia tarkoitusperiä kuin viihteeksi luokitellulla rikoskirjallisuudella. Väitän, että rikoskirjallisuus kehtaa katsoa suoremmin kohti. Se on yksi hyvä syy lisää fanittaa dekkareita.

Tänä keväänä olen lukenut ja kuunnellut tukun dekkariuutuuksia Tammelta ja WSOY:ltä. Ne kaikki olivat omalla tavallaan hirvittävän kiehtovia. Valitsin lukemistani kirjoista kokonaisuuden, joka sisältää keskenään hyvin erilaisia rikoskirjoja. Olkais siis hyvä, dekkarvinkit, joista löytyy vaihtoehtoja eri makuihin.

Tämä! On! Mahtava! Anteeksi huutomerkit, mutta olen tästä kirjasta hirvittävän innoissani. Meren ja pirun välissä on Doggerland-dekkarisarjan uusin suomennos. Kirjassa on paljon dekkareiden lukijalle tuttuja elementtejä: vähän hunningolla oleva poliisi, jota painaa ihmissuhdekiemurat, elämisen vaikeus ja reistaava terveys. Alueella riehuu hemmetin ällöttävä seksuaalirikollinen, joka aiheuttaa kauhua yhteisön asukkaissa. Kiinnostavan kirjasta tekee se, mikä tässä on toisin. Alkoholia aika paljon nauttiva ja liikuntaa vierastava päähenkilö onkin nainen. Jes! Kerrankin rikoksia selvittää poliisi, jolla on tukku nordicnoir-piirteitä, mutta hän ei olekaan keski-ikäinen mies vaan keski-ikäinen nainen. Kotoiselta ja arkiselta tuntuva Karen Eiken Hornby on päähenkilö, joka alkaa välittömästi tuntua lähes kaverilliselta.

Doggerland, jonne kirja sijoittuu, on keksitty paikka. Sellaista ei ole olemassa. Kuinka raikkaalta tuntuikaan lukea rikoskirjaa, joka ei tapahdu Reykjavikissa, Oslossa, Lontoossa, Tampereella, Porvoossa, Helsingissä, Tukholmassa, Dublinissa tai Malmössä vaan Doggerlandissa. Kuvitteellinen saarivaltio Tanskan ja Britannian välissä. Maa, jossa on oma kieli, oma raha ja omat juhlapäivät. Kerrassaan kutkuttavaa! Doggerland-niminen paikka on tosin ennen muinoin ollut olemassa. Tuhansia vuosia sitten tuonniminen maa-alue jäi mannerjäätiköiden sulamisvesien alle jossain päin Pohjanmerta. Merta, vuoristoa, autioita paikkoja – kuulostaa vieraalta mutta silti tutulta. Kirjaa lukiessa olin välillä ihan omien mielikuvitusteni Islannissa.

Meren ja pirun välissä on päähenkilövalinnan ja tapahtumapaikan osalta raikas uusi tuulahdus mutta sisällön kannalta ihanan perinteinen dekkari syvällisine tunnelmakuvauksineen, huonoine ilmoineen ja juonen tarjoilemine langanpätkineen, jotka kasaamalla loppuratkaisu alkaa vähitellen selvitä. Meren ja pirun välissä -kirjaan tarttuminen aiheuttaa samanlaisen ihastuksen tunteen kuin vaatekaapista vanhan suosikkivillapaidan esille ottaminen. Miten olen voinutkin hetkeksi unohtaa, että täällä oli tämmöinen aarre?

Maria Adolfsson. Meren ja pirun välissä. Suomentanut Terhi Vartia. Lyhyesti kuvailtu: tuulinen, tunnelmallinen, salaperäinen, jännittävä, riuska mutta haavoittuvainen poliisipäähenkilö.

Dekkarivinkit-jutussa eteenpäin eli kirjaan, joka räsäytti Instagramin viestiboksin täyteen. Tämä kirja on herättänyt valtavasti keskustelua, innostusta ja epäilyjäkin (koska King). Kevään isoin yllättäjä minulle itselleni oli Stephen Kingin uutuus Laitos. King on kirjoittanut kymmeniä kirjoja useiden vuosikymmenten mittaisen uransa aikana. Hohto taisi olla ensimmäisiä teoksia, joita itse aikanaan luin kannesta kanteen. Jättietanat ja zombielemmikkikoirat ovat minulle liikaa, joten en ole noin yleisesti ollut järin innoissani Kingin kirjoista. Mutta nyt. Voi juma! Laitos on yksi kiehtovimpia kirjoja, mitä olen kädessäni pitänyt. Sen juoni polttaa, henkilöt tulevat lähelle ja poliittisuus velloo vahvoina aaltoina tarinan pohjavesissä.

Tarina alkaa verkkaiseen tahtiin. Mies nimeltä Tim päätyy sattuman kautta pieneen kylään Etelä-Carolinaan yökolkuttajaksi. Ensin kuvataan Timin matkaa Yhdysvalloissa, liftaamista, roadtrip-tunnelmaa. Maanteiden numerot vilisevät. Sitten tarina yhtäkkiä kiskaistaan toiselle puolelle maata. Huippulahjakas nuori poika Luke kaapataan kotoaan, hänen vanhempansa murhataan ja poika kuljetetaan Laitokseen, jonne on koottu eri-ikäisiä lapsia ympäri maata. Laitos on paha paikka, jossa on Etuosa ja Takaosa, paljon omituisia testejä ja pahoja työntekijöitä. Nämä kaksi tarinaa kohtaavat kirjan loppupuolella ja yksi tarinan loppukohtauksista (niitä on monta, ihmeellistä kyllä) on mahtavaa, sielua puhdistavaa tarantinoa.

Minusta tuntuu, että kaikki yritykset kuvailla Laitosta, tekevät kirjalle hallaa. Teos on niin monisyinen, että yhden asian kuvailu saa tuntumaan siltä kuin ohittaisin ne kaikki muut tärkeät asiat. Jos tykkäät vetävästä kerronnasta, kiehtovista henkilöhahmoista, etkä vierasta jännitystä, tartu tähän kirjaan. Ja vielä parempaa: kuuntele se! Tämä menee nyt ihan kehumiseksi, mutta äänikirjan lukija Antti Jaakola puhaltaa kirjan tarinan todella käyntiin. Hän antaa Laitoksen hahmoille sielun ja syvyyden. Tämän kirjan maailma avautui itselleni syvällisemmin äänikirjana.

Stephen King. Laitos. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Lyhyesti kuvailtu: suuri tarina, poliittinen, salaliitto, kauhun elementtejä.

Sitten otetaankin suunta Yhdysvalloista Suomeen ja vaihdetaan konkarikirjailijasta ensikertalaiseen. Koska eihän dekkarivinkit voi olla kattava ilman yhtä lupaavaa esikoiskirjailijaa! Suomen Keskusrikospoliisissa työskentelevä Niko Rantsi kirjoitti ensimmäisen kirjansa, joka ilmestyi toukokuussa. Sinun puolestasi vuodatettu on dekkari, jonka kuuntelin ja luin loppuun yhden päivän aikana. Tarina houkuttelevuus ei syntynyt erityisestä juonesta tai uskomattomista juonenkäänteistä. Tämä on ennen kaikkea ihmisromaani ja kurkkaus poliisityön arkeen. Yhtenä hetkenä ihminen vaativassa ja stressaavassa työroolissa, toisena hetkenä kotona perheen parissa. Paini jaksamisen ja resurssipulan kanssa yhteiskunnan varjoissa. Vittumaisia rikollisia ja välillä toivottomaltakin tuntuvaa rikostutukintaa.

Tämä teos eroaa monista muista suomalaista poliisityötä kuvaavista rikoskirjoista siinä, että päähenkilö Veli-Matti Suojanen on järjestyspoliisi eli tekee poliisissa sitä ruohonjuuritason hommaa. Oman mausteen juttuihin tuo Suojasen kokema työhön liittyvä häirintä ja hänen lapsuudenystävänsä, joka ajautuu talousvaikeuksien kautta rikollisiin hommiin. Tämä tuo hyvällä tavalla mieleeni Marko Kilven dekkarit, joista olen tykännyt paljon. Loistavaa saada lisää saman tyylin edustajia.

Niko Rantsi. Sinun puolestasi vuodatettu. Lyhyesti kuvailtu: realistinen, kiinnostava, inhimillinen, myös sisäisen maailman kuvausta.

Mitä jos tietokone kaappaa vallan käyttäjältä ja alkaa tehdä mitä huvittaa? Entä jos robotit hyökkäävät? Tai joku ulkopuolinen pääsee tarkkailemaan sinua sinun oman tietokoneesi kautta? Näitä älykkään ja koneellistuvan maailman teemoja on pyöritellyt Pauliina Susi kolmessa rikoskirjassaan. Trilogian ensimmäisestä osasta Takaikkuna Susi sai Johtolanka-palkinnon, Pulssi päättää trilogian. Pulssissa ollaan pakkasessa ja pimeässä, kun tekoäly alkaa kaapata itselleen valtaa. Sosiologi-Leian lisäksi teoksessa seikkailee hakkerikamu Timo. Jos et ole lukenut Suden aikaisempia Leia-kirjoja, ei huolta. Huomasin, että Pulssiin pääsee kiinni näin uutenakin lukijana, sillä henkilöistä ja taustoista kerrotaan sen verran pitkästi. Tästä teoksesta tuli paikoitellen samanlaisia säväreitä kuin kirjoista Nainen junassa, Kiltti tyttö ja Teräviä esineitä.

Pauliina Susi. Pulssi. Neljä kuvailevaa sanaa: ei-raaka, psykologista jännitystä, tieteiskauhua, hippusellinen yhteiskunnallista viihdettä.

Aavekentät on herkullinen sekoitus Neiti Marplea ja Sydämen asialla -tunnelmaa. Hurmaava dekkarisarja historian, brittiläisen elämänmenon, vanhojen kartanoiden ja kauniiden maisemien ystäville. Arkeologi Ruth Gallowaystä kertovan sarjan uutuus Aavekentät on taattua Elly Griffithsiä. Arkeologisia salaisuuksia, kohteliaisuuden ja hiljaisen pintakuoren alle painettuja tapahtumia, kiehtovia päähenkilöitä. Kun uuden asuinalueen maansiirtotöissä löydetään lentokoneen hylky ja hylystä ihminen, Ruth kutsutaan paikalle tutkimaan asiaa. Kuka lentäjä oli? Miten ihmeessä hän on päätynyt tänne? Kuka ei nyt kerro ihan kaikkea? Aavekentät vie keskelle hienostosuvun salaisuuksia. Ruth on poikkeuksellisen mukava dekkarikirjan päähenkilö. Hyvinvoiva, ahkera, ei juopottele. Arkeologina hän kaivelee todella vanhoja juttuja ja tulee siinä sivussa paljastaneeksi monenlaisia syy-seuraussuhteita. Lisämausteen tarinan maailmaan tuo tavanomaisesta poikkeavat perhejärjestelyt ja hykerryttävät ihmissuhdekuviot.

Elly Griffiths. Aavekentät. Suomentanut Anna Kangasmaa. Lyhyesti kuvailtu: herttainen, ei-pelottava, viihdyttävä, älykäs.

Sitten jotain ihan toisenlaista. Ruotsalaiskirjailija Stefan Ahnhem on erityisen tunnettu Fabin Risk -dekkarisarjastaan ja mm. Wallander-televisiosarjan käsikirjoittajana. Ahnhemia voisi parhaiten kuvailla uuden polven rikoskirjailijana. Hän ei möyhi vanhemman ruotsalaisdekkariperinteen mukaan yhteiskunnan varjopuolia katuojasta käsin tai ota juurikaan yhteiskunnallisesti kantaa. Ahnhemin rikoskirjoissa tapahtuu paljon ja vauhdilla. Tiukkoja juonenkäänteitä, sarjamurhaaja ja arpakuutio on läsnä tässä kirjailijan uusimmassa suomennoksessa. X tapaa kuolla on Fabian Risk -sarjan viides teos ja juonivetoisten dekkareiden ystävien herkkupala. Ja tiedättekös mitä, pakko sanoa että tämä kirja toimii paremmin äänikirjana kuin ruudulta tai paperilta luettuna. Vahvaääninen Jukka Pitkänen on tämän tyyppiselle action-kirjalle loistava lukija. Kiihkeätempoinen teos on mitä parhainta lenkkiseuraa. Pieni ylikuntovaroitus lienee paikallaan. Kun tämän cliffhangertykin kanssa lähtee lenkille, tekee joka kerta mieli juosta pari ylimääräistä kilometriä. Jos et ole aikaisemmin lukenut Ahnhemia, mutta tykkäät esimerkiksi Keppleristä, tämä on oiva valinta.

Stefan Ahnhem. X tapaa kuolla. Suomentanut Outi Menna. Lyhyesti kuvailtu: jännittävä, nopeatempoinen, toimintatykki, koukuttava.

Suomen vastine Nesböille, Kepplereille ja Ahnhemeille on Max Seeck. Mainosmies, joka nousi muutamassa vuodessa suomalaisen jännärikirjallisuuden isoksi nimeksi. Seeckin kirjojen käännösoikeuksia myyty jo lähes 40 maahan. Kreisin hieno suoritus! Olen lukenut Seeckin kaikki teokset. Ensimmäiset kolme kirjaa muodostivat vetävän trilogian, joka kietoutui entisen Jugoslavian alueelle. Outoa kaksoiselämää elävä rikosylikonstaapeli Jessica Niemi aloittaa uuden sarjan teoksella Uskollinen lukija. Rikokset tapahtuvat Suomessa, taustatarinat Venetsiassa ja Yhdysvalloissa. Juonen keskiössä on bestsellerkirjailija, jonka kirjoittamissa kirjoissa tapahtuvia murhia joku tuntematon tekijä alkaa apinoida. Seeck – menestynyt kirjailija – siis kirjoitti kirjan kirjailijasta, jonka tarinoissa kuvatut murhat muuttuvat todeksi. Kuulostaa kierolta ja sitä se tosiaan on. Vauhdikkaat tapahtumat, yllättävät henkilöhahmot ja nopea kerronta on pilkottu suupalan mittaisiin lukuihin. Kirjan loppuratkaisu on dekkarimuistini kinkkisin. En vieläkään aivan varmasti tiedä, kuinka kirja oikein loppui. Uskollinen lukija pitää uskollisen lukijan pinteessä loppuun saakka ja sen ylikin.

Max Seeck. Uskollinen lukija. Lyhyesti kuvailtu: tiukat käänteet, lyhyet ja nopeat luvut, salaperäinen päähenkilö, hyvin outo loppuratkaisu

Etukoodilla SATURAMO saat Bookbeatista maksuttoman 30 päivän kokeiluajan ja nämä kaikki tässä mainitut kirjat löytyvät sieltä. Etu koskee uusia asiakkaita.

Mahtavaa dekkarikesää! Kirjajutut jatkuvat pitkin kesää ainakin Instagramin puolella.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Dekkarivinkit kesään – aina saa jännittää appeared first on Satu Rämö.

Kaupallinen yhteistyö: Scandinavian Outdoor

Vihdoinkin saan päräyttää ilmoille tämän kauan hautomani jutun hattararetkeilystä ja jokapaikan retkeilyvaatteista. Jutun lopussa on alekoodi Scandinavian Outoorin verkkokauppaan.

Haluan puhua tavallisen ihmisen retkeilystä ja retkeilyvaatteista, jotka päällä voi seikkailla myös arjessa ja hienona leidinä kaupungilla. Mielestäni on tärkeä viesti, että retkeily kuuluu kaikille ja se on osa ihan tavallista arkea ja elämistä. Tämän ääneen sanominen on tärkeää siksi, että joskus retkeily mielletään himotelttailemiseksi, jäätikön yli hiihtämiseksi tai kokonaisvaltaiseksi elämäntavaksi, joka vaatii sherpan kestävyyttä ja kemistin materiaalitietämystä. Tottakai retkeily saa olla myös kaikkea sitä! Mutta en halua, että tuon himoretkeilijäkuvaston alle jää se ihana iso massa, joka tykkää vain ulkoilla ihan, noh, tavallisesti. Ei ole pakko olla sadan kilon painoista rinkkaa, joka sesonkiin uusia vaellusbuutseja ja kompassia. Retkeilyn rima matalalle, on mun mottoni retkeilyyn!

Parhaat retkeilyvaatteet ovat sellaisia, jotka kestävät aikaa, erilaisia lajeja ja taipuvat myös ihan tavalliseen arkikäyttöön.

Me ihmiset pohjoisessa, vaikkapa siellä Suomessa ja me täällä Islannissa, ollaan käsittämättömän onnekkaita, että luonto on aivan naapurissa. Se on meissä. Kesän aurinko ja leikatun nurmikon tuoksu, jalkojen alla rauhallisesti kumiseva metsäpolku, sirkuttavat linnut, aaltoja vastaanottavat järvien ja merien rannat. Islannissa basalttikalliot, Suomessa graniittia, meillä jäätiköt teillä järvet. Same same but vaikka erilainen. Asuu melkeinpä missä vain, voi mennä metsään, reippailemaan pururadalle, keittää nuotiopaikalla kahvit, hilppaista niitylle, kiivetä kallioille tai kävellä läheiseen pöpelikköön katsomaan, kun paju heiluu tuulessa.

Retkeily on pieni suuri seikkailu, joka puhdistaa aivojen kovelevyt, tuo seuraavalle yölle tiiviimmät unet ja tuntuu kropassa hyvältä isovarpaassa asti. Retkeily kaikille, rima alas ja ulos nauttimaan! Ja kuvan avotulet, jos jäitte miettimään. Suomessa avotulen teko maa-alueella maastossa ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Täällä Islannissa saa meren rantaan pistää pienen avotulen (tässä oli jotain senttimetrirajoituksia), ja meillä oli maanomistajan lupa.

Retkeily kuuluu kaikille, myös meille hattararetkeilijöille!

Minä itse nautin eniten hattararetkeilystä. Siitä, että mennään päiväksi ulos peuhaamaan, syödään paljon ja herkullisia eväitä, keitetään kahvia ja kaivetaan taskusta puoliksi syöty suklaalevy. Joskus on kivaa vain loikoilla tunti kallioilla. Sitten on päiviä, kun ulkona erilaisia polkuja tallatessa kuluu kokonainen päivä ja lounas, välipala ja illallinen ovat kaasukeittimellä lämmitetty hodari sinapilla, kuivatulla sipulilla, majoneesilla ja ketsupilla. Olen välillä reipas ja urheilen, mutta vapaa-ajalla ulkona usein myös laiska ja mukavuudenhaluinen.

Tämän kevään ja alkaneen kesän aikana on tullut kokeiltua monenlaista retkeilyä. Olemme seikkailleet perheen kanssa lähiseudulla täällä Islannin Länsivuonoilla, minä olen aloitin maastojuoksutreenit paikallisten naisten kanssa ja toukokuulle asti kävin hiihtämässä auratuilla laduilla. Hiihtäminen oli mukavan leppoista hitaalla vauhdilla. Maastojuoksulenkki polulla on ollut pitkään aikaan työläintä läähätystä ylämäessä. Aivan hirveää, mutta onneksi lyhytaikaista. Jokainen lenkki on päätynyt autuaaseen lepoon kiven päällä istuen ja ihmetellen miten kivaa onkaan, kun tuska on lyhyt ja palkinto ihanan pitkä. Jeijj! Retkeily on meidän perheessä ollut myös sitä, että muu perhe on kiipeillyt kalliolla ja minä maannut niityllä kahvitermarin vieressä kirjaa lukemassa.

Mitä matalammalla kynnyksellä tulee lähdettyä ulos, sitä useammin sinne tulee mentyä. Ja sitä enemmän saa nautintoa elämään.

Parhaat retkeilyvaatteet: takki

Retkeily ei vaadi jokaiseen tilanteeseen eri varusteita. Valitsin tähän juttuun hartaudella muutaman sellaisen retkeilyvaatteen, jotka toimivat ulkoiluvaatteina, näyttävät pirun hyviltä ja jotka on mahdollisimman vastuullisesti valmistettu. Ja jos nyt saan vähän juoruilla, niin ei ole kyllä mitään hassumpaa kuin uudesta lajista kiinnostunut ihminen, joka ilmestyy ensimmäiselle kokoontumiskerralle auton takakontti täynnä varusteita, joiden käyttötarkoitus ei ole hänelle itselleen selvillä. Lol. Viime viikonloppuna tuli hotellilomalla vastaan muutama henkisesti keski-ikäistynyt pariskunta, jotka olivat päättäneet aloittaa uuden harrastuksen, vuoristohiihdon. Porche-autojen takakontit pullistelivat kaikennäköistä uutta hiihtämiseen liittyvää kamaa monen tuhannen euron edestä, mutta monot eivät sopineet siteisiin, hanskat olivat unohtuneet kotiin ja suksien alle tulevat skinit olivat liian isot. Jepsulis. Käytiin sitten haalimassa naapurustossa asuvilta hiihtopummeilta heille kamaa lainaan.

Noh, aiheenahan oli parhaat retkeilyvaatteet, joten ystävällismieleninen juoruilu sikseen. Aloitetaan siitä vihreästä! Iik! Eli takista, joka on vilahdellut viime aikoina Instani puolella ja monet ovatkin kyselleet, että helou-helou mikä juttu tämä takki on! No nyt tulee dataa. Tämä on Sastan Aava-takki. Ja tämä on ihan s**tanan hyvä takki. Ugh. Nurmeksesta lähtöisin oleva Sasta on suomalainen ulkoiluvaatevalmistaja, joka on tehnyt kestäviä ulko- ja metsästysvaatteita yli viisikymmentä vuotta. Heidän ydinajatuksensa resonoi vahvasti ja lopulta sinetöi omankin päätökseni: Emme viilaa grammoja, vaan teemme kestäviä ja teknisiä vaatteita tilanteisiin. Spot on!

Scandinavian Outdoor on ainoa kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva retkeilyvarusteiden ja -vaatteiden myymäläketju ja verkkokauppa. Yritys täytti tänä vuonna 50 vuotta ja teki juhlavuoden kunniaksi yhteisen malliston perinteikkään Sastan kanssa. Tuo mallisto on myynnissä vain SO:n liikkeissä ja verkkokaupassa ja tämä Aava-takki on osa sitä juhlamallistoa. Yhteistyö on hurraahuuto suomalaiselle retkeilyalalle. Kyllä meillä osataan! Tämä hyvin istuva sammaleenvihreä Aava-takki on väljemmän mitoituksen mallistosta eli kokoja löytyy kokonumeroon 50 asti ja isompiakin kokoja on kuulemma tulossa. Näissä kuvissa minulla on päällä takki koossa 38, ja sen istuvuus on ihan mahtava.

Kangas on yhdistelmä puuvillaa ja polyesteriä. Puuvilla on tietysti luomua. Retkeilyvaatteissa polyesteri on yleinen materiaali, koska se on kestävä kuitu ja retkeilyvaatteen pitää kestää hankausta, iskuja ja kiven päällä istuskelua. Sasta käyttää onneksi kierrätyspolyesteria eli vaatetuotannossa ei lisätä muovin määrää maailmaan vaan tuutataan olemassaolevaa jatkokäyttöön. Mahtavaa!

Kangas on käsitelty parafiinilla, jotta takki suojaisi hyvin tuulelta. Ja kyllä kuulkaa näin on. Meidän nuotiosta sammui yhdellä retkellä tuli kun pohjoisesta alkoi kunnolla puhaltaa, mutta tämä takki päällä ei tullut kylmä. Nikwaxin vesipohjaisella, ympäristöystävällisellä ja biohajoavalla vahakäsittelyllä kankaasta on tehty vettähylkivää. Eli ihan pieni sade ei tule tästä läpi.

Sastan Aava hengittää. Ei tule haikatessa kuuma, eikä tauoilla kylmä. Olen päässyt testaamaan takkia kaupungilla kaatosateessa, kun vaakatasossa roiskunut vesi yllätti yhdellä kauppareissulla. Häippäsin kahvilaan, laitoin takin naulakkoon ja kas: puoli tuntia myöhemmin vaate oli aivan kuiva. Hämmentävä materiaali, joka on yhtä aika rouhean paksu, mutta käyttäytyy kuin ohut.

Takissa on kolme taskua kaikelle tarpeelliselle, hihansuissa napakat tarrat ja hupun lipasta saa taivuttamalla hyvän suojan. Kaiken muun lisäksi tämä on ihan hiton hyvännäköinen. Käytän sitä arjessa, pienissä häissä ja kaupunkitakkina. Olen vaeltanut se päällä, juossut ja pyörinyt nurmikolla. Ensi talvena se saa näyttää toimivuutensa hiihtoladulla: pistän villapaidan alle, niin tämä käy kuulemma myös talviolosuhteissa. Bloggaajakollega Elsalla on näppinsä pelissä Aava-takin suunnittelussa ja koska meillä on aika samanlaiset ajatukset retkeilystä, en ihmettele yhtään että lopputuloksesta tuli näin toimiva. Elsan blogista löytyy juttua myös saman sarjan housuista, kannattaa klikata juttuun, siellä on enemmän juttua tämän malliston materiaalista ja kokomitoituksesta.

Tyylikkäät vaellustrikoot sopivat himotreeneihin ja kahvilaan

Kun listalle laitetaan parhaat retkeilyvaatteet, siellä on oltava myös yhdet hyvät vaellustrikoot. Koska tykkään valtavan paljon vaellustrikoista eli sellaisista paksuista legginseistä, jotka istuvat hyvin, joutavat liikkeissä ja joiden kangas on kuitenkin tarpeeksi kestävää, että ei ihan ensimmäisestä kallion raapaisusta tule reikää pehvaan. Ja ne näyttää päällä aika kivoilta! Haglöfsin vaellustrikoot Fjell Hybrid Tights Women ovat olleet kovassa käytössä tämän kevään. Nämä päällä olen aloitellut myös polkujuoksuharrastustani.

Samoissa byysissa olen tehnyt parit crossfit-treenit, käynyt lenkillä ja ulkoillut lasten kanssa. Vahvan ei-liukkaan kankaan ja hyvän istuvuuden vuoksi nämä tulevat mukaan myös myöhäiskesän issikkavellukselle. Erityiskivaa on sekin, että tämäkin vaate sopii ihan tavalliseen arkikäyttöön. Kun näihin hosuihin yhdistää skarpin mustan poolopaidan, olen enemmän city proof kuin Kirsti Paakkanen. Tai no, ehkä melkein. Minulla on näistä housuista koko M.

Vaellustrikoot eivät pidä tuulta tai vettä, ja meillä päin riittää välillä molempia. Jos ei mene ulos sadekuuron aikaan tai kovalla tuulella, saa odotella eteisessä aika pitkään. Joten minulla on nyt kaapissani vaellustrikoiden lisäksi joustavat paksummat vaellushousut. Haglöfsin Rugged Flex Pants naisten housumalli on varmaankin paras tukevamman kankaan ulkoiluhousu, mitä olen kokeillut. Nämä venyvät (jesss!!!), pitävät navakankin tuulen, suojaavat sateelta ja näyttävät törkeän kivoilta päällä.

Joten jos olet kuten minä eli lyhytjalkainen ja omaat muuhun kroppaan nähden hiukan massiivisemmat reidet ja pehvan, näiden housujen mitoitus on aivan pörfekt. Kerrankin ulkoiluhousut, joiden lahkeet eivät ole kymmenen senttiä liian pitkät ja jää ryppyrullalle kengän päälle. Huomasin, että Scandinavian Outdoorin verkkokaupassa housujen ostaneet ovat kehuneet täsmälleen samaa havaintoa: suomalaiselle sporttivartalolle täydellistä mitoitusta. Näitä housuja saa kolmessa eri värissä. Minä halusin nämä oranssiin menevät, koska ne mielestäni sopivat niin hitsin hyvin yhteen vihreän takin kanssa. Näistä housuista mulla on koko 38 ja alle mahtuu villakerrasto.

Jos tarvitset vain yhdet ulkoiluhousut ja pohdit legginsien ja housujen välillä, mieti, mihin käyttötarkoitukseen housuja haet. Vaellusleggarit on täydelliset vaellushousut lämpimille keleille ja vaihtelevaan liikuntaan. Jos tiedossa on säännöllisiä ulkoilulenkkejä vuoden ympäri (säännöllistä ulkona juoksemista, koiran lenkittämistä, työmatkapyöräilyä…), päätyisin paksumpaan vaihtoehtoon eli noihin joustaviin Flex Pants -ulkoiluhousuihin.

Vaellus-, lenkkeily- ja ulkoilukengät 3-in-1

Epäilen, että leveäjalkaisuus on karjalainen tunnusmerkki siinä missä hätäily, nopeiden lähtöjen kellottaminen ja riuskat ranteet. Ja minullahan on ne kaikki. Lähes jokainen juoksukenkä kuluu puhki päkiän kohdalta noin vuoden käytön jälkeen. Kyse ei voi olla liian aktiivisesta käytöstä, koska vetelen sellaisia 6-8 kilsan mittaisia reilun tunnin kestäviä pyrähdyksiä. Tällä kertaa oli siis jälleen etsinnässä leveälestiset ja kestävät ulkoilukengät, jotka soveltuisivat kesäisille vaelluspoluille, juoksulenkille, kävelylenkille ja arkitossuiksi kauppareissulle.

Näillä spekseillä lähdin haravoimaan. Kyselin maastojuoksua harrastavilta kavereiltani mielipiteiltä, vuoristo-opaspuolisolta pumppasin tietoa erilaisista materiaaleista, huhuilin leveäjalkaisten kokemuksia hyvistä kengistä. Katselin Youtube-videoita ja luin netistä juttuja. Päätin, että nämä ne sitten ovat: North Facen vedenpitävät maastokengät. Ja iloikseni voin kertoa, että nämä olivat ihan nappivalinta. Vuoden päästä selviää kestävyys, mutta tähän mennessä tiedän, että nämä ovat lenkkarit, jotka ihan oikeasti pitävät vettä!! Parilla polkujuoksutreenikerralla painelimme purojen yli ja lumien sulamisvesistä löllerön mutapellon poikki. Koska märkä ei noussut nilkkaan asti, jalkani pysyivät kuivina. Kengät tuntuivat painavilta, koska ne olivat imeneet itseensä paljon vettä, mutta vaellussukka kengän sisällä pysyi rutikuivana. Ihmeellistä.

North Facen maastokengissä on karkea pohja, eli näillä pystyy vaeltamaan kesäaikaan vaativammassakin maastossa. Kallioillakaan ei jalan ote lipsu. Kun olimme puolisoni kanssa parisuhdeviikonloppulomalla, hän lähti lauantaipäiväksi hiihtämään ja minä painelin nämä jalassa 12 kilometrin mittaiselle retkelle hotellin vieressä olevien nyppylöiden rinteillä mutkitteleville poluille. Kolmen tunnin vaellus ei tuntunut jalkapohjissa lainkaan; kengät ovat todella paljon kevyemmät kuin isot nilkkavartiset vaelluskengät, ne pitävät vettä eikä niissä väsy jalkapohja. Jos joidenkin kenkien kanssa kuvittelisi menevänsä nukkumaan, ne olisivat nämä. Kengät eivät ole mitkään ohuet ja megakevyet lirpakejuoksutossut, eli mitään satasen sprittejä urheilukentällä en lähtisi nämä jalassa treenaamaan.

Kun ostaa hyvät kengät, kannattaa vilkaista myös sukkakoriin. Hyvien ulkoilukenkien kokemuksen pilaa, jos vetää jalkaan hienot nilkkasukat tai tennissukat. Hyvä vaellussukka ei paina eikä purista, se tuntuu jalassa mukavalta eikä hiosta. Suomalaisen sukkavalmistajan Teseman vaellussukat ovat 80 % merinovillaa, ja ne valmistetaan Nurmeksen tehtaalla. Huomasin, että näistä sukista tuli paremmin istuvat ensimmäisen pesun jälkeen. Eli ei kannata pelästyä sukkien saapuessa niiden isoa kokoa; sukat tosiaan kutistuvat ekassa pesussa yhden koon verran. Ostin lapsille saman valmistajan vaellussukkia, ja ne ovat toimineet yhtä hyvin, myös ihan tavallisina arkisukkina.

Parhaat retkeilyvaatteet ja etukoodi

Scandinavian Outdoor tarjoaa kaikille seuraajilleni etukoodin satu20, jolla saa 20 prosentin alennuksen verkkokaupan koko valikoimasta (paitsi elekroniikasta). Etukoodi on voimassa 8.–14.6. Jee!

Tähän loppuun vielä oodi ulkoilulle ja retkiseikkailuille. Se on runo Kyllikki Villan kirjasta Ei eilistä, ei huomista (Like):

Minun turvani:
tilapäistyöt vaihtelu rahapulan sietäminen
ne ovat näettekös
turva vakinaista virkaa
työaikaa
ja rutiinia vastaan

Kyllikki Villa

Fak the rutiini, nyt lähdetään kaikki retkelle!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Parhaat retkeilyvaatteet – turva rutiinia vastaan appeared first on Satu Rämö.

Kymmenen automatkaa katetulla lava-autolla ja siinä ne olivat: kaikki vanhasta asuinpaikasta uuteen kotiin muutetut asiat. Eilen jätimme vanhan nukkekodin avaimet Islantiin palanneille omistajilleen, teimme tänään aamulla loppusiivouksen ja nyt elämme täällä laatikoiden keskellä. Syömme illallista retkeilylautasilta. Ruokapöytä on povitaskuun mahtuvaa retkeilymallia. Vaatekaappeina toimii muutama iso roskasäkki. Missä juustohöylä on? Kukaan ei tiedä. Tai koottavan naulakon kriittisin osa, ohut metalliputki? Ei käryn käryä. Kaikesta tästä huolimatta: fiilis on loistava! Koska olen päättänyt niin. Ja voin seistä tässä näin.

Oikeastihan muuttaminen on yhtä hemmettiä. Viimeisen vuoden aikana olemme muuttaneet kaksi kertaa. Ensin Reykjavikista tänne Isafjörduriin viime elokuussa. Toimme yhden autollisen tavaraa mukanamme eli lähinnä kosmetiikan, vaatteet ja urheilukamat. Kaiken muun jätimme Reykjavikin kotiimme, jonka laitoimme vuokralle, sekä kotimme autotalliin, joka varastoi kaiken sen, mikä ei mahdu meille ja mitä emme halunneet vuokra-asuntoon jättää (yksi vuokralaisista on pitkäkarvainen ja paljon kuolaava koira).

Kun päätimme jäädä tänne Isafjörduriin vähän pidemmäksi aikaa ja ostimme täältä itsellemme kodin, aloimme pohtia homman logistista hoitamista. Aika pian tajusimme, että emme todellakaan ala roudata kaikkea Reykjavikissa olevaa tavaraa tänne. Sohvan liikuttaminen 500 kilsaa rekka-auton kyydissä maksaa enemmän vaivaa, kuin täältä uuden tai käytetyn sohvan ostaminen. Sitä paitsi ei koon 38 farkut sovi, jos oikea koko on 42. Meillä on täällä Isafjördurin kodissa isompi kylppäri ja isommat lastenhuoneet kuin Reykjavikin kodissamme, mutta pienempi olohuone ja kapeampi keittiö. Ne kalusteet, jotka sopivat Reykjavikin kotiin, eivät sovi tänne. Joten päätimme lähteä puhtaalta pöydältä.

Eilen saimme ystävälliseltä kultaseppänaapurilta lainaan neljä tuolia keittiöön retkipöydän ympärille. Lasten sängyt tulivat mukana vanhasta paikasta, mutta meidän aikuisten uusi sänky (runko Ikeasta), ei ole vielä saapunut. Nooh, kyllähän noilla pumpattavilla ilmapatjoilla jonkun aikaa nukkuu. Etenkin kun on ne Villan ja Peitteen hevosenjouhipetarit välissä. Siinä samassa Ikean ikuisesti kestävässä tilauksessa (lupasivat noin 10 päivän toimitusajan, kun lopulta sain jonkun aspasta kiinni ja nyt on mennyt 14 päivää, eikä tavaroita ole vielä edes kerätty lähetykseen) on myös vaatekaapit, säilytyslaatikot, kirjoitupöydät, lasten työtuolit, naulakoita ja muuta tarpeellista. Nooooohhhh, ne tulevat kun tulevat. Kyllä noilla muovipusseilla ja ilmapatjoilla jonkun viikon pärjää.

Huomaatteko? Että en ole yhtään vittuuntunut. Oikeasti! Tottakai olisi paljon kivempaa, että täällä uudessa kodissa olisi kaikki valmiina, mutta kun ei ole niin ei ole. Keittiössä ei ole tuoleja eikä kaapissa syviä lautasia. Kukaan ei tiedä, missä purkinavaaja on, tai vielä pahempaa: viinipullonavaaja. Varpaiden alla pyörii irtolegoja eikä vessassa ole pumppukäsisaippuaa saati käsipyyhettä. Mutta palasaippua ja kylpytakki löytyy.

Juuri nyt on niin paljon tekemistä töissä, kotona, harrastuksissa ja lasten kesälomalla, että homma hajoaa käsiin kuin saippuakupla, jos alan keuhkota. Päätinkin jo kesäkuun alussa, kun ajatuksia rupesi kasaantumaan, että NYT EI MUUTEN OTETA PULTTIA YHTÄÄN. Muuten mistään ei tosiaankaan tule mitään. Se ei auta yhtään, että kelaa tekemättömiä asioita ja harmittelee juttuja, jotka eivät ole valmiita tai edes puolivälissä. Tai edes aloitettu. Köydenvedon tekemättömiä töitä, purkamista odottavia laatikoita ja kadoksissa olevia purkinavaajia vastaan voi voittaa vain yhdellä tavalla. Tekemällä yhden asian kerrallaan. Ja sitä viisautta minä yritän tässä nyt noudattaa.

Lähden nyt etsimään sitä viinipullonavaajaa. Sitten nautin lasillisen roseeta tuossa ikkunan vieressä. Seisten.

The post Muuttopäivän tunnelmia appeared first on Satu Rämö.

Tästä kirjasta on pitänyt kertoa ajatuksiani jo niin pitkään. Nyt viimein! Luin kirjan ensimmäistä kertaa monta kuukautta sitten. Olen aloittanut Juha Itkosen ja Kjell Westön 7+7 Levottoman ajan kirjeitä -teokseen liittyvän Instapostauksen useita kertoja, mutta se on aina jäänyt kesken. Yritin usein, mutta en saanut kertaakaan mahtumaan kuvatekstiin kaikkea, mitä halusin sanoa, mitä halusin kirjasta toistaa ja mistä halusin keskustella. Joka kerta yritin, joka kerta julkaisu jäi tekemättä.

Lähdimme tässä Suomen juhannuksen korvilla muutaman päivän mittaiselle työmatkalle Islannin Länsivuonojen itäosiin. Kotona tehdessämme lähtöä huomasin tämän kirjan erään muuttolaatikon päällimmäisenä. Hetken mielijohteesta nakkasin sen mukaan reissukassiin. Iltaisin kuvauspäivien jälkeen tekisi varmasti mieli keskittyä, ehkä ehtisin kirjoittaakin. Ja ehdin!

Muita juttujani erilaisista kirjoista löydät täältä Kirjavinkit-osion alta.

7+7 Levottoman ajan kirjeitä on kahden kirjailijan, Juha Itkosen ja Kjell Westön välistä kirjeenvaihtoa. Westön kirjeet on suomeksi kääntänyt Laura Beck.

14 kirjettä ja yli 300 sivua kahden miehen välistä kirjeenvaihtoa kaikesta. Ihmisenä olemisesta. Siitä tunteesta kun identiteetti häilyy. Siitä, miltä tuntuu miehenä vierastaa tietynlaisia miesporukoita, vaikka on itse omasssa elämässään – miehenä – aika menestynyt. Miltä tuntui kun Juha Väätäinen voitti 10 000 metrin juoksukisan 1970-luvun alussa? Millaista se on, kun oma työ on sen luonteista, että sitä arvostellaan jatkuvasti julkisesti? (Hesarin arvio tästä kirjasta alkoi – tietenkin – kirjallisuuskritiikin kritiikkiin vastaamisesta, heh.) Ja voiko sellaisista ajatuksista edes kirjaan kirjoittaa? Millaista on olla osana pientä yhteisöä, jossa tekijät, arvostelijat, osallistujat ja ostajat sijaitsevat kaikki saman kannen alla? Ah, suomenruotsalaisuus!

Aiheet ovat kirjeissä runsaanpuoleiset, mutta juuri sellaistahan meno ihmisen päässä yleensä on. Emme me mieti viikon aikana vain yhtä asiaa. Varttitunnin aikana mieleen pulpahtelee jos jonkinmoista ajatusta, ristiriitaa, riemun ja ärtymyksen aihetta.

Kun ajattelee ammatikseen (ja minä uskon, että kirjoittaminen on hyvin pitkälle asioiden ajattelemista ja ajatusten järjestykseen laittamista), omia ajatuksiaan reflektoi herkästi. En ole varma, huomasivatko kirjailijat sitä itse, mutta itse kiinnitin jatkuvasti huomiota siihen, kuinka kumpikin kirjoittaja paalutti omaa reviiriään. He eivät sortuneet tekstin lölleröittämiseen aloittamalla joka toisen virkkeen puuduttavalla toisaalta-toisaalta-otamme-kaiken-huomioon-pohdinnalla.

Westö ja Itkonen osoittavat oman kontekstinsa mutta tekevät sen hienovaraisesti. He piirtävät aitauksen ja käsittelevät mielipidettään sen sisällä. Ensin pohjustetaan, sitten täräytetään. Välillä kertaalleen rakennettua aitaa siirretään, pistetään porttia uusiksi ja silloin tällöin vastarakennetun aidan yli astutaan – mutta ei kompastella. Aiheen määrittely, oman näkökulman raamittaminen ja oman kontekstin tiedostaminen auttaa pitämään abstraktimmatkin aiheet – kuten feminisimin tai vanhemmuuden – kasassa ja käsissä.

Kokematon kohtelias yrittää ottaa huomioon monta näkökulmaa ja lopputuloksena on taskulämmin päläpäläselostus. Kokenut pitää kiinni näkökulmastaan, mutta hän piirtää näkökulmansa esiin niin selvästi, ettei se a) jätä ketään epätietoiseksi siitä mitä juuri äsken sanottiin tai b) anna lukijan käteen aseita teilata sanottua yhden totuuden toitottamiseksi.

Mitä siitä, jos tunnen oloni epämukavaksi? Niinhän minun kuuluukin tuntea. Jos valkoinen, keski-ikäinen mies pelkää #metoo-kampanjaa, on toki mahdollista, että hän pelkää ainoastaan oman asemansa ja omien tiedostamattomien etuoikeuksiensa menettämistä. Jotta ajattelu olisi ylipäätään mahdollista, tämä epäilys on ylitettävä.

Juha Itkonen, 7+7

Minä asetan tietyt rajat sille mitä voin ja saan kirjoittaa. Minkälaiset, se on oma asiani, mutta teen sen koska uskon maailmassa olevan asioita joita en ymmärrä, tai en kykene kuvaamaan, enkä halua loukata asianomaisia ihmisiä kirjoittamalla pinnallisesti ja huonosti sellaisesta, mikä ansaitsisi paremman ja syvemmän kuvauksen. Silti asennoidun niin, että meidän kirjailjoiden täytyy saada yrittää. Pyrkimys transsendenssiin, halu vapautua ahtaasta minästä ja yrittää ymmärtää toisenlaisia identiteettejä, elämänehtoja ja todellisuuksia, eikö se juuri ole alkusyy siihen, että kertomista ja kirjallisuutta on?

Kjell Westö, 7+7

Hienovaraisesti ehjäksi tanssitun kontekstin ja tarkasti mietittyjen ja ajan kanssa kypsyneiden ajatusten lukeminen on tavattoman virkistävää. Tai oikeastaan tuo äskeinen oli huonosti valittu adjektiivi. Kirja ei virkistänyt, vaan se rauhoitti.

Nautin suunnattomasti keskustelun seuraamisesta, Westön näennäisen viileistä havainnoista ja siitä, kun Itkonen silloin tällöin kiroilee.

Koin oloni valtavan etuoikeutetuksi, kun sain lukea (tai kuunnella: 7+7:n äänikirjaversio on todella, todella hyvä, eikä vähiten siksi että kirjalijat lukevat kirjeensä itse) hitaasti haudutettuja ajatuksia aiheista, jotka koskettavat ja kiinnostavat. Kaksi ihmistä on kirjoittanut keskenään puolentoista vuoden ajan kirjeitä heitä itseään mietityttäneistä aiheista, ja nyt minä sain lukea ne kirjeet ja kokea niiden kirjeiden välittämät ajatukset. Pääsin seuraamaan kahden ihmisen väliseksi tarkoitettua ajatustenvaihtoa ja osallistumaan fiksuksi kokemaani keskusteluun ilman että piti tykätä / jakaa / kommentoida / siivilöidä. Tässä nopeatempoisessa someajassa tällaisessa ajatuksenvaihtojen seuraamisessa oli jotain tavattoman etuoikeutettua.

7+7 Levottoman ajan kirjeitä (Otava) ilmestyi viime vuonna. Luin itse printtikirjan, mutta koska niin moni kirjoittamista harrastava tai työkseen kirjoittava ystäväni kehui teoksen äänikirjaversiota, kuuntelin sitä muutamia lukuja. Ja kyllä. Kehut osuivat kohdalleen. Äänikirjan lukevat nimittäin kirjailijat itse. Juha Itkonen lukee omat ja Kjell Westö omat kirjeensä. Se tuo keskustelutilanteen vieläkin lähemmäs.

PS. Jos haluat kuunnella tämän äänikirjana, etkä vielä käytä Storyteliä, voit hyödyntää etukoodini ja saat 30 päivää maksutonta kokeiluaikaa. 7+7 löytyy Storytelin laajasta valikoimasta. Kokeilun voi lopettaa 30 päivän jälkeen eli se ei sido mihinkään. Linkki on affiliate-linkki.

The post Kirja, jonka kanssa ajattelin paljon ja hitaasti – 7+7 Levottoman ajan kirjeitä appeared first on Satu Rämö.

Eikö vain näytäkin tukkani tosi hyvältä tässä kuvassa? Otin kuvan vuorokausi viimekertaisen kampaamokäynnin jälkeen. Tuolla visiitillä pääsin kokemaan erinomaisen myyntitilanteen asiakkaan roolissa. Kampaamokäynti oli luultavasti tämänastisen elämäni paras, koska lopputulos oli niin samperin onnistunut. Koska kampaaja myi hitsin loistavasti. Hän uskalsi myydä minulle sen mitä halusin enkä sitä mitä pyysin.

Edellisestä hiustenleikkuusta oli ehtinyt vierähtää yli 6 kuukautta. Latvat olivat haperot ja meininki päässä näytti vähän väsähtäneeltä muutenkin. Hiusten latvaosa heijastui peilistä oranssiin taittavana vaaleanruskeanharmaana kun taas päälakea lähempänä oleva hiusten yläosa oli kuin kiiltävää hiekkaa. Ajatuksenani oli tasata latvoja ja heittää päälle joku kevyt sävy tai vienot raidat, joiden kautta hiusteni väritys vähän tasaantuisi, eikä tukkani olisi enää niin järkyn oranssinharmaa.

Astuin sisään kampaamoon. Kampaaja oli heti ovella vastassa. Laitoin takin naulakkoon ja kampaaja alkoi saman tien nostella hiuksiani ja kysellä, mitä haluaisin. Kerroin varanneeni ajan leikkaukseen ja väriin. ”Juu en mä sitä kysynyt, vaan mitä sä haluaisit, millainen tukka ois kiva?”

Jumpe! Oma fiilis nousi heti monella asteella. Kerroin, että haluaisin kuivista koronalatvoista eroon ja haluaisin jonkun tosi hennon sävyn hiuksiin – jonkun sellaisen sävyn joka olisi lähellä hiusteni juuren väriä – jotta pääsisin eroon epätasaisesta oranssinharmaasta. Kerroin, että en kuitenkaan halua liian vahvaa väriä, koska en kestä juurikasvua enkä jaksa/ehdi/halua käydä kampaajalla kerran kuukaudessa. Ehdotin, että ehkä kevyet raidat, jos sävyttäminen tuntuisi hankalalta – onhan hiusteni väri vähän epätasainen. Kampaajalla oli suora mielipide suunnitelmaani: ei kannata.

”Jos mä saisin päättää, en laittaisi tähän mitään väriä enkä mitään raitoja. Niistä kaikista seuraa juurikasvua. Jos mä laitan tosi hennon sävyn, maksat ihan turhasta, se ei näy missään. Paitsi että se tekee sun tukasta lattean yksivärisen ja menetät tän hienon luonnollisen raidoituksen, joka näissä nyt on.”

Aloin heti puolustella, että mähän olen varannut ajan leikkaukseen ja väriin, enkä halua aiheuttaa tyhjää varausta, jos jätetään se väri pois. Että enhän minä voi! Paitsi että voinhan.

”Sillä ei ole siis mitään väliä. Pääsenpähän aikaisemmin ruokatunnille ja mikä tärkeintä, sä saat sellaiset hiukset kuin haluat.”

Super-hyper-loistavaa-mahtavaa myyntityötä! Eli asiakkaan auttamista, asiakaspalvelua. Hän tiesi paremmin kuin minä, mitä tarvitsen, ja uskalsi kertoa sen. Olin tästä asenteesta niin fiiliksissä, että päätin lähtiessäni ostaa shampoon, hoitoaineen, kuivashampoon ja rakennesuihkeen. Edellisissä on vielä ainakin kuukauden tarpeiksi, mutta ostin varastoon, koska kampaamotuotteissa on hyvät katteet ja tuotemyynti on tärkeä osa liikevaihtoa. Halusin jotenkin osoittaa sen, että arvostin valtavasti saamaani hyvää palvelua.

Niinpä kävelin kutsusta pesupaikalle. Pesu, pään hieronta, leikkaus ja föönaus. Ja lopputulos oli aivan mahtava. Kuivien latvojen leikkaaminen muutti hiusten kokonaisfiilistä. Oranssista ei ollut enää jälkeäkään, vaan peilistä näkyi pitkä ja hyväkuntoinen tukka, jossa olin vähän pronssia, vähän hiekanruskeaa ja vaaleanruskeaa sekaisin. Näytti ihan just sellaiselta, mitä lähdin hakemaan.

Tällaiset kokemukset ovat ihan loistavia esimerkkejä onnistuneesta myyntityöstä. Kun myyjä tietää, mitä asiakas todella tarvitsee, osaa perustella sen ja saa asiakkaan ostamaan ajatuksensa, jää kaikille ihan hirvittävän hyvä fiilis. Tällaista on loistava myyntityö. Jee!

PS. Näppäränä aasinsiltana: Sain tästä kampaamokäynnistä valtavasti inspistä minun ja Valeäiti Hanne Kettusen tekemälle Myynninmurtajat-verkkokurssille, jossa harjoitellaan tehokasta myyntityötä ja klousaamaan kauppoja ja hankkimaan pitkäaikaisia asiakkuuksia. Ei tämä myyntijuttu ole tosiaan vain lehtimyyjien, liittymäkauppiaiden ja IT-konsulttien juttu. Se toimii ihan joka alalla, myös hiustenleikkuussa. Lupaan heti kertoa, kun kurssi tulee myyntiin.

PPS. Täydellisenä vastakohtana tähän epäonninen kosmetologikäyntini, josta kirposi yksi tämän blogin luetuimpia juttuja. Paloi päreet pakkomyyntiin ja teki mieli vähän avautua. Juttu on yli kuuden vuoden takaa. Tämä naurattaa vieläkin!

The post Mitä opimme kampaamokäynnillä? appeared first on Satu Rämö.

Kaupallisessa yhteistyössä: Visit Ylläs

Tämä uutinen tuntui keväällä tavattoman mukavalta: Ylläs valittiin Pohjoismaiden parhaaksi ulkoilukohteeksi. Scandinavian Outdoor Award palkitsee vuosittain Pohjolan parhaimpia ulkoilukohteita ja nyt voiton vei suomalainen Ylläs. Jes-jes-jes! Yllätyin itsekin, kuinka paljon koin ylpeyttä perheemme suosikkikohteen puolesta.

Koko keväthän meni koronan takia ihan plörinäksi. Matkailualalla tämä aikakausi on ollut erityisen vaikeaa. Matkailufirmojen joutuessa täydelliseen stoppiin alan yrityksillä ja työntekijöillä on ollut – ja tulee varmasti olemaan vielä jonkin aikaa – hankalat paikat. Mutta onneksi ankeaa kevättä seurasi kesälomakausi. Jospa tämä olisi nyt se kesä, kun kotimaan turistit reissaavat ahkerasti omassa kotimaassaan. Minä ainakin uskon tähän. On ollut nastaa huomata, kuinka pieteetillä kaikki matkailualan lehdet, oppaat ja blogit ovat olleet täynnä vinkkejä juuri kotimaan matkailuun. Toivottavasti hieno kesä paikkaa mahdollisimman paljon vaikeaa kevättä. Ja nyt Suomella on plakkarissa vielä Pohjoismaiden paras ulkomatkailukohdekin. Aijjettä.

Meidän perhe on reissannut Ylläksellä jo monena talvena. Täältä löydät kymmenen syytä, miksi olemme viihtyneet Ylläksellä niin tavattoman hyvin. Kun olemme tulleet jouluksi Suomeen, olemme aina jatkaneet matkaa viikoksi tai kahdeksi Äkäslompolon tai Ylläsjärven vuokramökkeihin, hiihtäneet kreisin paljon, laskeneet mäkeä ja istuneet latukahviloissa pyyhkimässä syömiemme munkkien sokereita rinnuksilta. Kun muutama vuosi sitten Ylläkseltä kuului uutisia uudesta kattavasta maastopyöräreitistöstä, ajattelin, että vielä joku kesä me menemme sinne, lumesta tuttuihin maisemiin hikoilemaan, mutta tällä kertaa pyöräilemään ja maastojuoksemaan. Tänä vuonna perheemme haaveena oli päästä käymään Ylläksellä myös kesällä. Lohkaista osa Suomen lomaa pohjoiselle ja mennä kokemaan pohjoisen Suomen kesää.

No sitten tuli se samperin korona ja meidän piti perua kaikki Suomen kesäreissut ja -juhlat. Suoria lentoja Suomen ja Islannin välillä ei vieläkään ole aloitettu. Toivon, että pian aloitetaan. Ja toivon, että viimeistään ensi kesä on meille myös Ylläs-kesä. Haluaisin niin kovasti kokea auringonpaisteen saunanikkunasta ja hypätä löylyjen välissä uimaan Äkäslompolon järveen. Haluaisin taas Luosun järvenrantakahvilaan syömään niitä aivan parhaita munkkeja ja vuokrata tällä kertaa vaikka veneen iltasoutelua varten. Vaikka erämaakahvilat tunnetaan parhaiten hiihtäjien taukopaikkoina, osa niistä on auki myös kesällä. Esimerkiksi Kotamaja on maastopyöräreittien varrella ja auki myös kesällä.

Kuin vanha tuttu, tällaiselle turistillekin

Suhteeni Ylläkseen on ainutlaatuinen – kuten kai jokaisella sinne kerran menneellä ja paikkaan ihastuneella. Meidän perheellä ei ole paikkaan mitään pitkäaikaisempia siteitä. Emme tunteneet sieltä etukäteen ketään, siellä ei asunut sukulaisia eikä kukaan läheisistä tutuistamme käynyt siellä esimerkiksi sesonkitöissä. Meillä ei ole siellä omaa mökkiä tai lomaosaketta. Emme käyneet siellä matkoilla ollessani lapsi. Vasta aikuisiällä minua alkoi jälleen kiehtoa hiihtäminen. Mietin, että uskaltaisikohan sitä latuhiihtämistä peruskoulun kökköjen kokemusten jälkeen taas kokeilla. Kyselin täällä blogissa monta vuotta sitten, minne kannattaisi Lapissa mennä, jos haluaisi hiihtää, upean luonnon, julkiset kulkuyhteydet ja riittävästi palveluja mutta ei biletystä. Jotain, missä lapsetkin viihtyisivät. Tosi monet vinkkasivat Äkäslompolosta. Mene sinne, se kuulostaa ihan sinun paikalta!

Voi rakkaus. Te tosiaankin tunsitte minut. Tiesitte paremmin kuin minä. Minähän rakastuin tähän paikkaan heti ja koko perheemme myös. Talvisten hiihtoretkiemme lomassa aloin vähitellen tutustua seudulla asuviin ihmisiin. Äkäslompolon ihanaa 7 Fells hostellia pitävä Tinja kävi moikkaamassa matkamessuilla Helsingissä ja siitä asti ollaan oltu digikavereita ja aina nähty, kun olen Ylläksellä käynyt. Hiihto-ope Susanna osallistui issikkaretkelleni täällä Islannissa, ja kun me tulimme perheen kanssa seuraavana talvena Ylläkselle, Suski opetti esikoiselle käännöksiä Ylläksen laskettelukeskuksessa. Kuinka ihanan pieni-pieni maailma! Kaikki urheilukamat maastopyöristä suksiin ja monoihin on aina haettu vuokralle (osa saatu näkyvyyttä vastaan) Äkäslompolon keskustan Sportshopista. Äkäslompolon uudehkossa mainiossa ravintola Wellissä – jösses, miten hyviä burgereita täältä saa – oon saanut ilon tavata muutaman Äkäslompolossa asuvan Insta-kaverini. Yhdellä Islannin-matkalla tapasin kivan ihmisen, jonka ystävä on töissä Ylläksen matkailun parissa. Viime talvena teimme yhteisen talvipyöräilyreissun Latvamajan erämaakahvilaan. Siis herranjestas! Tuntuu että tunnen Ylläkseltä paljon ihmisiä. Paikka tuntuu kotoisalta, vaikka olen vain tällainen ihan tosi perusturre.

Siellä Ylläksellä kaikki on vähän suloisen hassusti niin kuin täällä Islannissa: pientä ja suurta yhtäaikaa. Pieni kylä, iso luonto. Vähän ihmisiä, paljon kokemuksia. Syrjäisesti erämaassa, mutta julkisten liikenneyhteyksien päässä maailmasta. Pieni kylä, pimeän hienot ulkoilukokemukset. Semmoinen perusletkeä ei-stressiä-meininki.

Ylläkselle maastopyöräilemään

Ylläs on ennen kaikkea tunnettu hiihtopaikkana: maailmanluokan megakattava hiihtolatuverkosto ja hyvät laskettelukeskuksket. Kun Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sallittiin maastopyöräily vuonna 2017, maastopyöräilyn suosio lähti hurjaan nousuun. Talvella latu- ja lasketteluverkosto, joten tottakai kesällä pyöräilyä! Ylläksellä onkin nyt Suomen pisin maastopyöräreittiverkosto (200 km) ja Ylläs Bike Parkissa pääsee jopa kolmen kilometrin pituiselle alamäkipyöräreitille. Näytin tämän allaolevan videon äsken esikoiselle ja puolisolle. He alkoivatkin sitten saman tien suunnitella seuraavaa Suomen kesälomaamme päivämääriä. Puoliso on käynyt maastopyöräilevien islantilaiskavereidensa kanssa maastopyöräreissuilla Norjassa, Ranskassa ja Italiassa. Ensi kesällä mennään Ylläkselle ja saadaan toivottavasti nuo Gullit ja Pallit kavereineen mukaan.

Mä itse jätän tämän alamäkipyöräilyn väliin (en myöskään laskettele, koska pääni ei vaan kestä ajatusta mennä yhtä aikaa sekä alaspäin että kovalla vauhdilla), mutta haluaisin päästää dieslmoottorini vauhtiin maastopyöräretkillä tasaisemmilla reiteillä, vaellusreiteillä tuttuihin hiihtolatumaastoihin ja issikkavaelluksella tunturimaastoissa.

Tykkään kovasti tästä meiningistä, että yhden lyhyen matkailusesongin sijaan yritetään venyttää sesonkia kokovuotiseksi. Se on kestävää matkailua ihan joka näkökulmasta. Kun matkailuala tarjoaa töitä ympäri vuoden, alueelle on helpompi muuttaa vakituisesti eikä vain talvityön perässä. Kohteesta ei tule vain ”seikkailupuisto” vaan paikka, jossa myös eletään arkea. Sitäpaitsi luonto on ihana joka vuodenaikana; on hyvä että luontoelämyksiin on panostettu vuoden ympäri. Merkityt pyörä- ja vaellusreitit kesällä ja selkeästi viitoitetut hiihtoladut ja talvipyöräreitit talvella. Sama pohja, vaihtelevat lisukkeet.

Katsoessani noita kahta alempaa kuvaa (tuo talvikuva on meidän viimetalviselta reissulta kun käytiin sähköavusteisella maastopyöräretkellä), olen sitä mieltä, että taisi mennä ihan oikeaan paikkaan se parhaimman ulkoilukohteen pokaali.

PS. Seuraavan kesän Ylläs-matkaa suunnitellessa olisikin mahtavaa kuulla kokemuksia teiltä, jotka olette siellä kesällä lomailleet. Erityisesti minua kiinnostaisi kuulla kokemuksia päivävaelluksilta, joita pystyy tekemään vuokramökkialueelta. Kattavia vaelluskarttoja saa Ylläksen sivuilta, mutta niiden lisäksi kiinnostaisi teidän omat suosikit. Luotan teihin. Koska kuten historia kertoo, tehän tiesitte tämän paikan taian jo ennen mua.

The post Parasta kesääsi appeared first on Satu Rämö.

Juoksutreenit. Tripla-lääh. Liikuntalaji, joka olisi niin yksinkertainen, vähän varusteita vaativa, sopisi minne tahansa ja sitä voisi harrastaa ihan missä tahansa. Ja siinä kehittyminen tekisi hyvää niin monelle muulle asialle. Juoksu veisi ulkoilmaan, kehittäisi kestävyyttä – ja sen aikana voi kuunnella äänikirjoja.

Kaikki nuo hyvät syyt ja silti juokseminen on aina tuntunut tahmealta. Hengästyn heti. Jalkapohjiin sattuu. Keuhkot palaa. Ja mikä kököintä: tunne on aina samaa tahmeaa, mitään edistystä ei tapahdu. Motivaatio siis laskee eikä homma kiinnosta enää lainkaan.

Peruskuntotreeniin määrää pitäisi lisätä

Kyllähän minä oikeasti tiedän, mikä se ongelma on. En ole harjoitellut juoksemista oikein. Vuodet crossfitissä ovat kasvattaneet lihasvoimaa, kehonhallintaa, kehopainoliikkeitä ja erilaisia painonnosto- ja hyppynarutekniikoita. Kaikessa on kehittynyt, kun on jatkanut harjoittelemista. Juoksemissa en ole voinut kehittyä, koska en ole harjoitellut oikein.

Viime kesänä kirjoitin siitä, kun ostin itselleni urheilukellon ja aloitin taas sen juoksemisharjoittelun. (Oliko yllätys, että nekään juoksutreenit eivät jatkuneet kovinkaan pitkään… Luulenpa sen palaavan siihen samaan syyhyn: minulla ei ollut noudatettavaa ohjelmaa.)

Paljon urheilevat lekurikaverini onnistuivat viime vuonna selittämään minulle ymmärrettävästi sen, miksi pitkäkestoinen ja matalan syketason harjoittelu on välttämätöntä, jos haluaa jaksaa paremmin ja parantaa omia urheilutuloksia – mitä ikinä ne omat urheilutavoitteet sitten ovatkaan. Jos ei koskaan kärsivällisesti treenaa pohjakuntoa paremmaksi, ei mitenkään pysty kehittymään niissä muissakaan urheilulajeissa.

70 % kaikesta treenistä pitäisi olla peruskuntotreeniä. No ei ihan täyty tämä tavoite omassa urheilussa…

Crossfit-treenit ovat oikein tehtynä tosi tehokkaita. Mutta jos aina treenaa korkeintaan 30 minuuttia putkeen sykkeet tapissa, ei pysty koskaan kehittymään kunnolla ja enempää. Ellei ole beissia, ei ole mitään, minkä päälle rakentaa mitään muutakaan. Kestävyyspohjaa ei saa aikaan kuin ahkeruudella ja kärsivällisyydellä: siis pitkillä treeneillä, joissa ei tule hikikuuma ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa, vaan joissa keho pysyy lämpöisenä, sydän lyö korkeintaan 120-130 kertaa minuutissa ja yksittäinen urheilukerta kestää vähintään tunnin, mielellään yli. Sanotaan, että jopa 70 % kaikesta treenistä tulisi olla peruskestävyysvauhdilla tehtävää treeniä… Minulla on tosiaankin tsemppaamista, että pääsisin lähellekään tätä.

Tämän havainnon jälkeen olen alkanut katsoa etenkin crossfit-treenaajien instapäivityksiä ihan toisella silmällä. Miksi kaikki jakavat fiilistelyä 1 rep max -tuloksistaan ja superrankasta 20 minuutin amrap-treenistä, mutta kukaan ei kerro olleensa juuri 2,5 tuntia ylämäkikävelemässä? Vaikka ihan saletisti he, jotka ovat oman lajinsa huipulla, tekevät myös sitä peruskuntotreeniä. Ehkä pitkäpiimäisestä kävelylenkistä tai hölkkäiltapäivästä ei saa tarpeeksi seksyjä somesisältöä. Tai sitten peruskuntokausi ja hitaat juoksutreenit ovat jokaiselle ammattiurheilijalle yhtä arkipäiväistä kuin vessassakäynti, joten niistä ei tule postailtua mitään somekanaviin.

Ainoa tapa kehittää peruskuntoa on tehdä rauhallista liikuntaa pitkäkestoisesti. Mulle se on tarkoittanut vähintään kerran viikossa kahden tunnin mittaista rauhallista liikuntakertaa. Talvella kävin paljon murtomaahiihtämässä, se oli aivan täydellistä peruskuntopusertamista. Olen käynyt vaeltamassa ja ratsastamassa. Sykkeet nousevat siinänkin hommassa peruskuntotreenitasolle. Sitten on se juoksu. Perhana. Haluan, että se sujuisi paremmin, jotta en olisi joka kerta esimerkiksi treeneissä naama violettina, kun treenikerta sisältää pari kilometriä juoksua. Tai että voisin lähteä mukaan, kun kaverit lähtevät 10-18 kilometrin hitaalle juoksulenkille.

Tarvitsen juoksutreenit eli ohjelman

Koska mikään muu ei auta kuin se että harjoittelee, olen alkanut harjoitella. Osallistuin keväällä 6 viikon mittaiselle polkujuoksukurssille täällä Länsivuonoilla. Naapurikylässä asuva ranskalainen ultrajuoksija sai lapsen muutama kuukausi sitten ja hän halusi päästä takaisin juoksukuntoon ja saada samalla juoksuseuraa. Niinpä hän perusti juoksuryhmän perus-/hyväkuntoisille urheilijoille. Kävimme kahdesti viikossa juoksemassa yhdessä ja se oli yllättävän kivaa. Koska oli porukkaa ympärillä, koska saimme juosta luonnossa ja ennen kaikkea: koska joku organisoi ja sanoi, mitä tehdä.

Tuo polkujuoksukurssi loppui toukokuussa. Mietin, että mitäs sitten. Tiesin, että minun pitää näitä juoksemishommia vielä jatkaa, muuten orastava kehitys lopahtaa taas tähän starttiviivoille. Sitten vanha tuttuni, CrossFit Kirkkonummen perustaja Rebekka laittoi minulle viestiä. Hän on aloittanut juoksutreenaamisen verkkokurssit ja kysyi haluaisinko lähteä mukaan kokeilemaan. No ilman muuta halusin (sain kurssin maksutta). Tarvitsen ohjelman, tuen ja järjestyksen – muutoin tiedän, että teen vain jotain sinne päin ja homma puuroutuu satunnaisiin lenkkeihin ja siihen ketutukseen, että mikään kehity minnekään.

Valitsin juoksukursseista niin sanotun jatkokurssin Juoksukunnon parantaminen. Juoksutreenit kestävät 8 viikkoa. Kurssi tähtää siihen, että kurssin jälkeen 5–8 kilometriä juoksua sujuu helposti. Alkeiskurssi Kävelystä juoksuun on suunnattu heille, jotka eivät juokse vielä lainkaan. Alkeiskurssi tuntui minulle liian helpolta, sillä minulla menee noin 5 kilsan lenkki suhteellisen kivuttomasti. Puuskutusongelma ja vaikeudentuntu alkavat vasta ensimmäisen 40 minuutin jälkeen. Kurssi kestää 8 viikkoa ja treenikertoja on viikossa 3–4. Jokainen kerta ei ole juoksutreenaamista. Osa treenikerroista on lihaskuntoa ja osa palauttavaa harjoittelua.

Ihan ensin tehdään oman juoksutavoitteen perusteella tehtävä juoksuharjoitus, joka toistetaan ohjelman lopussa. Kurssin alkua ja loppua vertaamalla näkee, miten hyvin on kurssin aikana kehittynyt.

Juoksin tällä viikolla tuon tavoitteeni, 10 kilometriä tasaisella. Siihen meni tunti ja 15 minuuttia ja keskisykkeeni oli noin 145. Elokuun lopussa tsekkaan ajan ja sykkeen – sitten näen, miten paljon kurssin aikana tapahtui. Innolla odotan!

Juoksukunnon parantaminen -kurssi- ensimmäisen viikon treenit

Tässä on Juoksukunnon parantaminen -kurssin ensimmäisen viikon ohjelma. Sain Rebekkalta luvan julkaista sen.

JUOKSUTREENIT JA ALKULÄMMITTELY:

Ennen jokaista treeniä lämmittele vähintään 15–20 minuutin ajan tai tee Rebekkan lämmittelyvideon liikkeitä 3–5 kierrosta (10–15 toistoa ja 10–20 metriä per liike, kunnosta riippuen).

1 viikon 1. TREENI:

Tee alkutesti. Juokse tai hölkkää tai kävele tavoitematkasi PPPP-vauhtia (pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta) ja ota siitä aika. Testissä on tarkoituksena edetä matka niin, että eteneminen tuntuu koko ajan miellyttävältä. Älä siis juokse väkisin koko matkaa, vaan kävele tai hölkkää välillä, jotta eteneminen on koko ajan mukavan tuntuista. Testi toistetaan juoksukurssin viimeisellä viikolla samoilla ohjeilla.

1 viikon 2. TREENI:

Kävele 60 minuuttia reipasta vauhtia. Siis kävele, älä edes hölkkää.

1 viikon 3.TREENI:

Tee seuraavaa 12 kierrosta eli yhteensä 48 minuuttia:

3 min PPPP-juoksua tai hölkkää
1 min reipasta kävelyä tai rauhallista kävelyä, jotta syke laskee.

LOPPUJÄÄHDYTTELY:

Treenin päätteeksi kävele 10–15 minuuttia ja tee sen jälkeen lyhyitä eli noin 10–15 sekunnin mittaisia venyttelyitä 5–10 minuutin ajan.

Jos juoksutreenit kiinnostavat, tsekkaa täältä Juoksukunnon parantaminen ja alkeiskurssin Kävelystä juoksuun -kurssien sisältö. Parin kuukauden mittainen kurssi maksaa 30 euroa / kurssi.

Raportoin elokuun lopussa, kuinka tässä kävi

The post Huhhei ja 8 viikon juoksutreenit appeared first on Satu Rämö.

Myynninmurtajat-verkkokurssilla opitaan paremmiksi myyjiksi. Saat käytännön neuvoja myyntipuhelun soittamiseen, tarjouksen tekemiseen, tinkaamiseen, somekanavien kasvattamiseen ja oman uskottavuuden rakentamiseen.

Siinä oli meidän 10 sekunnin hissipuhe! Puhe, jonka tekemistä kaiken muun ohessa tällä kurssilla harjoittelemme. Eli: jebadabaduu, megaiso-wo-hoo!!! Myynninmurtajat on täällä, se on valmis! Elämäni ensimmäinen iso ja laaja verkkokurssi, joka on myynnissä ihan oikealla verkkokauppa-alustalla.

Toukokuussa vedettiin yhdessä ekat palaverit ja nyt materiaalit on kasassa, verkkosivu tehtynä ja kurssi myynnissä. Huikeaa! Tämä oli mahtava työsuoritus yhdessä Kettusen Hannen kanssa. Yksi parhaita tiimityöskentelysessioita koskaan. Emme tarvinneet edes mitään sen suurempia aikatauluja ja eteenpäin piiskaamista, toinen aina vaan jatkoi siitä mihin toinen jäi ja toinen täydensi toisen lauseet. Kolmen tunnin aikaeron takia minä jatkoin Hannen aamuyön tunneille, ja Hanne taas oli mun varhaisaamuna päivittämässä sisältöjä. Mahtavan energistä! Vitsailimmekin tosin jo sillä, että on todella hyvä juttu, että emme asu samalla paikkakunnalla. Luultavasti lietsoisimme itsemme liian koville kierroksille Jos saimme näin mahtavan verkkokurssin kasaan kuudessa viikossa, seuraavaksi voisimme korjata Ikean verkkokaupan ja ratkaista ilmastokriisin. Onnistuu!

Myynninmurtajat: vain ratkaisuja, ei ongelmia

Teen vielä joskus oman postauksen tämän kurssin tekemisen energiasta ja meidän kreisinhyvistä työtavoista. Sen verran on pakko kuitenkin nyt heti jo kehaista, että on ihan älyttömän nautittavaa, kun tiimissä tehdään vain ratkaisuja. Eikä haudota ongelmia. Ei ensimmäistäkään. Ensimmäinen esimerkki. Yritin miettiä videoita tehdessä, miten sijoitan itseni niin, että olen oikeassa kohdassa kameraan nähden. Teimme videomme siis yksin, meillä ei ollut mitään teknistä henkilökuntaa. Lopulta keksin, että asennan kameran niin, että kun istun sohvalla pehvareikä sohvatyynyn napin kohdalla, paikka on oikea ja löydän sen helposti ja kaikissa videoissa istun ”oikealla kohdalla”. (Ja nyt te kaikki myös muistatte tämän, kun katsotte meidän videoita, yess…)

Toinen esimerkki. Miten asiakkaat maksavat kurssin, mikä palveluntarjoaja otetaan ja kuinka se kiinnitetään verkkokauppaan? Hanne ratkaisi asian kolmella sisäänhengityksellä. Kolmas esimerkki. Meillä ei ollut yhteiskuvaa, jota käyttää kurssin markkinoinnissa, joten kaivoimme kumpikin parissa minuutissa edustavat iloiset kuvat itsestämme. Sitten löin ne yhteen Canvalla ja jollain toisella sovelluksella, jonka nimeä en enää muista. Tuli siis tällainen:

Myynnin verkkokurssi eli mistä siis on kyse?

Myyminen on ollut mulle itselle aina se vaikeimmalta tuntuva osa omaa työtä yrittäjänä. Että onko pakko taas tarjota? Mitä jos se potentiaalinen asiakas vastaa puhelimeen vittumaisella äänensävyllä? Miksi tuntuukin niin nololta myydä omaa osaamistaan? Miksi en osaa lähestyä luonnollisesti? Argggrgh. Ei sitä hommaa oppinut ihan heti – tässä on nyt parikymmentä vuotta harjoiteltu. Omien tavoitteiden saavuttaminen työelämässä ja kivalta tuntuvan työuran rakentaminen ovat kiinnostaneet minua aiheina jo pitkään. Myyntiosaamisen paketoiminen yhteen verkkokurssiin oli loistava ja opettavainen täydennys mulle itsellekin. Tästä tuli mulle todella tärkeä projekti, jonka uskon muuttavan omia työtapojani pitkälle tulevaisuuteen.

Me halusimme Hannen kanssa kertoa ne jutut, mitä me olemme myynnistä oppineet ja jotka meistä olisi ollut hyödyllistä kuulla. Kaikki meidän vinkit ja ohjeet perustuvat kokemukseen. Itse olen myynyt yksin suorittamiani diilejä 50 eurosta 40 000 euroon. Hanne on myynyt myös isojen tiimien miljoonien eurojen kehitysprojekteja. Halusimme tuoda taitomme yhteen paikkaan ja tehdä myyntitykkien ammattisalaisuuksista arkipäivää. Halusimme näyttää (siis ihan käytännössä näyttää ei vain puhua aiheesta), miten tehdään hyvä myyntipuhelu, rakennetaan vahva tarjous ja kuinka vahvistaa omaa uskottavuutta.

Myyminen ei ole vain semmoinen homma, jota tekevät lehtimyyjät ja IT-järjestelmätoimittajat. Ihan kaikki myyvät, koko ajan. Myyminen on älyttömän tärkeä taito. Vaikka olisi työssään kuinka hyvä, ei tee tulosta, ennen kuin löytää asiakkaita ja tekee heidän kanssaan kauppaa. Vaikka aikeet ja suunnitelmat olisivat kuinka hinkattuja, niistä ei ole penninkään iloa kenellekään, ellei saa vakuutettua muita niiden omien suunnitelmien taakse. Liian moni hieno liiketoimintasuunnitelma ja menestystarina kaatuu siihen, että myynti sakkaa.

Voit tutustua Myynninmurtajien sisältöön täällä meidän tekemillä Myynninmurtajat verkkokurssin omilla sivuilla. Lisäksi kysyin teiltä tällä viikolla Instan kautta, mitä haluaistte kurssista tietää etukäteen. Vastauksia tuli niin paljon, että en saa niitä kaikkia yksittäin mahtumaan tähän juttuun, joten olen vähän luovasti yhdistellyt kysymyksiä toisiinsa.

Myynninmurtajat – te kysyitte, minä vastaan

Oppiiko kurssilla myymään omia taitojaan ja omaa osaamista vai sopiiko se enemmän tavaran myyjille?
Oppii molempia! Tämän vastauksen lainasin suoraan kurssimme myyntipuheen eräästä osasta, koska se on niin kuvaava ja vastaa hyvin: ”Kurssi toimii erityisen hyvin heille, joiden liiketoiminnan ytimessä on vahva henkilöbrändi ja sen kertoma osaaminen. Autamme sinua myymään enemmän arvokkaaseen brändiisi tukeutuen. Jos haluat myydä enemmän ja helpommin tai rakentaa itsestäsi Ison Nimen, tarvitset kaikkia kurssin oppeja.”

Onko kurssista hyötyä myös sellaiselle, joka ei nopeasti ajatellen myy mitään, vaan on esim. akateemisella uralla tai ei myy työssään mitään?
Voi kyllä! Kurssista saa hyötyä, vaikka oma titteli ei viittaisi lainkaan myymiseen. Uskomme nimittäin, että oppiemme avulla oma asema omassa organisaatiossa paranee. Muut alkavat nähdä vahvuutesi ja pääset parhaisiin työtehtäviin kiinni, koska osaat myydä ajatuksesi paremmin. Saat helpommin sen, mitä tavoittelet. (Kääks, toi kuulosti niin ämerikkäläiseltä myyntipuheelta, mutta en osaa nyt sanoittaa ajatustani oikein toisinkaan…)

Jos ei kurssia voi aloittaa juuri nyt, pitääkö kauan odottaa seuraavan alkamista?
Iloisia uutisia! Tämän kurssin voi käydä ihan milloin tahansa. Se on aina myynnissä, kauppa on auki 24/7 vuoden jokainen päivä. Kaikki materiaali on käytössäsi kaksi kuukautta ostamisen jälkeen. Webinaareja pidämme sopivissa väleissä, ja jos et pääse johonkin webinaariin osallistumaan, voit katsoa tallenteet. Eli tämän voi ostaa ja käydä milloin tahansa. Olemme asettaneet Myynninmurtajat-kurssin ensimmäisen webinaarin ajankohtaan 15.7., mutta niitä tulee myös muina ajankohtina.

Voinko pyytää työnantajaani ostamaan tämän kurssin omaa kehittymistäni varten?
Rakastan tätä kysymystä. Vastaus on: ehdottomasti kyllä. Kurssi auttaa tuomaan myynnillistä ajattelua jokaiseen työvaiheeseen ja tukee neuvotteluissa – myös niissä, jotka eivät ole suoraa myyntiä. Teet parempaa tulosta – ja sen pitäisi kiinnostaa jokaista työnantajaa.

Onko videot tekstitetty? Kuinka pitkiä ne ovat?
Videoissa on painotettu kohokohtia tekstinostoin, mutta videot eivät ole kauttaaltaan tekstitettyjä. Videot ovat pituudeltaan 8 minuutista puoleen tuntiin, aiheesta riippuen.

Kannattaako kurssi ottaa, jos nyt akuutisti ei ole myyntiä?
Kannattaa! Koska kurssin jälkeen on Harjoituksia voi soveltaa, kaikkea ei tarvitse tehdä heti, vaan ne voi vaikka tallentaa itselleen ja palata niiden pariin myöhemmin, kun aika on oikea. On parempi hioa henkilöbrändi kuntoon saman tien, vaikka ei vielä oma yritystoiminta/työ ole siinä pisteessä että myyntiä voi alkaa tehdä. Henkilöbrändin rakentamisessa nimittäin menee aikaa, mutta vahva henkilöbrändi helpottaa myyntityötä niin paljon, että siihen kannattaa panostaa. Mitä aikaisemmin aloittaa, sitä aikaisemmin saa tuloksia.

Onko pakko puhelimoida?
Ihana kysymys <3 Ei ole. Ilman luuriakin pärjää. Mutta Hanne kertoo kyllä aika perusteellisen hyvin, miksi puhelin on best… Minustakin tuli puhelinuskovainen hänen videt katsottuaan.

Jos kiinnostaa vain toinen osa-alueista, kannattaako kurssi ostaa?
Mun mielipide on, että kannattaa. Kummastakin osa-alueesta on 9 videota tehtävineen, ja vaikka ei myisi mitään tai myyntiasia ei kiinnosta (tai henkilöbrändäys), kannattaa katsoa ainakin ne videot, joissa neuvotaan hinnoittelussa, oman työn arvon määrittämisessä ja tarjousten tekemisessä. Jos taas myyntiaiheet kiinnostavat mutta henkilöbrändäys ei, tsekkaa ainakin henkilöbrändäysosion LinkedIn-vinkit, koska niistä on iloa oli oma asema työmarkkinoilla mikä tahansa.

Millainen on henkilökohtainen sparraus?
Myynninmurtajat premium -kurssi maksaa 179 € ja eroaa peruskurssista siinä, että hintaan kuuluu puolen tunnin mittainen henkilökohtainen sparraustuokio joko mun tai Hannen kanssa, aiheesta riippuen. Sparrattava valitsee itse aiheen, johon haluaa keskittyä, ja sitten me tapaamme virtuaalisesti keskeustelemaan (chät/puhelu/meili – mikä sulle parhaiten itsellesi sopii). Aiheita voivat olla esimerkiksi hinnaston läpikäynti, hissipuheen harjoitteleminen, myyntipuheluun sparraaminen, tarjouksen sparraaminen, henkilöbrändin kirkastaminen, oman somekanavan läpikäynti tuloksellisuuden näkökulmasta jne. Voin jakaa myös mahtavan banaanileipäreseptini, jos sulla ei vielä ole sitä

Tsekkaa täältä tarkemmat tiedot kursseista:

Myynninmurtajat-verkkokurssi sisältää 18 luentoa, jokaiseen luentoon hyödyllisen ja käytännönläheisen lisämateriaalin, suljetun fb-ryhmän ja 3 webinaaria.

Myynninmurtajat Premium -verkkokurssi sisältää kaiken minkä edellinenkin ja henkilökohtaisen sparrauksen (30 min.).

The post Myynninmurtajat – kurssi joka sytytti tekemään ja joka sytyttää sinutkin! appeared first on Satu Rämö.

Olimme viime viikon koluamassa lähiseutuja ja etsimässä matkavinkkejä Länsivuonoille tänne Islantiin. Puolisoni ja minä saimme neuvoteltua meille unelmakesähomman paikallisen kohdemarkkinointitoimiston kanssa. Kuulimme, että he kaipasivat perhematkailuaiheista kuvastoa Länsivuonoilta. Islantilaiset matkustavat tänä vuonna paljon kotimaassa lasten kanssa – ja koska tälläkin alueella on valtavasti tekemistä myös lapsille, sen pitäisi näkyä kuvissa. Muutamista tälle alueelle tärkeistä kohteista ja aktiviteeteista ei ollut olemassa minkäänlaista kuvamateriaalia. Tai jos oli, se oli niin vanhaa että sitä ei kohdemarkkinoinnissa enää voisi käyttää. Lopputulos näyttäisi niin tunkkaiselta ja loppuunpureksitulta. No mehän halusimme tietysti auttaa!

Väsäsin kesäkuun alussa ison myyntipresen, johon koostin kaikkia meidän vuosien varrella tehtyjä työprojekteja tuloksineen. Yön pikkutunneilla kootun keynoten kanssa menimme palaveeraamaan. Kerroin puolen tunnin mittaisessa esityksessä esimerkiksi Mondo-lehdelle tekemästämme Länsivuono-jutusta (jutussa oli laajalti luontoaiheisia matkavinkkejä Länsivuonoille Islantiin), jonka jälkeen Mondo valitsi tämän seudun sen vuoden parhaimmaksi luontomatkakohteeksi maailmassa. Aijjettä. Vilautin myös islantilaiselta suolatehtaalta tekemäämme juttua, joka julkaistiin Mandatum Lifen lehdessä viime vuoden lopussa. Juttu palkittiin Edit-gaalassa vuoden parhaana asiakaslehtijuttuna. Eka gaalavoittoni evör! (En päässyt pitämään palkintopuhetta, koska gaala pidettiin koronan takia etänä, eli täytyy yrittää uusintaa ensi vuonna, haha.)

Kokoushuoneessa kihisin riemusta myös silloin, kun näytin googlen hakutuloksia suomenkielisistä Islanti-aiheisista hauista (iso osa on joko tekemääni sisältöä tai sisältöä, johon minua on haastateltu), tuloksia kaupallisista sisältöyhteistöistä sekä AR-teknologiaa hyödyntäviä vastuullisen matkailumedian Tripsterin juttuja ja sen saamia palkintoja. Sairaan palkitsevaa näyttää muille kootusti, mitä on erilaisissa tiimikomboissa tehty ja saatu aikaan. Jeeee!!

Saimme – tietysti – sen toimeksiannon. Olemmekin nyt koko kesäkuun luukuttaneet materiaalia kohdemarkkinoinnin käyttöön ja meidän mainoskuvat ovat pyörineet täällä jo tovin telkkamainoksissa ja somekampanjoissa.

Viime viikolla teimme kesän viimeisen kuvausreissun, ja se suuntasi Länsivuonojen eteläosiin. Kiersimme maastopyörä- ja maastojuoksukohteena tunnetun Vesturgatan nelivedollamme. Puoliso ja esikoinen pyöräilivät reitistä osan. Kävimme sen jälkeen pikkukylä Bildudalurissa merihirviömuseossa, seppämuseossa, maailman ehkäpä upeimmalla valassafarilla pienen perheyrityksen kanssa ja vetäisin unelmieni lenkin pitkin merenrantaa iltayhdeltätoista auringon vielä paistaessa.

Seuraavana päivänä ajoimme kylästä parinkymmenen kilometrin päähän Selárdaluriin autioon laaksoon katsomaan erakko-Gislin vanhaa tyhjää kämppää ja surrealistista Samuel Jónssonin patsasmuseota ja kotitaloa. Ne ovat molemmat sellaisia paikkoja, että ansaitsevat omat juttunsa tänne blogiin. Sitten ajeltiin Patreksfjördurin kylään, josta löytyi Länsivuonojen hipsterein ravintola Flak (jumbe, mikä kalakeitto!!!), Länsivuonojen parhaiden maisemien ulkouima-allas saunoineen ja rantahotelli, jonka huoneista ulos katsoessa tuntui kuin olisi ollut risteilyaluksessa. Kävimme myös suppaamassa ja melomassa ja vaeltamassa essuvesiputoukselle (Svuntufoss). Aktiivipäivän jälkeen ajettiin 10 kilometriä pitkälle punaiselle (vaalealle) hiekkarannalle vaeltamaan, rakentamaan hiekkalinnaa, keräämään simpukoita, tutustumaan 1800-luvulla tehdyn murhan tapahtumapaikkoihin ja maastopyöräilemään.

Jaaaaaaaaaaaa sitten käytiin vielä kolmessa luonnonvaraisessa kuumavesialtaassa, vaellettiin Nonnin ja Mannin vesiputoukselle, tsekattiin parit vohvelikahvilat, esikoinen ja puoliso kävivät keskiyön maastopyöräilyretkellä ja ehdittiin vielä kotiinpaluumatkalla käydä katsomassa tuo Länäreiden tunnetuin vesiputous, tavattoman upea Dynjandi.

Matkavinkkejä Länsivuonoille Islantiin – oma teemakierros karttoineen tulossa!

Aikamoinen reissu, siis. Takana on kolme yötä hotellissa, neljä teltassa, ruskettuneet naamat ja älyttömän paljon uusia kokemuksia ja muistoja uudelta kotiseudultamme. Omakin pääni pursuaa tarinoita, joita toivon ehtiväni alkaa kirjoittaa ylös vielä ennen kuin heinäkuu vaihtuu elokuuksi.

Viime viikko oli tajuttoman hauska ja mieleenpainuva. Ihan parasta, että ehdimme myös lomailla työnteon ohessa ja nauttia toistemme seurasta ilman kiirettä, puhelinta ja aika ajoin myös ilman nettiä. Vanha kliseeilmaisu kuvaa tämänhetkistä olotilaani hyvin: väsynyt mutta samperin onnellinen.

Palasimme matkalta kotiin lauantaina iltapäivällä maastopyörät katolla ja auto täynnä likaisia vaatteita, roskia ja telttailukamaa. Puoliso alkoi heti valita ja editoida valokuvia, minä otin asiakseni tyhjentää kaikki reissukassit ja laatikot heti. En nimittäin lainkaan kestä matkanjälkeistä kamaa pitkin eteistä ja olohuonetta, joten päätin että vaikka menisi yli puolenyön, tämä hommat olisi parasta hoitaa nyt ja herätä seuraavana aamuna semisiistiin kotiin.

Eilen pesin kolme pyykkikoneellista vaatteita, kaksi tiskikoneellista tiskejä, tein ruokaa, kävin ruokakaupassa ja leivoin jopa suklaakakun, jonka olin luvannut lapsille, kun olivat niin ahkerasti molemmat mukana yhteisissä työhommissamme koko viikon.

Näistä tämän kesän reissuistamme on iloa myös suomalaisille Islannin-ystäville. Teen syksyn ja talven aikana näistä Länsivuonojen reissuista kootun ja kattavan Länsivuonokierroksen Tripsterin sovellukseen. Se on siellä valmiina sitten ensi kesänä, kun Islantiin on taas helpompi matkustaa (toivottavasti). Laitan sinne hyvien karttojen kanssa nämä meidän kaikki tänä kesänä kokeilemat hotellit, majapaikat, telttailualueet, luonnonnähtävyydet, aktiviteetit ja matkojen aikana kuulemani tarinat tapahtumapaikkoineen. Sovellus kannattaa tietysti ladata jo nyt (se on siis maksuton, jotkut sisällöistä kuten audio-oppaat ovat maksullisia). Kun sovelluksen päivittää, uudet kierrokset päivittyvät sovellukseen automaattisesti.

Kirjoitan tätä juttua keittiönpöydän ääressä, syön sitä eilen leipomaani suklaakakkua ja samaan aikaan puoliso valitsee ja editoi uusimpia reissukuvia työhoneessa. Nämä tämän jutun kuvat ovat kesän aikaisemmilta reissuilta Länsivuonojen pohjois- ja itäosista. Lisään kaikki nekin kohteet aikanaan siihen samaan Länsivuonot-kierrokseen.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Matkavinkkejä Länsivuonoille Islantiin: näin syntyi työprojekti appeared first on Satu Rämö.

Mainos: Biodelly

Uulalalaa, luonnonkosmetiikkasuosikissani Biodellyssä on alkanut pirtsakka kesäkampanja ja sain valita omaa nimeäni kantavan ”dellypaketin”, joka sisältää kolme luonnonkosmetiikka -suosikkituotettani kivalla alennuksella. Mutta ennen kuin menen siihen, kurkkaanpa ikkunasta ja katson kesäistä säätä. Sataa. Siis ihan kaatamalla. Satoi koko yön. Menin kahden aikaan nukkumaan ja heräsin kympiltä – sataa sataa aina vaan. Tämä alkoi heti kun loma-työreissukierroksemme päättyi ja palasimme viime viikon lopulla kotiin. Sataa, tuulee ja lämpömittari on noin kymmenessä asteessa. Jalassani on villasukat. Mutta: se ei haittaa yhtään! Tuntuu päinvastoin ihanalta lontsailla kumpparit jalassa nurmikolla, vetää villapaidan vetskari leukaan asti kiinni ja sujahtaa kahvilaan hiukset märkänä kirjaa lukemaan. Ehdittiin tuo kesänaamakuva ottaa kuitenkin aurinkoisella säällä….

Onhan tässä kaikenlaista pikkuprojektia taas työn alla. Suunnittelellaan remonttia, tilataan ikkunoita ja niin poispäin, mutta juuri nyt kaikki tapahtuu ihanan iisisti. Yhtään minkään ei tarvitse olla huomenna valmis, ja se rauhoittaa. Tämä kesä on ollut aivan ihana. Olo on tuntunut kevyeltä, energia virtaa kehossa ilman sen ihmeellisempiä temppuja. Kesäinen kepeys. Mitä jos eläisi aina kuten kesällä? Siinäpä hyvä tavoite tuleville kuukausille.

Biodellyn Mökilläkin voit olla chic -kesäkamppis kestää sunnuntaihin 19.7. asti. Katsotaanpas vähän lähempää, mitä kaikkea luononkosmetiika -kampanja on syönyt. Jos oma voidehylly tai meikkipussukka kaipaa täydennystä, nyt on hyvä aika täydentää.

Kaikkiin yli 60 euron tilauksiin lisätään automaattisesti matkakokoinen luonnonkosmetiikka yllätystuote kun tilaat 19.7. mennessä. Jos kaikki käyvät saman tien klikkailemassa omat kesäsuosikkinsa ostoskoriin, yllärituotteita lähetetään niin kauan kuin tuotteita riittää. (Yllätystuotteita on paljon, mutta varasto ei ole kuitenkaan loputon.)

Alella Aquis-hiustrubaani – jota rrrrakastan! Tuo turbaani on älyttömän kätevä tapa kuivata hiukset uimisen, saunaillan, suihkun ja kylpyläkeikan jälkeen. Se kuivaa hiukset todella kuivaksi ilman hankaamista, mikä saattaisi rikkoa hiuksen rakennetta. Tykkään tästä myös siksi, että saan tukan nopeammin kuivaksi ilman hiustenkuivaajaa, jonka käyttöä välttelen. Pyyheturbaani on 15 % alennuksessa alekoodilla CHIC-007. Tämä turbaani on yksi parhaita ja eniten käytettyjä asioita, mitä meidän kotiin on blogihommien kautta löytänyt tiensä. Yksi koko sopii kaikille: hauska mökkituliainen kaikille pidempitukkaisille kavereille.

Dellypaketit! Erilaisiin tarpeisiin koottuja tuotepaketteja, joissa on kaikki tilanteen vaatima kuratoitunua ja hyvällä alella koristeltuna. Voit tutustua muiden tekemiin dellypaketteihin täällä (esim. tämä ystäväni Maijun aiemmin kesällä kokoama tuotepaketti sopii erityisen hyvin raskaana oleville).

Mun oma Delly-paketti sisältää kolme tuotetta maailman yksinkertaisimpaan kesämeikkiin. Jos muistatte tämän BB-voidepostauksen, jossa fiilistelen yhden tuubin ihmetuotetta, joka kosteuttaa kasvot ja tuo ihoon tasaisen ja mattaisen pinnan, ei varmaan yllätä että dellypakettini perustus ja seinät on tuo ihanista parhain JOIKin BB-voide.

Huomasin, että dellypakettini myi loppuun ekan tunnin aikana. Oho! Näitä tulee lisää perjantain aikana. Päivitän tänne heti, kun pakettia taas saa.

Se imeytyy ihoon kuin laine rantahiekkaan, eikä varmasti jätä yhtään kökkäreitä. Tämä voide ei tuoksu miltään, eli jos olet tuoksuarka, tämä on erittäin hyvä vaihtoehto. JOIKin BB-voiteen tyrniöljy virkistää ihoa ja kehäkukkauute rauhoittaa. Tästä saa iholle nopeasti älyttömän kauniin pinnan, ja lopputulos on pikkuisen peittävä ja mattainen.

Aurinko on vaalentanut kulmakarvojani kesällä entisestään. Kun haluan tuoda vähän ryhtiä ilmeeseen, vedän kulmakynällä pieniä lyhyitä vetoja kulmakarvojen sekaan. Lily Lolon kulmakynän sävy Light on kaltaiselleni hiekanväriselle kulmakarvakirsille passeli. Kynällä ei saa aikaan teatraalisen maalattuja kulmia, vaan se tuo juuri oikeanlaisen luonnollisen lisäsäväyksen. Tässä kulmakynässä on toisessa päässä vaalea korostekynä, jota kannattaa laittaa pari vetoa kulmakarvojen alle ja levittää se sen jälkeen sormella. Näyttää tosi hyvältä etenkin vähän kesän ruskettamassa ihossa.

Zuiin voidemainen huuli- ja poskivoide (sävy Ariel) on juuri sellainen monikäyttötuote, joista tykkään. Yhdestä putelista pirtsakka kesäinen värisävy huulille, ja jos voidetta töpöttelee sormilla vähän poskipäillekin, niin lopputulos on kyllä hitsin chic. Tämä sävy sopii mielestäni tosi kivasti hieman päivittyneelle iholleni, jota koristaa söpö läjä pisamia.

Nämä luonnonkosmetiikan tuotteet eivät kuulu tuohon pakettiin, mutta kerron nyt kuitenkin, koska käytössä ovat:

Alga Mariksen sävyttävä päivävoide (mulla on tästä keskimmäinen sävy Beige ja se on just hyvä tällaiselle melko vaaleaihoiselle) on must-tuote jos haluat aurinkosuojan, kasvojen kosteuttajan ja mattaisen tasaisen kasvomeikin samasta tuubista. Tämä antaa suojan aurinkoa vastaan suojakertoimella 30. Levittäminen on suhteellisen helppoa (ei levity ihan yhtä ihmeellisen hyvin kuin vaikka tuo JOIKin BB-voide, mutta luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteeksi tämä levittyy älyttömän hyvin ja lopputulos on luonnollinen, ei lainkaan paksu tai nahkaisen naamarimainen).

Lily Lolon ripsari. Kuka ripsaria käyttää, niin tällä alle kahdenkympin luonnonkosmetiikkamaskaralla saa sellaiset räpsyttimet että voi mooses. Älä anna paksuhkon ripsariharjan pelotella: lopputulos on todella viimeistelty ja kevyt. Maskara leviää ripsiin tasaisesti ja harja irrottaa ripset toisistaan ohuiksi ja pitkiksi yhdellä vedolla.

Lily Lolon smoky eyes -luomivärisetti. Tätä käytän aina, jos olen menossa ulos juhlimaan, valmistaudun kuvauksiin tai verkkokoulutuksiin, joissa haluan korostaa katsekontaktia ja saada silmät niin sanotusti erottumaan taustasta. Oli päivä millainen vain, tästä pitsasta löytyy siihen sävy. Oma reseptini on helppo. Laitan paletin mukana tulleella nysäsiveltimellä mustaa yläluomelle ripsien juureen ohuesti. Sen jälkeen leveämmällä siveltimellä (tai sormella!) vaaleanpunaisen tai beigen sävyä koko luomelle ja häivyttelen vähän sitä mustan ja vaalean välistä rajaa. Kas siinä valmis sumusilmämeikki 15 sekunnissa.

Elikkäs, chic-kesäkamppiksen herkut kertauksena: Jos tilaat luonnonkosmetiikkaa viikonlopun aikana eli 19.7. mennessä, saat yli 60 euron tilauksiin yllätyslahjan (ja yli 59 euron tilaukset tulevat muuten Biodellyllä aina ilman postikuluja). Turbaanista saa 15 prossaa hinnasta pois alekoodilla CHIC-007. Ja tästä mun omasta tuotesuosikkisetistä saa nyt yli neljänneksen hinnasta pois. Viimeksi nuo BB-voiteet myytiin loppuun kun niillä fiilistelin – nyt pitäisi varaston riittää.

Eipä muuta tällä kertaa, nyt laitan vähän zuit zait Zuiita huuleen ja ulos kaatosateen kautta kahvilaan ystävää tapaamaan. Moikku!

The post Kesänaama sanoo moi! appeared first on Satu Rämö.