Variksenmarja – joka esimerkiksi kaarnikkanakin tunnetaan – on suosikkimarjani. Se on rakenteeltaan ihanan napakka ja maultaan mieto mutta erityinen. Variksenmarjasta tulee minulle aina mieleen islantilainen luonto: vuoristoilma, vulkaaniset maisemat, puuttomat laaksot ja kova tuuli. Islannissa poimitaan syksyisin jonkun verran mustikkaa, mutta variksenmarjaa on tarjolla paljon paljon enemmän. Siksi variksenmarjahillo ja variksenmarjamehu ovat täällä laavakökkäreellä paljon yleisempiä herkkuja kuin mustikkavastaavat. Oikeastaan kaikkeen, mihin on tottunut käyttää mustikkaa, voi lykätä myös variksenmarjoja. Itse o len soveltanut mustikkapiirakkaresepteistä oman versioni: aivan ihana variksenmarjapiirakka, olkais hyvä.

Ja siis saahan tätä mainiota suosikkimarjaani Suomestakin! Mutta koska Suomesta saa myös paljon mustikkaa, variksenmarja on harmi kyllä jäänyt vähän paitsioon. Osa pitää sitä vieläkin vähän ”roskamarjana” eikä tohdi edes poimia, mutta ihan turhaan. Toivottavasti variksenmarjan käyttö talousmarjana lisääntyisi entisestään, koska maku on älyttömän hyvä, variksenmarjassa on jopa enemmän c-vitamiinia kuin mustikassa ja variksenmarjaa on kiinteyden takia ihanan helppo poimia. Variksenmarjan satokausi on muuten Suomessa ihanan pitkä, heinäkuulta pitkälle syksyyn. Täällä Islannissa variksenmarjat alkavat kypsyä elokuun puolella. Tämä variksenmarjapiirakka syntyi viime vuoden marjoista. Viimeistä pakkasrasiaa viedään!

Tässä on mun oma suosikkini variksenmarjaresepteteistä: variksenmarjapiirakka. Taikinan pyöräyttää muutamassa minuutissa, kakku on valmis uuniin viidessä ja uunissa herkku kypsyy puolisen tuntia. Variksenmarjapiirakka on herkullinen kakku, joka on helppo ja nopea leipoa. Parhaalta maistuu ihan sellaisenaan tai muutaman vaniljajätskilusikallisen kera.

Variksenmarjapiirakka ohje

• 150 g sulatettua voita
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 1/2 tl leivinjauhetta
• Vajaa 1 dl sokeria
• 1/2 tl vaniljasokeria
• 1,5 tl kardemummaaa (käytän kardemummajauhetta, täältä ei rouhetta oikein löydy kaupoista – en siis yhtään tiedä, kuinka rouhe toimii tässä taikinassa, kokeilemallahan se selviää!)
• Pinnalle noin 4 dl variksenmarjoja & 1 rkl sokeria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sulata voi esimerkiksi mikrossa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita sulanut ja hieman jäähtynyt voisula keskenään. Taputtele löysähkö taikina kakkuvuokaan. Käytän itse halkaisijaltaan 20 cm:n suuruista silikonivuokaa eli en käytä leivinpaperia enkä voitele vuokaa. Laita marjat – jäiset tai tuoreet – taikinan päälle vuokaan ja ripottele noin ruokalusikallinen sokeria (valkoista sokeria tai fariinisokeria) marjojen päälle. Paista uunissa noin puoli tuntia. Kun piiras on kypsää, anna jäähtyä vähintään tunti tai pari ennen leikkaamista. Variksenmarjapiirakka on melko pehmeää heti uunista tullessaan, joten malta jäähdyttää. Piiras on paljon helpompi leikata siisteiksi viipaleiksi jäähtyneenä. Mutta onhan tämä piiras kyllä tooooosi hyvää suoraan lusikalla kylmän vaniljajäden kera…

The post Variksenmarjapiirakka: törkeän hyvä piiras ilman sähkövatkainta appeared first on Satu Rämö.

Heinäkuun loppu häämöttää! Auringon valoa riittää vielä lähes läpi yön, lumiraja on noussut lähelle vuorten huippuja ja ruoho vihertää tummanvihreänä. Kuusi kuukautta sitten koimme Isafjördurissa runsaslumisimman talven vuosikymmeniin. Ihanaa, että saimme kokea sen. Ja ihanaa, että saimme kokea myös tämän kesän, joka on ollut hyvin, noh, islantilainen. Viileä ja valoisa, kylmä ja tuulinen. Katselimme eilen kuvia viime talvelta ja aamulla kävimme huvin vuoksi nappaamassa kuvia samoista täsmälleen samoista paikoista mutta kesäasussa. Tämmöistä täällä on, kesällä ja talvella.

Islannin ilmasto on kohtuuton. Kesällä paistaa aurinko eikä toivoakaan unesta, jos ei ole pimennysverhoja. Välillä täällä meren rannalla tuulee niin kovaa, että talo tärisee. Siinähän yrität nukahtaa auringonsäteet silmissä ja kokovartalotärinä kroppaa hieroen. Talvella on niin paljon lunta, että välillä tarvitaan lapiota, että pääsee aamulla töihin ja kouluun. Onneksi ovet sentään aukeavat sisäänpäin. Aurinko ei paista meidän kylään moneen kuukauteen; korkeat vuoret blokkaavat auringon lokakuun lopusta maaliskuulle. Ja juuri tämä kohtuuttomuus minua suunnattomasti kiehtoo!

Näin keskikesällä on välillä teepaitakeli päässyt yllättämään. Mutta suurin osa päiviä on mennyt kymmenessä asteessa ja navakassa pohjoistuulessa. Kylmällä säällä on vedetty villapaidat niskaan ja nautittu auringonpaisteesta takapihalla. Kun on satanut oikein olan takaa – kolme vuorokautta putkeen tuli vettä kuin saavista – laitetaan pyyhkeet ikkunalaudoille, ettei vesi valu sisään.

Tämä ihan kreisi ilmasto on minusta ihana. Se, sataako vai paistaako, ei juuri vaikuta mihinkään. Jos sää vaikuttaisi joka hetki mielentilaan, sitä joutuisi pyristelemään jatkuvasti niin kovassa tunnemyrskyssä, että sekaisinhan siinä menisi. Parasta on, kuin vain antaa olla ja antaa mennä.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Talven ja kesän kuvaparit appeared first on Satu Rämö.

Ostimme loppukeväästä vanhan, vuonna 1905 rakennetun talon täältä Länsivuonojen keskuksesta, Isafjördurista. Päätimme jäädä tänne vuotta pidemmäksi aikaa, joten asunnon ostaminen oli kaikista kannattavinta. Islannissa on kovat korot (3–4 prosenttia on matalakorkoinen, hahaha) ja osa lainoista on sidottu inflaatioon (lainan pääoma nousee vuodessa inflaation verran, ja nyt inflaatio on noin 2,6 %), joten mikään velkavivulla toimivan asuntosijoittajan paratiisi tämä ei ole. Mutta koska vuokrataso on todella kova ja vuokra-asuntoja on vain vähän saatavilla, ostaminen oli fiksua.

Talomme ei ollut paikallisen kylän mittapuussakaan kallis. Saimme noin 120 neliön kivitalon vajaalla 150 000 eurolla. Talo oli edullinen, koska se vaatii paljon remonttia. Eihän tämä mikään ihan täysi pommi ole, mutta hirvittävän monta asiaa on korjattava, ennen kuin tästä tulee mukava ja vielä enemmän että päästään viihtyisään. Emme ostaneet hyvää pohjaa tai täydellisen kokoisia makuuhuoneita. Ostimme maiseman. Talon pihalta on muutama kymmenen metriä merenrantaan. Maisemat keittiön, olohuoneen ja kahden makuuhuoneen ikkunoista ovat niin älyttömän upeat, että kaikki muu annettiin anteeksi. En jaksaisi enää yhtään remonttia (viddulainen sentään!!!), mutta maiseman takia jaksan venyä tähän muttereiden ja maalipurkkien maailmaan vielä kerran.

Kysyin taannoin Instan puolella, mikä eritysesti tässä talossa ja tulevassa remontissa kiinnostaa. Tässäpä siis kysymykset ja vastaukset!

Kuka remontin tekee?
Me itse. Ostamme ainoastaan rakennusinsinöörin asiantuntemusta (kantavien rakenteiden muutoksiin) sähkö- ja putkiasentajan palvelut, kivisahaajan päiväksi (teemme merenpuoleiseen seinään 2 metriä leveän aukon, johon tulee lasiovet ja kulku maailman tuulisimmalle terassille) ja puusepän auttamaan meitä kiinnittämään ikkunat ja siirtämään yhdet portaat. Ostimme arkkitehdiltä muutostöiden suunnittelutyön, mutta se osoittautui ihan rahanhukaksi. Maksoimme kolme tuhatta euroa ideoista, joista suurin osa meillä jo oli. Puolisoni osaa rakentaa kaikenlaista sisällä ja ulkona, ja koska hyviä tekijöitä on täällä vaikea löytää, ne ovat älyttömän kalliita ja kukaan ei ehdi tulemaan silloin kuin pitäisi, on parempi tehdä niin paljon kuin pystyy itse. Etenkin kun puolisoni on edelleen keväällä alkaneen koronatilanteen takia vain vähän töissä.

Mitä kivisahaaja tulee tekemään?
Sellainen aivan ihana vähän iäkkäämpi maajussi, joka tekee muun muassa kivisahausta pitkin Länsivuonoja, tulee sahaamaan 2 metriä leveän reiän olohuoneen seinään. Siihen tulee lasinen leveä tuplaovi ja kulku maailman tuulisimmalle terdelle. Kivisahaaja saa sahata seinään reiät myös liesituulettimelle ja takan putkelle.

Rakennustarkastaja? Tunnetaanko keijujen maassa hänet?
Oi kyllä. Meidän kylässä eikä koko Länsivuonojen alueella tosin ei ole ollut rakennustarkastajaa muutamaan kuukauteen. Ehkä joku menninkäinen on hänet nielaissut. Sijainen on ylityöllistetty ja lähes työnsi juttusille yrittäneen puolison ulos toimistostaan. Arkkitehtimme, joka projektin alkuvaiheessa oli mukana, soitteli kolmen työpäivän edestä rakennustarkastajan sijaiselle, mutta tuloksetta. Paitsi hän kyllä laskutti ne soittelupäivät, joten ihan tuloksekas homma se hänelle oli. Haha. Lopulta saimme kuulla paikalliselta kokeneelta rakennusinsinööriltä, miten muutokset kannattaa tehdä ja kuinka ”pakkohyväksyttää” muutokset kunnalla sähköpostitse. Homma on vähän hähmäinen, mutta toivomme parasta. Tärkein viranomainen tässä on museovirasto, koska talomme on yli 100 vuotta vanha. Puolisoni kävi pehmentämässä viraston tyyppejä, kertoi mitä muutoksia olemme tekemässä ja miksi ja kysyi onko homma ookoo. Oli se. Lupasimme säilyttää kadun puolella vanhan ja mahdollisimman alkuperäisen ulkonäön ja merenpuolella tehdä ilmeestä modernimman, jotta saamme ne isot ikkunat ja sen terassin.

Millainen on islantilainen remonttikulttuuri?
Olemme kuulleet noin pariltakymmeneltä remppafirmalta, arkkitehdiltä, vanhojen talojen omistajilta ja rakennustarvikeliikkeiden edustajilta, että teette vaan ne muutokset ettekä ilmoita mitään minnekään. Ei ne taloa voi tulla jälkikäteen purkamaan. Noh, hyvin samat kokemukset Reykjavikin kodista: kuka mitään rakennuslupia jaksaa hakea, senkus muutatte vaan!
Ja on tähän meidänkin taloon jo ennen meitä tehty muutoksia, joita ei ole raportoitu minnekään. Yläkertaan on rakennettu vessa, jota ei ole rakennuksen perustiedoissa. Talosta ei löydy minkäänlaisia piirustuksia mistään, ja naapurimme on jo rakentanut oman asuntonsa jatkeeksi esim. autotallin. Koska kaikenlaista on jo tehty eikä talosta ole olemassa kirjallista historiaa, museovirastokin oli suopea – tai siis todella iloinen, että olimme heihin yhteydessä etukäteen eikä vasta remontin valmistuttua. Puolisoni on pedantti ja remppa-asioissa hyvin epäislantilainen, ja minua taas kammottaa kaikki hälläväliä ranteet heiluen tekeminen, kun kyse on kuitenkin isosta omistuksesta (ja siihen sidotusta lainasta). Joten olemme halunneet tehdä tämän mahdollisimman pitkälle sääntöjen mukaan.

Olisi hauskaa nähdä pohjapiirros ennen ja jälkeen!
Niin olisi meistäkin Eli mitään piirustuksia ei ollut olemassa; arkkitehti piirsi suurpiirteiset pohjapiirustukset kerroksista, niistä näkyy osia tässä jutussa. Nämä ovat siis ne suunnilleen jälkeen-piirrustukset. Olen tehnyt itsenäistä selvitystyötä talon historian parissa ja löytänyt sitä kautta muutamia kuvia siitä, miltä talo on aikaisemmin näyttänyt.

Millaisia muutoksia meinaatte tehdä?
Talossa on kellari, johon on potentiaalia rakentaa oma puuhahuone eli esim. leffojen katseluun tila. Tällä hetkellä kellaria käytetään pyykkitupana, ulkovälinevarastona ja pyörien säilytyspaikkana. Äkkiä tuli 40 neliötä täyteen…

Sitten on yläkerta. Tähän mennessä olemme maalanneet yläkerran neljä makuuhuonetta ja ne ovat nyt asuinkunnossa, eikä niille tulla tekemään ennen ensi vuotta muuta. Yläkerrassa poistimme yhden susiruman metallikaiteen (tuon, missä roikkuu sukka) ja puoliso nikkaroi siihen lasisen seinän. Ensi vuonna vaihdamme yläkerran ikkunat ja avaamme luultavasti kaksi ranskalaista parveketta meren puolelle, mutta se tehdään sitten jos on aikaa tai rahaa ja mielellään molempia.

Suurimmat muutokset tehdään pääkerrokseen eli ”kakkoskerrokseen”. Tänä syksynä avaamme parimetrisen aukon pohjoisen puoleiseen eli merenpuoleiseen seinään, että saamme maiseman kunnolla näkyviin. Samalla vaihdamme kaikki keskikerroksen ikkunat (7 ikkunaa). Sen jälkeen poistamme jäljellä olevat väliseinät keittiön ja olohuoneen ja olohuoneen ja ruokailutilan välistä. Ne seinät eivät ole kantavia, eli se on ”lekalla matalaksi ja maalataan” -hommaa, jonka puoliso aikoo tehdä itse. Se tehdään kuitenkin vasta, kun ikkunat ja lasiovi on saatu asennettua, koska kaikki menee kivisahauksessa hirveään sotkuun. Parasta aloittaa siitä ja kaataa seinät vasta sen jälkeen. Seinien kaatamisen jälkeen revimme keittiöstä kaikki kalusteet veks ja rakennamme sinne käytännölliset hyllyt ja vetolaatikot alatasoille, asennamme suuren puisen pöytälevyn monta metriä pitkäksi työtasoksi ja upotamme kodinkoneet toiselle seinälle yläkertaa menevien rappusten alle. Kaasuhella ja tehokas uuni ovat niinikään ostoslistalla. Ehdottomasti ei yläkaappeja eikä hyllyjä, vaan pelkkää maisemaa.

Ilmanvaihdosta ei ole tässä talossa ikkunoiden lisäksi tietoakaan, joten molempiin kylppäreihin on nyt asennettu koneellinen ilmanvaihto. Keittiöön tulee myöhemmin liesituuletin. Olohuoneeseen olisi ihanaa saada kaunis pieni takka.

Sitten rakennetaan rappuset keittiöstä kellariin, jossa on pyykkitupa, varastotilaa ja jonne tulee myöhemmin istuskelutilaa ja toinen kylpyhuone. Kellarista on kulku ulos pihalle ja pihalle haluaisimme päätyikkunallisen tynnyrisaunan. Toivottavasti jo ensi kesäksi! Sauna näkyy noissa suunnitelmapiirroksissa.

Rappuset pääkerroksesta yläkertaan kokevat myös pienen muutoksen. Haluamme kaivaa vanhat alkuperäiset puuportaat esiin tuon ruskean päällysteen alta ja korvata tuon portaiden ja keittiön välissä olevan seinän joko lasilla tai sirolla rimaseinällä.

Viimeisenä ja luultavasti kalleimpana hommana vaihdamme talon pintamateriaalin. Tähän on asennettu aivan hirvittävän ruma muovinen ”aaltopelti”kuori suojaamaan tuulelta ja sateelta. Kuoren alla on eristävää materiaalia ja sen jälkeen tulee esiin se 1905 vuonna rakennettu kivitalo. Museoviraston mukaan tämä on yksi Islannin vanhimpia kivitaloja (sementti tuli saarelle vuonna 1904), joten olisi ihanaa jos voisimme poistaa nuo rumat kuoret kokonaan ja muurata talon uudelleen. Ideana se on loistava ja kivitalot ovat kauniita. Ongelmana on eristys. Saattaa olla, että muuraus ei riitä: tuuli ja sade piiskaavat pinnan heti rikki ja eristystä tarvitaan enemmän. Emme vielä tiedä, miten me tämän pintamateriaaliasian ratkaisemme, mutta mietimme sitä sitten kun se on ajankohtaista eli luultavasti ensi vuonna.

Mistä saatte materiaalit sinne kauas? Tapetit, laatat jne. Mitä kaikki maksaa?
Erinomainen kysymys! Täällä kylällä on paikallinen ”k-rauta”, jossa on aika suppea valikoima. Mutta he tilaavat ilman lisäkuluja kaiken tarvittavan Reykjavikin varastolta. Kuljetuksia tulee kerran viikossa. Osan kamoista ja sisustusjutuista olen tilannut ulkomailta, Briteistä ja Kiinasta. Sain puolet halvemmalla tilaamalla esimerkiksi pari kaunista hyllyä itse netistä kuin käymällä islantilaisessa huonekalukaupassa. Tapetteja jos laitetaan, tilaan rullat Suomesta, koska tiedän siellä pari kivaa tapettikauppaa. Täällä Islannissa valikoima on tosi huono. Mutta luulenpa että emme laita tapetteja ollenkaan.

Melkein kaikki maksaa Islannissa noin 30 % enemmän kuin Suomessa. Moni asia kannattaa tilata ulkomailta itse, maksaa lähetyskulut ja arvonlisäverot rajalla ja säästää silti rahaa. Esimerkiksi se tynnyrisauna meidän kannattaa varmasti ostaa Suomesta ja ostaa sille rahti mieluummin kuin hankkia se täkäläiseltä saunakauppiaalta. Täytyy vertailla hintoja.

Voiko ulkomaalaiset ostaa Islannista sijoitusasuntoja?
Voi, mutta muutamia rajoituksia on. Niistä voi lukea lisää täältä Islannin hallituksen nettisivuilta.

Pitääkö remppasuunnitelma hyväksyttää jollain viranomaisella?
Jep. Me yritettiin sitä rakennustarkastajaa tavoittaa, mutta hän ei viikkojenkaan jahtaamisen jälkeen ehtinyt tavata meitä. Paikallinen museovirasto näytti vihreää valoa. Sinne yksi puhelinsoitto, sähköpostilla lähetetty hakemus piirustuksineen ja lupa esittämiimme muutooksiin heltisi seuraavalla viikolla.

Kuinka päätitte remontin osa-alueiden suorittamisjärjestyksen ja millä perusteilla priorisoitte?
Asumisen mukavuus, remontoinnin mukavuus, sää, raha ja aika. Tuossa järjestyksessä. Päätimme aloittaa lasiovesta (mukavuus!) ja ikkunoiden vaihtamisesta, koska nykyiset ikkunat ovat aivan lahot ja vuotavat sateella. Koska ikkunoiden vaihtaminen on isohko homma, päätimme yhdistää siihen sen maisemaovien tilaamisen. Tehdään ne pölyisimmät hommat eka, ja sen jälkeen on miellyttävämpää kaataa sisäseiniä ja rakentaa keittiötä. Talvella voi tehdä sisäremppaa, ulkohommat on pakko hoitaa vielä silloin, kun sää on siedettävä.

Mitä haluaistte kovasti remontissa muuttaa, vaikka ei olisi aivan pakko?
Haluaisimme laittaa yläkerran makkareihin isot ikkunat tai ranskalaiset parvekkeet merelle. Että maisemasta pääsisi nauttimaan täysillä! Haluaisimme kellariin oman leffa-/ajanvietehuoneen, mutta emme vielä ole ihan varmoja, millainen kellarin ilma on. Siellä ei ole ikkunoita, joten koneellinen ilmanvaihtosysteemi on rakennettava sinne ensin. Haluaisimme keittiöstä leveät putket suoraan kellariin siten, että kaikki roskat ja kierrätettävät jutut voisi iskeä putkeen ja ne menisivät suoraan isohin astiohin kellarissa. Olisi ihanaa, jos keittiössä ei tarvitsisi säilöä mitään roskia tai kierrätettävää. Samanlaiset putkilot kylppäristä ja makuuhuoneista suoraan pyykkihuoneeseen. Tämä vaatii käsityötä ja näpräämistä, se tuskin maksaa kovin paljoa. Suunnitelman voinee siis toteuttaa jos me löydämme niille putkille ja astioille järkevät paikat.

Mitä vanhasta talosta jää jäljelle?
Yläkerran makkareiden järjestys. Ikkunoiden paikat. Ulkorappuset. Rappuset ylä- ja alakerran välillä. Huonejärjestys lähes kokonaan myös alakerrassa. Venytämme keittiötä pikkuisen olohuoneen puolelle, se on ainoa isompi pohjan rikkova muutos.

Mitä lapset tykkää remontista?
Heillä on omat huoneet jo valmiina, joten remontti ei sinällään edes kiinnosta heitä enää

Mitä teidän Reykjavikin kodille käy?
Se on entisellään ja sen remppa on nyt valmis. Saamme rakennustarkastajan kylään syyskuussa, hän laittaa leimat papruun ja sitten voimme irtisanoa sen asunnon remonttivakuutuksen. Jeijj! Reykjavikin kotimme on tällä hetkellä vuokrattuna.

Näkyykö ekologisuus teidän rempassa?
Tähän en osaa oikein vastata mitään järkevää… Tunnen erilaisten remppatuotteiden ja rakennusmateriaalien ekologisuusnäkökulmia nolon vähän. Juliaihminen mainitsi taannoin Instassaan ekologista rakentamista ja remontointiakin käsittelevän tilin Nollahukka. Aionkin seuraavaksi syventyä siihen vähän tarkemmin.

Merenpuoleinen seinä menee uusiksi, siitä tulee mukava ja hieno, eikä lähellekään sellainen kuin se oli alkuperäisessä asussaan (hyvin pienet ikkunat). Kadun puolelta laitamme vanhannäköiset ikkunat, mutta emme ala tuunaamaan sinne mitään alkuperäisikkunajuttuja. Ne maksavat ainakin nelinkertaisesti noihin nyt valitsemiimme ikkunoihin verrattuna. Sitä paitsi näissä sääolosuhteissa on tärkeintä saada erittäin hyvin eristävät ja tukevat ikkunat, joista ei tule sisään vesi eikä tuuli ja jotka saa auki siten, että ne eivät ihan pienimmästä tuulenpuuskasta römpsähdä rikki. Kadunpuolen julkisivusta pyrimme tekemään vanhalla mallilla. Eli joko sen museoviraston suositteleman muurauksen tai sitten muurauksen ja sen päälle puusta rakennetun ulkoseinän.

Mutta tässä muutamia mihinkään asiantuntemukseen liittymättömiä ajatuksia. Täällä Islannissa on energia niin halpaa, että taloja lämmitetään olan takaa patterit täysillä ja ikkunoita pidetään raittiin ilman takia auki samaan aikaan. Aurinkoa on talvisin niin vähän (meidän kylässä ei lainkaan), että paneeleista tuskin olisi hyötyä. Toisaalta täällä on kaikki energia jo valmiiksi uusiutuvaa geotermisen energian ja vesivoiman takia, mikä on hieno juttu. Rakennusmateriaaleissa suosimme paljon puuta ja keittiön suunnittelussa yksi tärkeimmistä jutuista on tehdä kierrättäminen mahdollisimman helpoksi. Koska materiaaleja on vaikeaa saada tänne ja valikoimaa on vähän, en suoraan sanoen usko, että kaikkia valintoja voi tehdä mahdollisimman ekologisina yhtä helposti kuin vaikkapa Suomessa. Ostamme esimerkiksi niitä maaleja, mitä kaupassa on saatavilla, niiden tilaaminen ulkomailta on vähän liian kinkkistä.

Kuinka otatte huomioon talon historian remontissa?

Semmoista pikkuprojektia siis täällä käynnissä. Kaikki nämä talojutut löytyvät täältä #huvilamerenrannalla-tunnisteen takaa.

Kuvat, joissa näkyy tuo logo vasemmassa alanurkassa, ovat kiinteistövälittäjän tekemästä asunnon myynti-ilmoituksesta.

The post Kysymyksiä ja vastauksia vanhan talon remontista appeared first on Satu Rämö.

Syksy alkaa taas ja siinä samalla esimerkiksi Julia Thurénin mainio Melkein kaikki rahasta -podcast (löytyy esim. Spotifystä ja Ylen Areenasta). Tykkään Julian tyylistä puhua ja kirjoittaa rahasta. Sisältö on ihanan arkista, mutta ei itsestäänselvää. Huomasin, että Julia oli laittanut blogiinsa uusimpaan podijaksoon liittyvän mahtavan listan: asioita joita tarvitsen, asioita joita haluan. Erittäin silmiäavaava listaustehtävä, kannattaa lukea tuo juttu. Päätin apinoida idean.

10 asiaa, joita nyt haluan:

Päätyikkunallisen tynnyrisaunan pihalle
Mittojeni ja makujeni mukaan kudotun räsymaton ruokailutilaan
Secton ison pyöreän kattovalaisimen
Hierontatuolin (siis sellaisen moottoroidun, joka hieroo myös pohkeet)
Cocktailientekosetin
Kaksi Artekin Domus-nojatuolia (mustia)
Uudet Nokian kumisaappaat
Uudet korkeavartiset vedenpitävät vaelluskengät
Etuhampaan kuoren korjauksen
Isot juhlat, joissa tarjoiltaisiin paljon karjalanpiirakoita, viiniä ja kermaleivoksia

10 asiaa, joita nyt tarvitsen:

Uudet ikkunat, ettei sada talvella sisään (tilattu!)
Esikoiselle uuden koulurepun
Sykemittariin uuden pariston
Hyppynaruni lyhennyksen
Gynekäynnin
Kännykän korjauksen (sillä ei enää voi soittaa eikä lähettää tekstareita)
Esikoiselle juoksulenkkarit ja shortsit koululiikuntaan
Uudet Nokian kumisaappaat
Etuhampaan kuoren korjauksen
Uudet korkeavartiset vedenpitävät vaelluskengät
(plus haluaisin lisätä tähän sen tynnyrisaunan, mutta mutta mutta, maltan vielä mieleni)

Kaksi asiaa päätyi sekä tarvitaan- että halutaan -listoille. Entäs sulla?

The post Mitä haluan? Mitä tarvitsen? appeared first on Satu Rämö.

Tämä on nyt sitä satokautta, kun tehdään omenamehuja, hillotaan omppuja, kerätään porkkanasatoa ja kuopsutellaan mullasta esiin kevään ja kesän ajan hoidettuja vihanneksia, marjoja ja juureksia. Tykkään valtavasti tuoreiden vihannesten käsittelystä. Lehtikaali narisee ihanasti käsissä ja maasta revitty ruohosipuli on niin tavattoman hyvää salaateissa, kalan kanssa tai ihan vaan leivän päällä runsaan voin kera. Nam! Olen semmoinen satokausi-intolija, että tykkään kovasti poimia sadon, mutta minua ei juurikaan kiinnosta se kasvatuspuoli. Siksi olenkin ollut aivan totaalisen onnessani meidän kotikylän Isafjördurin yhteispuutarhamallista.

Se toimii niin, että tämä kyläläisten yhteisöpuutarha Gróandi ”kasvattaja” työllistää yhden ihmisen, Hildurin. Kunta tukee puutarhan toimintaa ja toiminnassa mukana olevat maksavat puutarhalle puutarhamaksuja. Tuosta rahapotista katetaan työvälineet, raaka-aineet ja Hildurin palkka. Hildur on se, joka hoitaa ja organisoi kaiken. Hän osaa kasvattaa, tietää mitkä lajit viihtyvät vierekkäin ja kuinka sadosta saa mahdollisimman iso. Hän hoitaa kastelun, kitkemisen ja pistää kasvit kasvamaan. Kun kaverikasvikset saavat kasvaa vierekkäin, niistä tulee enemmän satoa kuin jos ne ripottelisi viidellekymmenelle eri pikkupalstatilkulle pitkin mäkeä.

Hildur noudattaa sellaista kasvatusfilosofiaa, missä ”kaikki hyödynnetään” ja tuodaan läheltä. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Hildur hakee auton peräkärryllä multaa kylän biojätelaitokselta, lajittelee sen jälkeen koko multasatsin käsin itse (koska kyllä, jotkut edelleenkin heittävät – vahingossa tai tietämättään – muovia tai korkkeja biojäteastiaan) ja levittää puhdistetun mullan kasvimaalle. Kyläläisten ruokajätteitä siis käytetään hyödyksi seuraavan sadon kasvattamisessa. Ihan älyttömän kiinnostavaa ja fiksua!

Mutta ainakin minulle aivan liian työlästä. Kun jo se ihan tavallisen puutarhapalstan pitäminen vaatii paljon aikaa ja omistautumista, kuinka ihmeessä sitä ehtisi vielä multia lajitella. No, en ehdikään – ja siksi jätän homman niille, jotka sen paremmin osaavat.

Meitä on tällä hetkellä mukana Gróandassa noin 50 perhettä. Sen sijaan, että meillä jokaisella viidelläkymmenellä perheellä olisi oma viljelypalsta, jota me hoitaisimme, meillä on osuus isosta palstasta, jonka satoa saamme hyödyntää ja jonka hoitamiseen saamme osallistua.

Me mukanaolijat maksamme tästä riemusta noin 200 euroa vuodessa. Jäsenmaksun maksaneet saavat halutessaan osallistua mullan lajitteluun, kuopsutteluun, istuttamiseen, kitkemiseen ja sadon korjaamiseen. Gróand ilmoittaa aina mukanaolijoille, kun apua tarvittaisiin tai kun palstalla on menossa aktiviteettia. Saa osallistua, mutta kenenkään ei ole pakko. Jos ei halua, ei ole mikään pakko tehdä mitään, paitsi syödä! Kasvikset saa näin sadonkorjuun aikaan vaikka kotiovelle toimitettuna, jos ei pääse jostain syystä osallistumaan sadunkorjuuhommiin. Kotiinkuljetus maksaa muutaman euron ylimääräistä per kerta.

Sain viime viikonloppuna Hildurilta sähköpostia, että nyt olisi yhteispalstan satoa saatavilla eli ensimmäinen sadonkorjuuviikko käynnistymässä. Meilissä oli mukana niiden kasvisten kuvat, joista riitti jo niitettävää. Koska kaikki eivät tunne esimerkiksi näitä Hildurin istuttamia lukuisia salaattilajeja, oli hirmu kätevää saada valokuva kännykkään siltä, miltä mikäkin juttu näyttää, paljonko sitä saisi ottaa mukaan mitä osia kasvista voi hyödyntää ruoanlaitossa ja herkuttelussa.

Eilen me sitten käveltiin illallisen jälkeen koko perhe palstalle ja Hildurkin sattui olemaan paikalla. Mukaan lähti kaksi täyttä puuvillakassia lehtikaalia (tänään tehdään lehtikaalipestoa, jee!) ja lehtikaalin kukintoja, jotka ovat muuten todella maukkaita siinä vaiheessa, kun kukinto ei vielä ole auennut. Tosi hyvä lisä esimerkiksi salaattiin!

Pistimme pussukkoihin myös järkyn määrän minttua (ja sitä olisi voinut tuoda vielä lisääkin – mennään loppuviikolla uudestaan), jonka ripustimme seinälle kuivumaan. Toki ensin tehtiin meille oman sadon mojitot. Ruohosipulia, nauriita, valkosipulia, jotain muuta sipulia jonka nimeä en enää muista, neljää sorttia salaattia ja paljon paljon orgeaanoa, jota eilen kuivasin uunissa ja pistin lasipurkkiin talvea odottamaan. Mansikoita ja herneitäkin saatiin pari kourallista.

Ensi viikolla saadaan kuulemma ensimmäinen perunasato ja lisää mansikoita. Pian mustaviinimarjatkin ovat kypsyneet. Aijjettä, miten odotankaan. Onnellinen on huoleton palstamuija!

The post Yhteispalstan satoa – laiskan puutarhurin unelma appeared first on Satu Rämö.

Kaupallisessa yhteistyössä Planin kanssa.

Muistatteko, kun kävin pari vuotta sitten Planin kummimatkalla Ugandassa ja tapasin kummilapseni? Täältä blogin arkistoista löydät pari juttua tuolta mieleenpainuvalta reissultamme (Keräsimme rahaa koulukirjoihin ugandalaiseen kouluun ja Ajatuksiani kenttämatkan tärkeydestä). Tapasin tuolla matkalla kummilapseni lisäksi myös monia Planin ugandalaisia työntekijöitä, jotka tekevät siellä töitä niiden ihan samojen tavoitteiden eteen kuin planilaiset ja Planin tukijat täällä Suomessa. Tyttöjen (ja kaikkien lasten) oikeuksien ja tyttöjen koulunkäynnin  puolesta, lapsiavioliittoja ja köyhyyttä vastaan.

Koronatilanne on vaikuttanut todella paljon myös Planin kummilapsitoimintaan ympäri maailmaa. Esimerkiksi kummilapsen kanssa käytävää kirjeenvaihtoa ei ole pystynyt viime kuukausien aikana toteuttamaan, koska kaikki mahdollinen sosiaalinen kanssakäyminen on leikattu aivan minimiin koronatartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.

Sain kuitenkin mahdollisuuden jutella kesällä Planin ugandalaisten työntekijöiden kanssa. Halusin tietää, miten koronatilanne on vaikuttanut Ugandassa siellä alueella, jossa oma kummilapseni asuu ja jossa Planilla on aktiivista toimintaa.

Ei varmaan yllätä, että tilanne on aivan hirvittävä.

Ugandassa oli rekisteröityjä koronatartuntoja heinäkuun loppuun mennessä hieman reilu 1100. Asukkaita maassa on yli 45 miljoonaa. Vaikka koronaan ei ole tilastojen mukaan sairastunut ugandalaisista kuin hyvin harva, koronan mukanaan tuomat ongelmat ovat silti isoja.

John Bosco Odoi vetää Planin kummitoimintaa Ugandassa. Hän kertoi minulle, että maan kansainväliset rajat ja lentokenttä ovat edelleen kiinni. Kaikki liikenne – siis julkisen liikenteen lisäksi myös yksityisautoilu – maan sisällä oli kiellettyä monta kuukautta. Liikennettä alettiin sallia  uudestaan vasta kesäkuussa.

Muistan kenttäretkeltämme hyvin sen, kuinka syrjässä maaseudun kylät todellisuudessa sijaitsevat ja miten pitkiä välimatkat ovat. Ajomatka Ugandan pääkaupungista Kampalasta kesti kylään monta tuntia, vaikka kartalla etäisyys ei näyttänyt lainkaan pitkältä. Tiet ovat kylissä tavattoman huonokuntoisia eikä niillä pääse liikkumaan kuin kunnon maasturilla.

Koska liikkuminen ei ole ollut mahdollista, osa vakavasti sairastuneista on kuollut. Ei siis koronaan, vaan koska koronatilanne on vaikeuttanut hoidon saamista.

Koska liikkuminen kiellettiin, toimeentulo tyrehtyi. Se ei tarkoita rajoittuneita mahdollisuuksia viettää kesälomaa vaan sitä, että ruokaa ei enää ole. Monet elävät Ugandan maaseudulla kädestä suuhun. Kun toreille ei päässyt myymään ja ostamaan tuotteita, takapihan maatilkusta saatava tulo laski nollaan. Monien peruselintarvikkeiden kuten suolan hinta on noussut tosi paljon kutistuneen tarjonnan takia. Ruoasta on edelleen kova pula ja useimmissa perheissä syödään nyt vain yksi ateria, kertoo Bosco Odoi:

“Iltapäivällä kello kolme syödään puuroa. Viiden maissa sokerijuurikasta, mangoja ja joskus kuivattuja bataatteja.”

Plan on monien muiden kansalaisjärjestöjen tapaan mukauttanut toimintaa koronan takia.  Koska kummilapsitoiminta on ollut koronan takia pysähdystilassa ja koulut ovat olleet ja ovat edelleen suljettuina, Planin varoja on kevään ja kesän aikana käytetty koronatilanteen parantamiseen ja lasten tukemiseen kriisitilanteessa, mikä on tarkoittanut esimerkiksi opiskelun tukemista koulujen sulkutilanteesta huolimatta.

Plan on ollut Ugandassa osana paikallisesti toimivia “iskuryhmiä”, jotka ovat vieneet apua yhteisöihin. Vaikka kaikki tavallinen liikenne oli kevään ja alkukesän aikana Ugandassa kielletty, Planin autot saivat hallituksen erityisluvan liikkumiseen.

”Olimme  esimerkiksi mukana mahdollistamassa paikallisia terveydenhuollon ammattilaisia koronanvastaisessa taistelussa”, Bosco Odoi kertoo.

Käytännössä se on ollut yksinkertaisten mutta koronatilanteessa älyttömän tärkeiden juttujen toteuttamista. Plan toimitti kyliin desinfiointiaineita, käsienpesuasemia, saippuaa, bensaa koronatietoutta jakavien autoihin ja kuukautissuojia eristykseen joutuneille tytöille ja naisille. Plan osallistui ja osallistuu edelleen erityisen vaikeassa tilanteessa oleville perheille jaettavien ruokapakettien hankintaan.

Korona sulki kaikki koulut, varhaiskasvatuspaikat, kirkot ja moskeijat. Nuorimpien lasten koulut ovat tätä juttua kirjoittaessani edelleen kiinni. Kuten ihan joka puolella maailmaa myös Ugandassa koronan yhteiskunnalliset haittavaikutukset ovat osuneet eniten heihin, joiden asema on muutenkin hutera.

Ugandan maaseudulla ei siis tietenkään ole mitään zoomeja käytössä etäopetusta varten. Maaseudun mökeissä ei ole sähköä. Harvalla kylän perheellä on edes radiota. Se, että koulut ovat kiinni, ei vaikuta vain siihen, että ei edetä matematiikan opinnoissa. Koteihin sulkeutuminen lisää ongelmia kotona: planilaiset ovat huomanneet, että lapsiavioliittojen määrä on noussut.

Plan on alueella reagoinut tähän esimerkiksi pitämällä kenttätyöntekijöiden ja paikallisten vapaaehtoistyöntekijöiden kautta yhteyttä alueen perheisiin kyselemällä säännöllisesti heidän kuulumisiaan ja välittämällä kuulemastaan tietoa Planin alue- ja maatoimistoille. Näin varmistetaan se, että heti kun yhteiskunta avautuu, osataan toiminta kohdistaa juuri oikeisiin paikkoihin, niiden suurimpien ongelmien taklaamiseen.

Planin tukemaa tiedotusta on masinoitu henkilöltä toiselle esimerkiksi kylien yhteisten kaivojen läheisyydessä. Jokaisen pitää hakea juomavetensä kylän kaivolta. Kaivoilla kyläläisille  on välitetty tietoa huolellisen käsienpesun tärkeydestä, liikkumisrajoituksista, kokoontumiskielloista ja ylipäätään tietoa koronasta.

Koska lasten ja erityisesti tyttöjen koulutuksen edistäminen on yksi Planin tärkeimpiä tavoitteita, Plan on koronatilanteen myötä toimittanut lapsille kotiopetukseen sopivia oppimateriaaleja, kertoo Bosco Odoi.

”Myös sinun kummilapsesi Immaculate on saanut kotiopetuspaketin.”

Ennen koronatilanteen eskaloitumista Plan oli saanut parin vuoden aikana – eli sen kenttämatkani jälkeen – aikaan paljon edistystä alueella. Tässä pari esimerkkiä noin kolmen sivun mittaisesta listasta, jonka sain Planin Bosco Odoilta.

Kummilapseni käymä koulu sai oman kaivon eli puhdasta vettä koulun yli 900 lapselle. Kaivon myötä koulunkäynnin turvallisuus kasvoi, kun vettä ei tarvitse lähteä hakemaan koulun ulkopuolelta. Kaivon myötä alueen lapset alkoivat osallistua aktiivisesti koulunkäyntiin. Kun vettä ei tarvitse hakea aamuvarhaisella pitkän matkan päästä vaan sitä saa koulusta, kouluun tulee lähdettyä todennäköisemmin.

Ja sitten tämä! Alueen iseille järjestettiin konferenssi Fathers with Children, jonka ideana oli aktivoida perheiden miehiä osallistumaan lastenhoitoon enemmän. Tapahtumaan osallistui 70 miestä. Tuon tilaisuuden jälkeen on kuulemma huomattu, että nykyään useammat isät saattavat lapsensa kouluun ja tekevät iltaisin enemmän kotiaskareita lasten kanssa kuten kertovat lapsilleen tarinoita ja kylvettävät heitä. Saattaa kuulostaa tosi pieniltä teoilta, mutta juuri nämä pienet jutut ovat niitä pieniä arjen juttuja, jotka pitää muuttaa, jotta yhteiskunta pystyy kehittymään tasa-arvoisemmaksi – eli samalla myös lapsiystävällisemmäksi.

Toivotaan, että koronatilanne ei ainakaan pahene Ugandassa ja että kaikki tähän asti otetut edistysaskeleet pääsevät kukoistamaan jatkossakin. Heinäkuun lopussa Plan pystyi jälleen tekemään enemmän kenttätyötä perheiden kanssa. Toivotaan, että koulutkin voidaan taas pian avata.

Ja sitten yksi tärkeä juttu, joka koskee etenkin heitä, joilla on kummilapsi Planin (tai jonkun muun kummijärjestön) kautta. Kertokaa kummilapsellenne, että te olette kunnossa. Laittakaa kummipostia, jos vain suinkin ehditte.

Tiedän, että tämä pyyntö tuntuu ihan uunolta. Mutta itse asiassa tämä on heille tosi tärkeä juttu.

Kaiken tämän rusentavan huonon kevään ja kesän jälkeen he miettivät MEITÄ. Planin Bosco Odoi kertoi minulle, että Ugandassa yksikään kummilapsi ole saanut koronatartuntaa tai menehtynyt koronaan. Mutta kummilapsilla on huoli heidän kummeistaan: uutiset ulkomailla tapahtuvista koronakuolemista ovat levinneet kylissäkin. Monet kummilapset odottavat  kirjettä kummiltaan ja toivovat kuulevansa, ovatko he kunnossa. Tämä yhden kummilapsen kommentti (Ugandan Plan välitti tämän minulle) oli särkeä sydämen. Laitan sen tähän nimettömänä yksityisyyden suojan takia:

‘Monia ihmisiä on kuollut koronaan esimerkiksi Italiassa, Espanjassa, Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa, jossa meidän kummimme asuvat. Me ajattelemme heitä ja toivon että he ovat turvassa.”

Jos olet kummi, laita kummipostia, vaikka poikkeustilanteesta johtuen kummikirjeenvaihdossa sekä vuosiraporteissa on nyt viivästyksiä. Tervehdyksesi toimitetaan eteenpäin heti koronatilanteen parannuttua.

Jos haluat kummiksi, voin tehdä sen täällä.

Jutun kuvat: Plan International Suomessa ja Ugandassa

The post Kummi, miten sinulla menee? appeared first on Satu Rämö.

Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta ja sen bestis Kynä – Tehtäviä oman äänen löytämiseen ovat lähes valmiit. Luemme parhaillaan taittoja läpi, ja painosta nämä muhkeat opukset tulevat kaikkien saataville lokakuun puolivälissä. Miksi kirjoittamisesta pitää kirjoittaa? Olen miettinyt tätä viimeiset puolitoista vuotta, joiden aikana oon kollegani Mirjami Haimelinin kanssa työstänyt kirjoittamiseen liittyvää kirjaparia. Ja siis ihan toden totta ne ovat nyt valmiit. Yesss!! Näissä oli julmetun paljon hommaa, mutta lähtisin uudestaan, jos kysyttäisiin.

Kirjoittamisesta piti kirjoittaa ainakin vielä tämä yksi kirjapari, koska kirjoittaminen on paitsi hauskaa, myös ihan pirun tärkeää. Kirjoitettu teksti ei epäilyistä huolimatta ole häviämässä yhtään minnekään. Vaikka kännykän sovellukset ovat täynnä videokuvaa, instaa, stailattuja tai harkitun kieli poskella tehtyjä kuvia, kuvakansioita ja podcasteja, teksti ei lakkaa olemasta. Ehei, se on nykyään entistä tärkeämpää. Kaikki nuo edellämainitutkin digiviestinnän sisällöt pitää ensin kirjoittaa. Ei ole olemassa uutta Netflix-sarjaa, myyntipitchiä tai instagram-päivitystä, jos ei niitä ensin kirjoiteta valmiiksi.

Mä ja Mirjami huomasimme heti yhden samankaltaisuuden toisissamme: me saamme molemmat inhonvärityksiä, kun joku alkaa puhua kirjoittamisesta asiasta, joka vaatii luovuutta, jota vain joillakin on, tai lahjakkuutta, jota on jaettu vain harvoille ja valituille. Höppppsistä, sanon minä liian monella p-kirjaimella. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Simple as that. Jos ei harjoittele, ei kehity. Jotta osaa kirjoittaa hyvin, on osattava myös ajatella hyvin. Ajattelu ja kirjoittaminen ovat kuin lettu lakkahillolla; päällekkäin paras lopputulos. Omaa ajatteluakin voi kehittää; se vaatii keskittymistä ja – kyllä – harjoittelua.

Tämä koko Kynä-homma alkoi eskaloitua, kun Mirjami laittoi mulle meiliä ja kysyi, kiinnostaisiko mua olla mukana tällaisessa kirjoittamiseen liittyvän kirjan tekemisessä. Aikaa ei ollut mulla yhtään, omia ajatuksia vieläkin vähemmän ja koko ajan karmea säätö, kuten kai aina elämässäni on. Jotain kiehuu jatkuvasti ja iloisesti yli. Olin tekemässä Helsingissä podcastin äänityksiä yhtenä talvena 1,5 vuotta sitten, kun tapasimme ensimmäistä kertaa katajanokkalaisessa kahvilassa. Jokin siinä pöydän toisella puolella istuvassa mimmissä ja kirjoittamiseen liittyvän kirjan kirjoittamisessa kiinnosti. Oon aina halunnut riisua mystiikkaa kirjoittamisen ympäriltä ja levittää kirjoittamisen hauskuutta ympärilleni; onhan niitä kirjoja syntynyt kohta parikymmentä.

Mirjami tuntui tosi skarpilta tyypiltä ja hänellä oli sellaista osaamista, jota mulla ei ollut – ja mulla sellaista, joka täydensi hänen osaamistaan. Huomasimme aika pian olevamme ihan todella hyvä tiimi! Ei siinä mitään sen ihmeempiä tarvittu. Joimme kaffet loppuun ja aloimme suunnitella kirjaa – ja sitten niitä olikin kaksi. Tekstiä ja tehtävää. Juttelimme monien eri kustantajien kanssa ja Mirjamin Tuumaan laittama kontakti otti tuulta alleen ja saimme hyvän kustannussopimuksen. Sitten oltiinkin jo toista kertaa kasvotusten samassa tilassa, kun otettiin nämä kirjan promokuvat.

Lokakuun puolivälissä nämä molemmat kirjat näkevät päivänvalon. Ja täytyy kyllä sanoa, että en ole aikaisemmin laskenut omista käsistäni maailmalle näin hyvännäköisiä teoksia. Leena Oravainio Gut Studiolta suunnitteli kirjojemme visuaalisen ilmeen ja visusta tuli kertaheitolla ihan törkeän kaunis. Yhtäaikaa tasapainoinen ja leikkisä, syvällinen mutta ehdottomasti ei-pönöttävä. Valokuvaaja Arsi Ikäheimonen vastasi kirjojen upeista kuvista. Odottakaas, kun näette meidän kuvat esim. Kjell Westöstä ja Pyhimyksestä. Niistä tuli täydelliset. Kustantajamme Tuuma pistää tämän koko upean paketin kasaan ja on ollut arvokas sparrauskumppani koko kirjantekoprosessin ajan. Kiitokset siis myös sinne Keski-Suomeen!

Jos olet kohderyhmää eli kirjoittaminen ikäänkuin kiinnostaa, suosittelen tilaamaan kirjat nyt etukäteen, ne ovat mun henkilökohtaisen linkin takana tarjolla erityisen kivaan hintaan eli yli 10 € hinnoista pois. Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta on fiksu ja inspiroiva opas kirjoittajille.

Yli 300 sivua asiaa kirjoittamisesta: tarinoita, vinkkejä ja ennen kaikkea konkretiaa. Haastattelimme mausteeksi kirjaan myös muita ammatikseen kirjoittavia ihmisiä ja saimme heiltä hirmu hyviä vinkkejä oman ajattelun ja kirjoittamisen harjoittelemiseen ja siinä kehittymiseen. Meillä on kirjoittamiseen liittyviä harjoituksia mm. Anna-Leena Härköseltä, Riku Rantalalta, Kjell Westöltä, tiedeviestintään erikoistuneelta Maria Ruuskalta ja monilta moinilta muilta! Teimme tekstipainotteisen kirjan oheen harjoituskirjan, josta löytyy paljon välineitä oman kirjoittamisen preppaamiseen. Kynä – Tehtäviä oman äänen löytämiseen jelppii säkenöivämpään ideointiin, tukee oman äänen löytämistä ja vie kohti paremman kirjoittamisen ruutiinia. Aahh. Kuulostaa yhtä hyvältä kuin ison irtokarkkibaarin valikoima!

Krediitit: Tässä jutussa olevat kirjailijakuvat on ottanut loistava henkilökuvaaja Heidi Strengell. Lainaukset ovat otteita lokakuussa ilmestyvistä kirjoista. Kustantaja on jyväskyläläinen Tuuma, visuaalisen sunnnittelun on tehnyt Gut Studion Leena Oravainio ja kirjaan kuvat otti Arsi Ikäheimonen.

The post Kynä – kirja kirjoittamisesta appeared first on Satu Rämö.

Vinkit kuivan ihon hoitoon / Mainos: Biodelly

Tänä kesänä on meilläkin päin välillä paistellut aurinko. Sehän on näillä leveysasteilla uutinen, jos aurinko paistaa lämpimästi Mutta vaikka ei olisikaan kuuma, auringonsäteet ovat silti voimakkaita. Heti kun on ollut aurinkoisempaa päivää enkä ole marinoitunut seisovassa toimistoilmassa, olen laittanut kasvoille aurinkosuojan ennen ulosmenoa. Huomasin jokaisen arskapäivän iltana saman jutun: ihoni oli käsittämättömän kuiva. Nenänpielet hilseilivät ja poskia kiristi. Siis oikein kraah-kraah rahisevan kuiva. Keskellä kesää, mitä ihmettä.

Pari kaveriani osasi kertoa syyn: aurinkosuoja kuivattaa ihoa. Aurinkosuoja on siis tärkeistä tärkein kosmetiikkatuote etenkin kesällä, mutta se kuivattaa ihoa. Ja onhan tässä ollut aurinkosuojapäivien lisäksi paljon kaikkea muutakin ihoa kuluttavaa: kovaa merituulta, vaeltamista myrskytuulessa, hikeä ja pölyä lenkkipoluilla…

Nyt on aika laittaa tämä nassu kesänjälkeiseen tehohoitoon! Suomessa arska on paistellut välillä siihen malliin, että teilläkin tämä sama kesäkuivatus saattaa vaivata. Kerron tässä jutussa oman kuivan ihon hoidosta ja jutun loppuun sain alekoodin (jeee!!!), jolla saat hyvän alennuksen kaikista luonnonkosmetiikkakauppa Biodellyn tuotteista

Vinkit kuivan ihon hoitoon: käytä puhdistusöljyä

Tämän tempun mulle opetti paikallinen kosmetologi. ”Tämä sun iho on niin kuiva, että sun kannattaa iltaisin öljytä se puhtaaksi.”

Selevä! Päätin uskoa kosmetologia, koska samalta tyypiltä sain aikaisemmin kesällä tehokkaat neuvot jalkasienen karkoittamiseen (nyt on ihanan puhtaat ja ehjät varpaanvälit!). Ja kyllä vaan näin on, että Ingibjörgin vinkit tehosivat jälleen. Levitän öljyn kasvoille käsin. Öljy nostaa iholla olevat epäpuhtaudet pintaan ja sitten lämpimään veteen kastetulla pyyhkeen nurkalla pyyhin öljyn ja lian pois kasvoilta. Tämä puhdistustapa putsaa ihon todella hellävaraisesti mutta tehokkaasti (myös ripsari lähtee, jos sellaista käyttää) ja iho on puhdistuksen jälkeen pehmeäntuntuinen. Koska olen JOIK-fani – ehkä muistatte sen taannoisen googlehitiksi nousseen BB-voidepostaukseni, mistä tämä JOIK-fanitukseni on saanut alkunsa. JOIKin puhdistusöljy on tosi riittoisa ja iso puteli ja sen parinkympin hinta on mielestäni kohdallaan. Öljy on hyvä ja hellävarainen puhdistaja ja samaan aikaan tehokas: rasva liuottaa rasvaa!

Kasvovesi ja seerumi kosteuttavat ihon

Sitten syrjähyppy Suomeen. Kun kyseessä on vinkit kuivan ihon hoitoon, yksi tärkeimpiä juttuja on kasvovesi. Se on sama kuin vesi kuivalle kukalle: tarvitaan vettä, että multa kastuu. Kokeilin kerran kotimaisen Senjan kasvovettä ja tämä on edelleen lempparini. Senjan kasvovesi on sellaista jännää paksua vettä, ihan kuin jotain kermaa. Se tipahtelee paksuina ja hitaina pisaroina pullosta kämmenelle. Yksi iso pisara riittää kosteuttamaan kasvot. Valutan tipan pullosta kämmenelle, hieron sitä toisen käden sormiin ja kauhon tipan molemmilla käsillä koko kasvoille. En käytä levittämiseen mitään erityistä pyyhettä tai vippaa, ihan käsillä vaan, niin hyvin leviää.

Senja sisältää esimerkiksi kosteuttavaa koivunmahlaa ja tupasvillaa ja antioksidantteja sisältävää variksenmarjaa (lempparimarjani!). Paras kasvovesi evör. Ja plussaa siitä, että pullo on todella kevyt, mutta korkki napakka. Tämä kulkee mukana repussa ja taskussa, eikä aukea vaikka miten hölskyy. Koska pakkaus on niin hyvä, olen kasvoveden loputtua ottanut pullon matkashampookäyttöön.

Kasvoveden päälle tällainen kuivanaama haluaa laittaa vielä seerumin kosteuttamaan ihoa lisää. Olen jo monta vuotta käyttänyt kaikista mieluiten tätä LUE:n ”ihmeseerumia” enkä ole vielä löytänyt sitä parempaa. Se on mielestäni vähän ”ihme”, koska se on yhtä aikaa niin helppo, tehokas ja edullinen. Alle 20 euroa huippuhyvästä seerumista samaan aikaan kun jotain kallista angi age -roinaa myydään yli 80 euroa pieni puteli. Jaiks! Tämä seerumi on siis ns. anti age -tuote, koska se kosteuttaa ihoa niin tehokkaasti, että iho tuntuu kimmoisammalta ja siinä näkyy vähemmän pieniä juovia. Ei rypyissä mitään pahaa ole – tietenkään – mutta tuotteen kosteustehot ovat niin hyvät, että ihon kunnon parantumisen voi nähdä ihan omin silmin. LUEn seerumin tehoaine on hyaluronihappo, joka sitoo kosteutta ihoon ja sitä kautta silottaa juonteita. Lopputulos: iho alkaa näyttää nuorekkaalta ja tuntumaan kimmoisalta ja pehmeältä.

Tässä seerumissa on vain neljää raaka-ainetta, eli siinä ei ole mitään turhaa härpäkettä mukana. Seerumi on kirkasta, se ei tuoksu millekään eikä se tunnu käsissä mitenkään ihmeelliseltä. Se vain toimii hiton hyvin! En voi liikaa hehkuttaa, että tämän tuotteen tosiaan saa alle parillakympillä ja se kestää aamuin ja illoin käytössä ainakin pari kuukautta. Pumppaa vain ihan vähän ja levitä; geelimäinen seerumi on tosi riittoisaa ja pieni määrä riittää koko naamalle.

Erittäin kuivan ihon hoito: sekoita öljyyn voidetta ja levitä kasvoille

Noniin, nyt iho on puhdistettu ja siinä on ne mullankosteuttajat eli kasvovesi ja seerumi päällä. Seuraavat vinkit kuivan ihon hoitoon: lukitse tuo kosteus ihoon, jotta ne iholle tuodut nesteet niin sanotusti jäävät muhimaan sinne ihoon ja niiden vaikutus kestää mahdollisimman pitkään. Tässä kohtaa useimmille riittää jompi kumpi: joku näppärä kosteusvoide tai kasvoöljy. Mulla itsellä on niin kuiva iho, että käytän nyt taas pitkän tauon jälkeen molempia sekaisin. En tiedä, onko se lumevaikutusta vai mitä, mutta siitä asti kun kesällä aloin lisätä kasvoöljyyn myös voidetta, iho on seuraavana aamuna tuntunut todella pehmeältä ja levänneeltä.

JOIKin kasvoöljy on sopinut mun kuivalle iholle todella hyvin. Se on sekoitus useampaa laadukasta öljyä (jos kasvoöljy sisältää vain yhtä öljyä, hinta olisi vain kympin pintaan), ja laadukkaat raaka-aineet tietysti maksavat. Tämä öljy on normihinnaltaan 30 euron pintaan ja se pitää sisällään esim. safloriöljyä, auringonkukkaöljyä, arganöljyä, jojobaöljyä ja kaktusviikunaöljyä. Yhdessä ne parantavat ihon joustavuutta ja vahvistavat ihon suojabarriääriä. Tuo suojabarriääri meinaa siis sitä ihon ulointa kerrosta, jonka tehtävänä on suojata kehoa ulkopuolelta tulevilta haitallisilta aineilta. Jos tuo suojaava ihon kerros vahingoittuu, iho vanhenee ennen aikojaan.

Kasvoöljyn sekaan laitan pari tippaa JOIKin paksua yövoidetta. Tällä blandiksella varmistan sen, että kosteus lukittuu ihoni sisään. Öljyn ja voiteen seos on iholla varsin tymäkkä kerros. Ei kannata laittaa meikin alle päiväaikaan, mutta yöllä ennen nukkumaanmenoa tämä puuromainen seos toimii. Sekä yövoiteen että kasvoöljyn ostaminen maksaa tietysti jonkun verran. Jos ihosi ei ole superkuiva, kuten minulla, pärjäät varmasti pelkällä öljyllä tai voiteella ihan hyvin. Jos päädyt ostamaan molemmat, niin muista annostella molempia tuotteita vain vähän, sillä pienikin määrä riittää: kasvojen ihoalue ei ole niin kovin suuri. Näin tuotteet myös riittävät pidempään.

Kuivan ihon syväpuhdistus: en kuori, käytän konjakkisientä

Mitä muuta? Panostan puhdistukseen, mutta en käytä mekaanista kuorintaa. Se ei kuulemma oikein sovi tällaiselle kuivanassukalle. Sen sijaan oon oppinut käyttämään konjakkisientä! Yksi suomalaiskaverini suositteli tätä jo muutama vuosi sitten, mutta suhtauduin siihen vähän epäilyttvästi. Kova kantapäältä näyttävä koppura kylpyhuoneen vetolaatikossa, josta tulee märkä ja lötkö kalantapainen kun sen kastelee vedessä. Nöyhhh. No, onneksi aina voi muuttaa mielipidettään ja kokeilla uusia asioita. Sain Biodellyltä konjakkisienen, jolla olen nyt hieronut ihoani muutaman kerran viikossa. Sieni syväpuhdistaa ja kuorii kevyesti ihon pinnalta kuolleet ihosolut. Kastelen sienen lämpimässä vedessä ja hieron sillä kasvot ja kaulan alueen. Käytän sientä öljypuhdistuksen jälkeen. Käytön jälkeen huuhtelen sen lämpimällä vedellä ja laitan kuivumaan kylppärin naulakkoon. Tämä sieni on luonnollista kasvikuitua ja hajoaa biojätteessä. Sienen käyttöikää voi pidentää puhdistamalla sen perusteellisesti: keitä sientä muutama minuutti puhtaassa vedessä. Kätevä, edullinen ja erittäin ympäristöystävällinen tapa kasvojen syväpuhdistukseen.

Päiväni suklaakakkuna

Sitten yksi hemmotteluekstra tähän loppuun. Kasvonaamiot eivät ole välttämättömiä, jos puhdistus-kosteutus-kosteuden lukitseminen on muuten kunnossa. Mutta nyt kesällä, kun ihoni kuivui aurinkosuojatuotteiden käytön myötä, aloin kerran viikossa käyttää kasvonaamiota eksrapiristyksenä. Laitan kerran viikossa JOIKn suklaa- ja savikasvonaamion, joka näyttää ja tuoksuu ihan suklaalle. Antioksidanttinen luomukaakaojauhe ja savi auttavat ihoa uusiutumaan ja häivyttämään ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä. Peltokortteen, omenan, katajan ja pellavan uutteet kiinteyttävät ja kirkastavat ihoa. Napakan kosteuttava lopputulos. Ja ihan parasta tässä on se suklaan tuoksu. Kerran viikossa koen olevani ranskalainen suklaakakku. Kukapa nyt sellaista ei haluaisi haukata. Hihhih.

JOIK on Viron ensimmäinen sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja (sillä on virallinen luonnonkosmetiikan sertifikaatti Ecocert Organic). Tuotteet valmistetaan yrityksen omalla tehtaalla Virossa. Senja valmistetaan Suomessa ja tuo LUEn seerumisuosikkini on näistä tuotteista ainoa, joka tulee kauempaa eli Yhdysvalloista.

Vinkit kuivan ihon hoitoon ja Biodellyn alekoodit

Alekoodilla SATU20 saat 20 %:n alennuksen Biodellyn kaikista tuotteista (ei vain näistä jutussa esitellyistä) 6. syyskuuta 2020 asti. Jos muistatte tämän kesällä julkistamani Satun Dellypaketin (sisältää 3 meikkituotetta yhteishintaan), siitä pakettihinnasta saa 26 %:n alennuksen koodilla MEIKKISETTI.

Yksi huomautus koskien alekoodien käyttöä. Biodellyn verkkokaupassa ei voi käyttää kahta koodia samaan tilaukseen. Ongelman voi kiertää niin, että jos haluat tilata sekä tuon Satun Dellypaketin että jotain muita tuotteita, tee tilaukset erikseen ja hyödynnä molemmissa tilauksissa eri alekoodi. Lisää sen jälkeen tilauksen kommenttikenttään, että olet tehnyt kaksi tilausta ja ne voi yhdistää – näin toisesta tilauksesta hyvitetään postikulut.

PS. Monet ovat kysyneet ulkomaille tilaamista. Selvittelin asiaa ja Biodellystä kerrottiin seuraavaa: Ulkomaan tilaukset onnistuu lähettää EU-alueelle. Toimitusmaksu on nyt 15 €.

The post Kyllä kesä kuivattaa! Vinkit kuivan ihon hoitoon appeared first on Satu Rämö.

Täällä vuonojen perukoilla aletaan arjen suhteen olla kalkkiviivoilla. Pampulan päiväkodin viimeinen vuosi alkoi viime viikolla ja esikoisen koulu alkaa maanantaina. Täällä Islannissa on samanmittainen kouluvuosi kuin Suomessa; koulut vaan loppuvat vasta kesäkuun puolella, joten kouluun palataan vähän myöhemmin kuin Suomessa. Päiväkotilapset ovat kesälomalla kuukauden. Joillakin paikkakunnilla päiväkodit ovat aina auki ja vanhemmat valitsevat kesälomakuukauden ajankohdan itse, mutta useimmat päiväkodeista laittavat ovet kiinni heinäkuun alussa ja palaavat takaisin värikynien ääreen elokuun ensimmäisellä viikolla.

Jos teitä kiinnostaa päivähoitojutut Islannissa, niin kannattaa lukea tämä juttuni Kokemuksia islantilaisesta päivähoidosta muutaman vuoden takaa; tai siis ups, KUUDEN vuoden takaa. Ajasta, kun viidesluokkalainen oli vielä päiväkoti-ikäinen pätkä.

Koulu aloitetaan täällä päin Pohjoismaita kuusivuotiaana. Sellaista esikouluntapaista täällä ei ole, mutta useimmissa päiväkodeissa se viimeinen päiväkotivuosi ennen koulunaloitusta keskittyy vähän enemmän koulumaisiin juttuihin. Siis opetellaan kirjaimia, harjoitellaan kirjoittamista, helppoa matikkaa ja sen sellaista. Meillä täällä Isafjördurissa viimeinen päiväkotivuosi on selkeästi erilainen kuin ne aikaisemmat. Kylässä on kaksi päiväkotia, ja vikana päiväkotivuotena molempien päiväkotien kasvatit siirtyvät erilliselle 5-vuotisosastolle, joka sijaitsee omissa tiloissaan peruskoulun vieressä, sillä on oma nimi, omat ohjelmat ja oma henkilökunta. Mä olen ymmärtänyt, että tällä tavalla halutaan valmistella vanhempia päiväkotilapsia kouluympäristöön. Tämän viisivuotispäiväkodin piha on yhteinen peruskoulun pihan kanssa, ja viisivuotiaat ruokailevat samassa ruokalassa, missä koululaisetkin. Tykkään tästä käytännöstä, että menään pienin askelin kohti koululaisen arkea, niin hyppy päiväkodista ekalle luokalle ei sitten ole niin iso.

Tykkään tuossa viisivuotispäiväkodissa myös siitä, että heillä on hyvin ympäristökeskeinen ja tieteellinen lähestymistapa kaikkeen. Meillä oli vanhempainhaastattelu toissapäivänä ja siellä opettaja kertoi meille esimerkiksi siitä, kuinka joka viikko tehdään ”materiaalinkeruuretkiä” lähiympäristöön. Retkillä kerätään kaikenlaista materiaalia – käydään esimerkiksi satamassa jututtamassa kalastajia tai kirjakaupassa tapaamassa kirjakauppiasta tai merenrannalla tutkimassa kiviä – ja sitten niistä havainnoista keskustellaan yhdessä ja pidetään keskenään pieniä esitelmiä. Ulkona retkeily, kävelyretket kylän keskustassa ja talviurheilusuunnitelmat kuulostivat tosi hyviltä. Ison vaikutuksen minuun teki se, että talvisin jokainen päiväkotiryhmän lapsi saa käyttöönsä omat sukset ja ryhmä käy usein yhdessä murtomaahiihtämässä! Täällä kylässä eräs ulkoilma-aktiivinaisten porukka oli muutama vuosi sitten järjestänyt varainkeruutempauksen ja kerännyt rahat suksiin ja monoihin koko päiväkotiporukalle. Siitä tempauksesta nautitaan edelleen. Aivan ihanaa!

Koska päiväkodissa tapahtuu paljon, harrastuksia Pampulalla ei juuri olekaan. Kerran viikossa hän käy paikallisen tanssikoulun tanssiryhmässä (täällä on suomalainen tanssiope, kuinka siistiä sekin!!), mutta muutoin päiväkodin tarjoama ohjelma on enemmän kuin tarpeeksi. Sitä paitsi melkein kaikki ryhmäliikunta ja musiikkikoulujen (jep, monikko! täällä parintuhannen asukkaan kylässä on tosiaan kaksi musiikkikoulua) ohjelma alkaa vasta kouluikäisille.

Esikoinen aloittaa ensi vuonna viidennen luokan. Elokuun alussa alkoi jo kuulua puhetta, että alkaispa koulu jo pian, että olisi enemmän tekemistä. Toive on ymmärrettävä, koska kaikki harrastukset alkavat samaan aikaan koulujen kanssa, ja lomien loputtua kaikki loputkin kaverit palaavat tänne kylille sukulaisiltaan ja kotimaanreissuiltaan. Koulussa tapahtuu kaikkea kivaa! Kaikki koulussa on kivaa paitsi aamuseiskalta herääminen.

Aamut ovat kyllä horror, mutta niin kai kaikilla. Koulu alkaa täällä joka päivä kello 8. Me asumme vain viiden minuutin kävelymatkan päässä koulusta, mutta on se aamuseiskan herätys silti aika karmeaa. Etenkin mulle.

Koulupäivä siis alkaa kasilta, puolitapäivin on tunnin mittainen vapaa-aika, johon monet lapset ajoittavat omia harrastuksiaan. Esimerkiksi musiikkikoulu on auki tunnin puoleltapäivin ja ottaa oppilaita vastaan ja sitten taas uudemman kerran kolmen aikaan iltapäivällä, kun koulupäivän on alaluokkalaisilta ohi. Mun mielestä on ollut kauhean kätevää, että esikoinen menee suoraan koulusta vaikka sinne kuoroharkkoihin, jatkaa sen jälkeen koulua vielä pari tuntia ja sitten loppuiltapäivä on vapaampaa aikaa leikkiä vaikka kavereiden kanssa tai mennä muihin harrastuksiin. Kun kaikki harrastukset eivät tiivisty sinne kello 17 ja 19 välille, kiireen tuntu arjessa vähenee ja lapsille jää aikaa myös vain olla. Tietenkään ihan joka arkipäivän puolenpäivän vapaatuntiin ei ole omaa harrastusta; kunta vastaa tämän vapaatunnin ohjelmasta, jos omia harrastuksia ei ole. Esikoinen käy vapaatunteinaan esimerkiksi liikunnanohjaajan vetämällä joogatunnilla, käy askartelutyöpajassa tai lukee kirjoja kirjastoryhmän vetäjän kanssa koulun kirjastossa.

Viidesluokkalaisella noita harrastuksia on kertynyt jo aika paljon – kiitos hyvän tarjonnan ja helpon siirtymisen paikkojen välillä. Esikoinen käy soittamassa pianoa kahdesti viikossa, kuorossa kahdesti viikossa, lentopalloharkoissa kerran viikossa ja talvisin laskettelukoulussa kaksi kertaa viikossa. Sitten on se isän kanssa yhteinen maastopyöräily- ja kiipeilyharrastus aina sään salliessa. Vaikka noita harrastuksia on aika paljon, niistä suurin osa on joko puoliltapäivin koulun vapaatunnin aikaan tai heti koulun jälkeen eli ennen viittä. Ja mikä mulle parasta: minnekään ei tarvitse kuskata. Kaikki siirtymät tehdään kävellen tai pyöräillen.

Näillä suunnitelmilla siis kohti uutta lukuvuotta! Toki tässä tulee kaikenlaista hiekkaa rattaisiin koronankin takia, mutta ainakin just nyt tällä hetkellä arki tuntuisi lähtevän rullaamaan eteenpäin tavalliseen tapaan. Kyllä ne nuhat, täit ja sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät draamat sieltä vielä tulee, mutta nyt kun niitä ei ole tässä, nautin smuutista menosta. Nautin niin kauan, kuin sitä kestää.

The post Ja niin oli elokuu. Koululaisten arki Länsivuonoilla appeared first on Satu Rämö.

Pikainen vinkkaus-hinkkaus Myynninmurtajat-kurssista! Tämä on siis mun osittain tekemä tuote, josta tässä nyt kerron ja yritän houkutella teitäkin asiakkaiksi. Koska kannattaisi! Kuluneen kesän aikana mä ja Valeäidin Hanne Kettunen juteltiin siitä, kuinka siistiä olisi kehittää joku paikka, jossa voisi jakaa omaa työelämässä, yrittäjyydessä ja muussakin bisneksessä kertynyttä osaamista muiden hyödyksi.

Oikeastaan tämä lähti liikkeelle siitä, että me oltiin molemmat huomattu, kuinka ihmisiä kiinnostaa nykyään tosi paljon se, kuinka somessa saa lisää seuraajia, kuinka saa isomman IG-tilin tai kuville lisää tykkäyksiä. Kun noista aiheista puhuu, juttuja jaetaan ja niitä googlataan vimmatusti. Samaan aikaan me oltiin molemmat pistetty merkille, että näissä ”menesty someajan yrittäjänä” -jutuissa jäädään hinkkaamaan aivan turhia asioita. Jos keskittyy yrittäjänä täysillä oman IG-tilin kasvattamiseen ilman että miettii ENNEN KUIN ALOITTAA, mikä ihan oikeasti se bisneshyöty on siitä omasta IG-kanavasta, mennään helposti väärälle polulle. Ensin on mietittävä miksi, ketä, kenelle ja millä summalla. On paljon fiksumpaa olla 100 ostavaa asiakasta kuin 1 000 000, jotka tulevat vain katsomaan ja peukuttamaan.

Eikä tässä ole kyse vain someyrittäjyydestä vaan ihan kaikesta menestyksestä työelämässä. Tavoitteellisuudesta. Järkevien asioiden tekemisestä oikeassa järjestyksessä ja kaiken turhan metelin unohtamisesta. Niinpä kypsyi ajatus Myynninmurtajat-kurssista. Ajateltiin, että nyt ei kyllä tehdä kirjaa, podcastia eikä telkkariohjelmaa, koska niiden tekeminen vie niin paljon aikaa eikä niissä oikein saa aikaan vuorovaikutusta. Niinpä me tehtiin kurssi Myynninmurtajat. Mä pidän yhdeksän luentoa henkilöbrändin rakentamisesta (esimerkiksi niistä Instajutuista mutta myös paljosta muusta) ja Hanne tykittää 9 luentoa rahantekopuolesta, eli mistä löydät asiakkaita, kuinka saat tarjouksesi läpi, millainen on hyvä tarjous, kuinka saa kaupat klousattua ja miten hinnoitellaan. Jokaiseen luentoon liittyy tehtäviä, joita voi tehdä omaan tahtiin.

Meillä on kurssilaisille suljettu fb-ryhmä, jossa toteutuu se vuorovaikutus. Juttelemme siellä porukalla myyntiin, hinnoitteluun, kaupallisten yhteistöiden hintaneuvotteluihin, Linkkarijuttuihin, hissipuheeseen ja muihin vastaaviin juttuihin liittyvistä asioista. Facebook-ryhmässä pidämme kerran kuussa webinaarin, jossa syvennämme jotain valittua aihetta. Jotta äänessä emme ole vain me kaksi, olemme pyytäneet muiden alojen asiantuntijoita webinaarivieraiksemme. Saamme SEO-gurun kertomaan Google-näkyvyyden parantamisesta ja vaikutuksesta bisnekseen. PR-jyrä tulee kertomaan, kuinka tehdä omasta bisneksestä/jutusta/työstä puheenaihe mediaan eli kuinka saada lehdistö kiinnostumaan.

Halusin kirjoittaa tämän pienen mainosjutun juuri nyt, koska keskiviikkona meillä on seuraava webinaari, jossa aiheena on toi munkin ikiaikainen lemppari: kuinka saada perinteinen media kiinnostumaan ja juttu vaikka omasta yrityksestä tai nimityksestä tai omasta tuotteesta haluttuun mediaan. Kaikki webinaarit voi katsoa tallenteina myöhemmin, mutta jos pääsee mukaan livelähetykseen, pystyy lähettämään kysymyksiä.

Täältä löydät lisää tietoa Myynninmurtajat-kurssista ja voit ilmoittautua mukaan.

The post Myynninmurtajat-kurssilla saat niksejä someen ja rahantekoon appeared first on Satu Rämö.

Kaupallinen yhteistyö: SOS-Lapsikylä

Mulla on juuri takana yksi tämän vuoden kiinnostavimmista ja tärkeimmistä keskusteluista. Soitin täältä pikkuiselta työhuoneeltani videopuhelun Tansanian Mufindiin. Juttelin yli tunnin 13-vuotiaan Kassianin kanssa lasten kokemasta väkivallasta ja niistä ponnisteluista, joita hän itse tekee saadakseen aikaan muutoksen omalla kotiseudullaan. Kassian on mukana SOS-Lapsikylän kehitysyhteistyöhankkeessa, jossa tuetaan lasten vaikuttamismahdollisuuksia ja rohkaistaan heitä aktiivisiksi jäseniksi yhteisöissään. Keskustelussa oli mukana myös Tansanian SOS-lapsikyläjärjestön työntekijä Victor, joka oli kääntäjäapuna keskustelussa ja pääsin kyselemään myös häneltä asioita, jotka olivat mua askarruttaneet sen jälkeen kun olin tutustunut kirjallisten materiaalien kautta tähän sangen surulliseen aiheeseen.

Tansaniassa asuu 55 miljoonaa ihmistä ja jopa kaksi kolmannesta kansasta on alle 25-vuotiaita. Lapsiin kohdistuva väkivalta on iso ongelma ja sille pitäisi tehdä jotain – ja sille ollaankin koko ajan tekemässä jotain. Mulle itselle tuntui tärkeältä, että en lukisi vain raportteja aiheesta vaan pääsisin myös puhumaan siitä sellaisen ihmisen kanssa, joka osaa kertoa alueen lasten arjesta. Niinpä sain linjan päähän Kassianin, tansanialaisen lasten oikeuksien puolesta puhuvan kansalaisaktivistin, joka on siis vielä lapsi itsekin. Kun kysyn Kassianilta, missä hän arvelee lapsiin kohdistuvan väkivallan syiden olevan, hän kertoo näin: 

”Väestö on kasvanut nopeasti. Tansaniassa on tosi paljon lapsia ja myös kadulla asuvien lasten määrä on kasvanut paljon. Lapsia kohdellaan huonosti. Lapset eivät tiedä oikeuksistaan ja aikuisista liian monet ovat tottuneet kohtelemaan meitä väärin. Jos joku aikuinen on lyönyt lasta tai vaikka raiskannut lapsen, siitä ei välttämättä ole seurannut mitään rangaistusta, vaikka se teko on väärin.”

Mä en ihan tarkalleen itse tiedä, mitä kaikkea Kassian on joutunut omassa elämässään kokemaan. Meidän videopuhelukeskustelussa huomaan jatkuvasti miettiväni sitä, että enhän kysy mitään epäsopivaa. Ja kuitenkin samaan aikaan tiedostan hyvin sen, että jos näistä asioista ei puhuta ääneen, mitään muutosta ei ikinä tapahdu. Jos väkivalta aiheena tuntuu niin vaikealta, että  siitä ei voi puhua, tulee samalla omalla hiljaa olemisellaan antaneeksi tilaa väkivallantekijöille. Juuri heiltä se tila pitäisi ottaa pois ja täyttää tyhjyys väkivallan vastaisella puheella. Muuten mikään ei muutu. Eikä lapsiin kohdistuva väkivalta ole mikään ”kaukaisten maiden asia”, joka eivät liity mitenkään meihin. Eihän siitä Suomessakaan ole kuin 37 vuotta, kun lasten ruumiillinen kuritus kriminalisoitiin. Eikä se kriminalisoiminen ollut mikään taivaasta sattumalta tipahtanut asia, vaan sen lain toteutumisen eteen tehtiin järjestelmällisesti paljon työtä sekä ruohonjuuritasolla että päättäjiin vaikuttamalla.  

Kassian on tällä hetkellä oman koulunsa lastenkerhon puheenjohtaja ja alueellisen lasten valtuuskunnan puheenjohtaja. SOS-Lapsikylä tukee kouluissa lastenkerhoja, joissa lapset oppivat oikeuksistaan ja miten puolustaa niitä. Vaikuttamismahdollisuuksien tukeminen vahvistaa lasten kasvua aktiivisiksi oikeuksiensa puolustajiksi yhteisöissään.

”Näin omalla kotiseudullani paljon lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Minusta tuntui tosi pahalta se, että tekijöitä ei koskaan rangaistu vaan ne ongelmat vaan unohdettiin. Päätin, että minun on pakko tehdä itse tämän asian eteen jotain ja yrittää vaikuttaa siihen.”

Kassianin johtama koulun lastenkerho kokoontuu kerran viikossa ja siellä kerrotaan lasten oikeuksista eli esimerkiksi siitä että niin lyöminen ja piiskaaminen kuin seksuaalinen väkivaltakin ovat väärin ja ne pitää raportoida eteenpäin.

Aika usein väkivallan tekijä on omasta perheestä. Silloinkin väkivallasta pitää kertoa kylän johtajalle, koska muuten se väkivalta ei koskaan lopu.

”Meillä ei kylissä ole välttämättä poliisia lähellä eikä suurimmalla osalla ihmisistä ole puhelinta, jolla voisi soittaa poliisille. Jos tapahtuu jotain pahaa, siitä pitää kertoa ensin kylän johtajalle”, Kassian sanoo.

Tässä kohtaa keskusteluamme Tansanian SOS-Lapsikylän työntekijä Victor selventää, että kylän johtaja on valtion virka eli kylän johtaja on valtiolla töissä. Jos kylän johtaja ei noudata annettuja sääntöjä, hän ei voi toimia johtajana. Kylän johtajan on siis pakko raportoida alueellaan tapahtuneista rikoksista eteenpäin. Kylän johtaja selvittää, mitä on tapahtunut, ja ottaa yhteyttä poliisiin. Mufindin alueella toimivan SOS-Lapsikylän lastensuojelun asiantuntijat otetaan mukaan tilanteeseen.

Kansainvälinen SOS-lapsikyläjärjestö toimii yli 130 maassa. Sen päätehtävänä on auttaa heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevia lapsia. Suomessa järjestö on toiminut vuodesta 1962. Suomen SOS-Lapsikylä auttaa kansainvälisesti esimerkiksi kehitysyhteistyöhankkeiden sekä hätäavun keinoin. Tansaniassa Mufindin alueella Suomen SOS-Lapsikylä on toteuttanut Suomen ulkoministeriön tuella hanketta vuodesta 2017. Hanketta toteutetaan yhdessä Tansanian SOS-Lapsikylän kanssa. Hanke parantaa köyhällä maaseudulla naisten asemaa ja edistää lasten oikeuksien toteutumista, kuten lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä. 

Lue lisää Suomen SOS-Lapsikylän tärkeästä työstä Tansaniassa. 

Kassian kertoo, kuinka SOS-Lapsikylä on auttanut väkivallan vastaisessa työssä.

”Aikaisemmin oli niin, että kylän johtajalle kerrottiin lasten kokemasta väkivallasta. Sitten aikuiset puhuivat keskenään siellä kylän sisällä asiasta, mutta mikään ei muuttunut eikä tekijää koskaan rangaistu. Nyt kun me ollaan täällä puhuttu paljon enemmän lasten oikeuksista, väärintekijät joutuvat vastaamaan teoistaan. Me puhumme muiden lasten kanssa myös siitä, että opettaja ei saa lyödä oppilaitaan. Jos opettaja kurittaa fyysisesti, siitä pitää kertoa eteenpäin. Väkivaltaiset tilanteet kouluissa ovatkin  vähentyneet.”

Tansanian SOS-Lapsikylän työntekijä Victor kertoo, että hankkeen myötä alueen lainsäädäntöön on saatu merkittäviä parannuksia lapsiin ja naisiin kohdistuvan väkivallan osalta.

Koulussa toimivien kerhojen lisäksi on olemassa myös alueellisia lasten valtuuskuntia, jotka kokoontuvat muutaman kuukauden välein. Kassian on oman alueensa valtuuskunnan puheenjohtaja.

”Siellä me vaikutetaan enemmän maan hallitukseen eli kerrotaan heille meidän kokemuksista ja kerrotaan, miksi lasten oikeudet pitää ottaa paremmin huomioon, kun asioista päätetään.”

SOS-Lapsikylä tekee kokonaisvaltaista työtä vahvistaakseen lasten ja naisten asemaa ja edellytyksiä vaikuttaa omaan elämäänsä. Järjestö esimerkiksi tukee lasten valtuuskunnan tapaamisia. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi SOS-Lapsikylän asiantuntijoiden tukea sekä  kuljetusten ja majoituksen järjestämistä siten, että lapset ja heidän opettajansa pääsevät osallistumaan kokouksiin. Alueelliset lasten valtuuskunnat tekevät aloitteita, joita he välittävät maan hallitukselle asti, jotta lasten kokema väkivalta tuomittaisiin entistä hanakammin ja lapsiin kohdistuneiden rikosten tekijöitä rangaistaisiin.

Kassianin mielestä kaikista tärkeintä on saada mahdollisimman moni ymmärtämään, että lapsiin kohdistuva väkivalta on väärin. Kysyn, mitkä toimet ovat hänen mielestään kaikista tärkeimpiä siinä työssä.

”Tärkeintä on saada väkivallan tekijät vastuuseen. Kun tiedetään, että vaikka lapsia väkivaltaisesti kohteleva joutuu vastaamaan teoistaan, se vähentää niiden tekojen määrää. Ei voi vain tehdä väärin ja sitten jatkaa omaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Myös se on tosi tärkeää, että me kerrotaan lapsille heidän omista oikeuksistaan. Kun  lapsi tietää, että raiskaus tai pahoinpitely on väärin ja siitä kuuluu rangaista, lapsi raportoi kokemastaan vääryydestä. Sitten tosi tärkeää on myös vanhempien ja etenkin miesten kouluttaminen lasten oikeuksista. Suurin osa lasten pahoinpitelijöistä ja raiskaajista on miehiä.”

Tansaniassa lapsiin kohdistuvan väkivallan määrä on viime vuosina noussut, mutta Mufindin alueella, jossa on vuodesta 2017 ollut käynnissä SOS-Lapsikylän hanke, lapsiin kohdistuva väkivalta on laskenut.

Tansanian SOS-Lapsikylän hanketyöntekijä Victor antaa muutamia esimerkkejä järjestön tekemästä työstä. Järjestö  on tukenut kouluissa kokoontuvien lastenkerhojen perustamista, auttanut alueellisia lasten valtuuskuntia kokoontumaan ja auttanut alueen naisia saamaan itselleen elannon ja paremman jalansijan yhteiskunnassa esimerkiksi mikroyrittäjyyden kautta. SOS-Lapsikylä on tukenut hankkeessa mukana olevien 250 naisen työllistymistä. Järjestö toteuttaa myös vanhemmuuskoulutuksia, joissa pienten lasten vanhemmille kerrotaan lasten oikeuksista ja hyvästä vanhemmuudesta.

”Kaikki työ tähtää lopulta siihen, että lapsiin kohdistuva väkivalta vähenisi ja he saisivat turvallisemman lapsuuden”, sanoo Victor puhelun loppupuolella.

Meidän yhteinen videopuhelumme tapahtui perjantaina, viikonlopun kynnyksellä, joten vaihdamme tulevan viikonlopun suunnitelmia. Kassianilla on parhaillaan koejakso menossa, joten hänen pitää viikonloppuna vielä opiskella.

”Kyllä mä ehdin vähän urheillakin”, hän sanoo.

Victor on kuulemma töissä lauantainakin, mutta sunnuntaina hän aikoo ottaa vapaata.

”Menen kirkkoon rukoilemaan, aion viettää aikaa kotini omalla pienellä pihalla ja tavata ystäviäni.”

Minä kerron, että meillä kotona vietetään puolisoni synttäreitä ja aion leipoa kakun.

Lopetamme keskustelun ja hyvästelemme. Tämän puhelun jälkeen ainakin yksi meistä on taas piirun verran viisaampi. Vääryys ei ikinä vähene vaikenemalla.

Jos haluat lukea lisää Kassianin tarinasta, kannattaa katsoa tämä linkkaamani juttu.

Kuvat: SOS-Lapsikylä

The post ”Jos väkivallasta ei kerro, se ei ikinä lopu” appeared first on Satu Rämö.

Ensimmäinen satsi mustikkarouhetta on purkitettu, jess! Meihin iski tänä syksynä ihan totaalinen marjakuume. Täällä Länsivuonoilla on aivan älytön määrä marjoja – ja vain vähän poimijoita! Saimme viime vuonna jo vähän ensimakua tästä marjaparatiisista. Kävimme poimimassa marjoja heti muuttomme jälkeen. Senhetkisessä asunnossamme oli kuitenkin niin pieni pakastin, että sinne ei mahtunut tuuppaamaan kuin viisi litraa.

Tänä vuonna pakastinkapasiteettimme onkin hurjasti suurempi. Ja onneksi on, sillä puolisoni löysi yhdellä boulderointiretkellään ihan järjettömän marjapaikan, jonne palasimme yhtenä iltana ämpäreiden kanssa. En ollut uskoa näkemääni: niin paksua sinistä mattoa niin suurella alueella. Variksenmarjoja, juolukoita ja mustikoita. Vetäisin kerran keräimellä ja astiaan ropisi heti yli pari desiä.

Saimme kahden tunnin aikana kerättyä noin 30 litraa. Ja poimiminen oli todella, todella miellyttävää. Täällä kun ei ole hyttysiä, hirvikärpäsiä, punkkeja eikä käärmeitä. Kun voi ihan näin ötökkäpelkoisenakin painella pitkin kivikasoja mustikka-aarteiden perässä, niin onhan se nyt jestas ihan mahtavaa!

Pakastimeen mahtui vajaa 20 litraa. Kymmenen jäi jääkaappiin pariksi päiväksi, kunnes keksin tehdä niistä mehua. Laitoin mustikat varpuineen ja lehtineen kattilaan ja kaadoin vettä niin paljon päälle, että mustikat peittyivät. Laitoin pari desiä sokeria perään, sekoitin ja annoin kiehua 15 minuuttia. Siivilöin mehut mustikoista ja jäljelle jäi se painava kuoriaines.

Olin jo niin pakastamisen ja mehunteon huumassa, että en millään olisi tohtinut heittää kuoriainesta biojätteeseen. Kun nämä on omin käsin poimittu ja kaikkea. Paljon hyviä vitskuja ja kuituja, ei näitä tohdi kompostiin laittaa. Mietin jonkun aikaa, mitä paksua puuroklönttiä muistuttavalla massalla tekisin. Kyselin teiltä instan puolella ideoita ja sain heti tosi monta loistavaa vastausta: kuivata uunissa ja tee mustikkarouhetta. Voi että, miksi en tätä heti tajunnut! Mähän olen itsekin ostellut niitä mustikkarouheita erikoismyymälöistä – tottakai voisin valmistaa sellaista myös itse.

Mustikkarouhe – valmistaminen

Annoin marjojen valua mehua tehdessä sihdissä kolmisen tuntia, jotta kaikki mahdollinen neste tuli mehuna talteen. Levitin kuoriaineksen leivinpaperilla vuoratulle pellille ohueksi kerrokseksi (korkeintaan puoli senttiä paksu). Laitoin uunin kahdeksaankymppiin ja ”paistoin” mustikkalevyä uunissa kolme tuntia. Sen jälkeen pidin myöhäisen kellonajan takia yönmittaisen tauon. Jätin mustikkalevyn kylmään uuniin ja kävin nukkumaan. Seuraavana aamuna kääntelin osaksi kuivunutta marjamassaa ympäri ja jatkoin kuivatusta vielä pari tuntia.

Marjalevyn kuivahdettua otin pellin pois uunista ja annoin jäähtyä huoneenlämpöön. Mursin levystä pieniä palasia ja murskasin ne rouheeksi morttelilla. Hyvää tuli! Nyt käytän tätä aamuisin skyrin kanssa, pistän smoothien sekaan, ripottelen vaniljajäätelön sekaan ja voisihan näitä käyttää leivonnassakin, jos intoutuisi kokeilemaan vaikka mustikkaisia korvapuusteja. Oohh, nyt on ehkä ihan pakko kokeilla juolukkapullaa! Sellainen dallaspullan tapainen mutta sisällä olisikin voita, mantelia ja mustikkaa…

The post Tee se itse: kuivattu mustikkarouhe appeared first on Satu Rämö.

Esikoinen on kymmenvuotias ja käy täällä Islannissa paikallista viidettä luokkaa. Suurimmalla osalla luokkakavereista taitaa olla jo älypuhelimet. Taitaa olla, sillä en ole lainkaan varma. Eikä esikoinenkaan ole. Eivät he juuri kavereiden kanssa puhu puhelimista. Pari vuotta vanhemmilla serkuilla on älyluurit ja niiden kanssa ne joskus viettävät aikaa myös luurin ääressä, kun tapaavat toisiaan. Jotain DOP-piirustuspeliä ja pelejä, joissa koira/kissa/hiiri potkii skedelaudalla.

Joskus he tekevät älypuhelimilla videoita. Viime kerralla syntyi 10 minuutin lyhytelokuva pienestä lapsesta, joka päätti lentää yksinään Venäjälle. Pampula näytteli pääosaa, isosisko ja serkkutyttö kuvasivat, ohjasivat ja antoivat reploja. Sitten kuvailtiin lentokoneita taivaalla ja Pampulaa VENÄJÄLLE-kyltti kädessä kadunposkessa. Kyllä nauratti.

Lapset ja älypuhelin ilman sim-korttia

Esikoisella on oma älypuhelin – mun vanha 16 megan iPhone, joka ei ole ollut mulla työkäytössä enää vuosiin. Puhelimessa ei ole sim-korttia, eli sillä ei voi soittaa, tekstailla eikä käyttää Whatsappia. Meillä on sopimus, että hän voi käyttää puhelinta kotona kodin verkossa. Sallittua on esimerkiksi pelata DOPia ja skeittipelejä, katsoa Youtubesta Elinaa ja Sofiaa ja kuunnella Storytelin sovelluksella äänikirjoja. Nettiä hän ei käytä surffailumielessä kuin koulutehtävien kanssa, omaa sähköpostiakaan ei vielä ole. Kaverit hän tavoittaa soittamalla omalla pikkunokiallaan. Sillä samalla, jolla voi lähettää myös tekstareita. Välillä menee kolmekin päivää, että puhelin makaa akku tyhjänä koululaukun sivutaskussa.

Mä en sataprosenttisesti tiedä, jääkö hän jostain paitsi, kun hän ei vielä itse saa käyttää mitään sosiaalisen median sovelluksia, olla mukana whatsappringeissä tai lähetellä sähköpostiviestejä tai snäppejä kavereilleen. Mutta ei hän ainakaan koskaan sano kaipaavansa mahdollisuutta edellisiin. Hänellä on ystäviä, joiden kanssa kivointa on mennä ulos pyöräilemään, käydä pitsalla ja rakentaa majaa rannalle ja leikkiä lohikäärmeen metsästäjää. Kaikki viestintä koulusta ja harrastuksista tulee opettajilta&ohjaajilta vanhemmille sähköpostilla tai Vilman kaltaisen sovelluksen kautta. Älypuhelimen sovelluksia ei hänen arjessaan vielä oikein tarvita mihinkään.

Oon ehkä ihan dinosaurus, mutta mun mielestä hänen ei edes tarvitse vielä. Hän on kymmenen. Ja oon ehkä ”kyllä minä tiedän tämän” -kokemusasiantuntijapieru, mutta mä vietän noin 8-10 tuntia aikaa joka päivä koneella, luurissa ja nettitapaamisissa. Tiedän, että täällä netissä ei tapahdu yhtään mitään sellaista, missä hänen ihan pakko olisi olla osallistumassa jo nyt tai hän ei ikinä oppisi näitä juttuja tai pärjää elämässä. Melkein kaikki tavisten tarvitsemat käyttöjärjestelmät on tehty niin älyttömän helpoiksi käyttää, että ne oppii muutamassa päivässä muutenkin, kun vähän keskittyy. Jos ura piirilevyjen parissa alkaisi kiinnostaa, sinnekin ehtisi vielä.

Me ollaan ajateltu, että koska tämä on mennyt tosi hyvin tähänkin asti, jatkamme samalla mallilla. Hän ei saa itse päivittää somekanavia eikä henkilökohtaista sähköpostia perusteta ennen kuin hän täyttää 13. Aikaisintaan sitten. Voi olla, että pyörrämme tämän päätöksen aikanaan, jos tilanteet radikaalisti muuttuvat, mutta juuri nyt tämä linja on tuntunut hyvältä ja toimivalta.

Hyvä periaate: kaikkiin kysymyksiin vastataan

10-vuotias on jo sen verran iso, että sitä kiinnostaa uskomattoman moni asia. Esimerkiksi se, mitä mä teen netissä. Tai miksi mä laitan omaan Instaani jonkun kuvan ja mikä ne tykkäykset on, mistä puhutaan. Sekin herättää kiinnostuksen, kun Elina ja Sofia (siis se kahden siskon pitämä tubekanava) kertoo jostain vaatteesta. Sen on varmaan oikeasti pakko olla tosi hyvä, mäkin haluan! Näitä asioita saa ja pitää veivata viimeiseen kysymykseen asti. Aina, kun on jotain kysyttävää, kuuluu vastata kunnolla. En luultavasti noudattanut tätä omaa periaatettani lasten ollessa kyselyiässä, mutta nyt kun kysymykset eivät enää ole lajia piereekö dinasaurus, tilanne on iisimpi.

Esimerkiksi noista tubemainoksista olen yrittänyt puhua ymmärrettävästi ja suoraan. Olen sanonut, että ne jaksossa näkyneet vaatteet saattaa ihan oikeasti olla tosi hyviä, mutta on hyvä ymmärtää, että niistä puhutaan sen takia tuossa, koska se on mainos. Ja sitten puhutaan siitä, mikä on mainos ja miksi sellaisia tehdään. Näytän esimerkkejä mun omasta työstä. Kerron millaisia mainoksia mä itse olen tehnyt ja miksi ja mitä siitä seurasi.

Lapset somessa vai ei?

Meillä lapset ovat näkyneet somessa omilla kasvoillaan. Se ei ole ollut sen takia, että perhe-lifestyle-sisältö olisi jotenkin ”autenttisempaa” tai ”parempaa”, jos kaikki perheenjäsenet näkyvät omilla nassukoillaan netissä. Ei nimittäin tosiaan tarvitse! Esimerkiksi Valeäiti ja HannaG ovat hienosti rajanneet lasten kasvot pois kaikista kuvista – eikä se rajaus ole vaikuttanut sisällön kiinnostavuuteen tai autenttisuuteen millään tavalla. Tismalleen sama homma Lähiömutsilla, jonka kuvissa ja videoissa ei koskaan näy oma puoliso.

Mä en tiedä, minkälaisen päätöksen olisin tässä asiassa tehnyt, jos asuisimme Suomessa. Melkein kaikki tämän blogin lukijoista ja Instan seuraajista ovat Suomesta. Ne ketkä eivät ole Suomesta, ovat ulkomailla asuvia suomalaisia. Koska nämä mun tarinat, pohdinnat ja arjen havainnot eivät tavoita juuri ketään täällä meidän naapurustossa, olen ajatellut, että lasten näkyminen somekanavissa on siinäkin mielessä ihan ok. Se, että meidän koti tai asuinalue välillä näkyy sisällöissä on myös aika ok. Täällä ei ihan hirveästi käy oven takana koputtelijoita. (Reykjavikin kodissa muuten välillä kävi satunnaisia suomalaisia oven takana ihmettelemässä ja se alkoi häiritä siinä määrin, että laitoin osoitteen salaiseksi ja poistin netistä ilmeisimmät kuvat ja tiedot, joista kotimme asuinpaikka selviää.)

Ja vaikka asuisimmekin Suomessa virtuaalikavereideni ja sometuttujen keskellä, en silti tiedä, olisiko suhtautumiseni lasten kasvojen näkymiseen toisenlainen. Esimerkiksi Äidin Puheenvuoro -tubekanavan Inari on somessa lasten kanssa, ja mielestäni hän on toteuttanut senkin puolen sometyötä hirvittävän hyvin.

Meillä tämä homma pelaa niin, että lapset ovat omilla kasvoillaan läsnä. He saavat nähdä etukäteen kuvan tai videopätkän jossa he itse näkyvät ja jos he eivät tykkää siitä, en julkaise. Kun esimerkiksi tein tätä koululaisen ja päiväkotilaisen arjesta kertovaa juttua, hyväksytin kuvat ensin heillä.

Lapset ja älypuhelin – entä oma IG-kanava?

Esikoista on alkanut kiinnostaa Instagram yhä enemmän. Hän tietää että se meille molemmille vanhemmille myös osittain työ, ja hän usein kysyy, millaisia kuvia olen laittanut sinne, miksi puhun niin hassuja videolle (”mä en kyl ikänä kehtaisi!”) ja voisiko hänkin kertoa muille vaikka omasta kiipeilyharrastuksestaan, joka on hänelle kovin rakas.

Olemme keskustelleet tästä kesän aikana kotona useaan kertaan ja päätimme sitten, että esikoinen voi saada oman IG-tilin. Siis sellaisen, jonne laitamme kuvia, joita hän itse valitsee (ja me tietysti teemme lopullisen päätöksen), ja kerromme asioita, joita hän itse haluaa sanoa (meidän kirjoittamana ja editoimana luonnollisesti). Hän ei saa päivittä tiliä itse, ei pääse käyttämään yksityisviestejä eikä hän pääse sinne päivittäin edes katsomaan, ettei ala syntyä sellaista ”kuinka monta tykkäystä mä oon saanut, miksi tästä ei tykätä, miks mulla on tän ja ton verran tykkääjiä” -pohdintaa, joka on yksi some nurjista puolista. Tiedän sen, koska syyllistyn siihen välillä itsekin.

Me yritämme ohjata lapsiamme tekemään elämässä asioita, joista he itse tykkäävät. Jos heti ei löydy kaveria, joka haluaisi tehdä samoja asioita, ei kannata sen takia jättää kokonaan tekemättä. Jos tekee jotain hauskaa, muut kyllä seuraa perässä jossain kohtaa. Ja jos ei seuraa, mitäs siitä sitten. Pääasia on, että tekee asioita myös siksi että haluaa itse tehdä niitä, eikä vain siksi, että joku toinen haluaa. Tätä me mietimme tuossa Instagram-tilissäkin. Hän saa puhua siellä jutuista, joista hän itse tykkää. Ettei tärkeintä olisi se miltä näyttää tai millainen ilme ja millaisia kommentteja saa omasta ulkonäöstään, vaan se, että tekee asioita jotka tekee itsensä onnelliseksi. En tiedä, onko tämä vain utelias kokeilu, lapsen toiveisiin suostuminen vai onko tässä kyse myös kasvatuksellisesta jutusta. Opetellaan yhdessä, miten somessa kannattaa olla. Ehkä tämä on kaikkea tuota sekaisin.

Lapset-kännykkä-somekanavat-aihe herättää varmasti keskustelua, koska jokaisella tämä tilanne on vähän erilainen. Ruutuajan määrässä, kännykänhankkimisajassa tai lasten somekäytössä ei ole olemassa tarkkoja sääntöjä, joita noudattamalla kaikki menisi varmasti hyvin. Eihän näistä loppujen lopuksi koskaan tiedä. Tilanteet elää ja me siinä mukana.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Miksi lapsellamme ei ole älypuhelinta – mutta oma IG-tili? appeared first on Satu Rämö.

Islannin ympäri autolla on helppo reissu. Ei voi eksyä, koska on vain yksi tie! Saaren kiertävä asfaltoitu rengastie eli tie numero 1 on noin 1 300 kilometriä pitkä. Nopeusrajoitus on 90 km/h ja etenkin kesäaikaan mutkaisilla teillä seikkailee vapaana laiduntavia lampaita. Islannissa matkantekoon kannattaa siis varata aikaa. Olen tehnyt tämän reissun erilaisilla matkakaverikomboilla noin kymmenkunta kertaa. Ensimmäisiä kertoja liftasin – olin pienituloinen opiskelija, jolla ei ollut varaa bussilippuihin saati vuokra-autoon. Myöhemmin olen matkustanut yhdessä puolison kanssa, kaveriporukassa, omien lasten kanssa ja pariin kertaan on oltu reissussa myös anoppi takapenkillä. Aivan mahtavia reissuja jokainen! Tässä jutussa on infoja Islannin kiertämisestä autolla sekä vinkit turvalliseen tiellä liikkumiseen Islannissa.

Islannin ympäri autolla -reissu ilman hötkyilyä kestää reilun viikon. Jos matkan varrella tekee mieli pysähtyä vaikkapa patikoimaan, ratsastamaan tai tutustumaan jäätikköön, kannattaa reissupäiviä varata kymmenkunta. Listasin Islannin kiertävän tien varrella olevista luontokohteista parhaiksi seuraavat yksitoista. Oikeastihan hyviä pysähdyspaikkoja on vähintään tuhat, mutta näillä pääsee alkuun. Seuraavassa listassa edetään saaren ympäri myötäpäivään.

Huom! Jos olet lähdössä Islannin-reissuun, lataa Tripsterin matkailusovellus ja sieltä tekemäni Islannin kierros -reissu. Paljon kivoja pysähdyspaikkoja, uimaloita, hevostiloja, majoitukset ja muut matkavinkit mukavasti kartalla.

Grábrókin kraatteri tulee vastaan, kun ykköstietä on ehditty ajaa noin 30 kilometriä Borgarnesin kaupungista pohjoiseen. Yli 3400 vuotta vanhan kraatterin päälle on rakennettu helppokulkuinen kävelypolku ja rappuset. Kiipeä ihailemaan laavamaisemia!

Goðafoss. Jumalten vesiputous on paikka, jonne Þingvellirin korkein lainpuhuja heitti pakanakorunsa, kun hän oli tehnyt päätöksen Islannin siirtymisestä kristinuskoon vuonna 1000. Leveä ja kuvauksellinen putous löytyy ykköstien ja tien 842 risteyksestä.

Mývatnin järvi. Siellä täällä maan sisuksista purkautuu vulkaanisia kaasuja, jotka värjäävät ja liuottavat maaperän kirjavaksi. Vuoren rinteet räiskyvät punaisen, vihreän, oranssin ja valkoisen väreissä. Kun maa alkaa huolestuttavasti kumista jalkojen alla, voi olla varma, että Mývatnin Dimmuborgirissa asuva paholainen on palaamassa öisiltä retkiltään kotiinsa. Järven kiertelyyn kannattaa varata kokonainen päivä.

Mjóifjörður vaatii pienen lenkin päätieltä, mutta matka on vaivan arvoinen. Valokuvauksellisen luonnontilassa olevan vuonon rannalla sijaitsee Islannin pienin kylä, jossa on oma peruskoulu. Koulussa on vain muutama oppilas ja kylässä alle 20 ihmistä. Talvisin tänne ei pääse kuin veneellä naapurivuonosta. Vuokraa jompikumpi kylän vuokramökeistä ja käyskentele kuvaamassa luontoa aamun pehmeässä valossa.

Hengifoss. Kun menee Islannin ympäri autolla tai millä tahansa kulkuneuvolla, ei voi välttyä näkemästä vesiputouksia. Niitä on paljon – ja ne ovat kaikki omalla tavallaan hirmu kauniita. Itä-Islannissa Lagarfljót-järven pohjoispuolella kohisee kaunis Hengifossin vesiputous. Upeiden basalttipylväiden ympäröimä yli sadan metrin korkuinen putous näyttää komealta. Parkkipaikalta on putoukselle reilun puolen tunnin kävelymatka.

Mitä mukaan Islannin matkalle? Lue pakkausvinkit Islantiin.

Jökulsárlónin jäätikkölaguuni. Oli sitten sumu tai auringonpaiste, kesä tai talvi, jäätikköjärvi on aina uskomattomat. Ei tällaista maisemaa voi olla on yleensä ensimmäinen ajatus, kun Vatnajökullilta irronneita jäävuoria kelluttava suuri ja sininen laguuni avautuu silmien eteen.

Eldhraunin laavapelto. Kirkjubæjarklausturin ja Víkin kylien välissä ei ole mitään muuta kuin suuri, mahtava laava-aukea. Eldhraunin laavan päälle kasvanut paksu sammalpeitto luo karuun laavamaisemaan kauniin kontrastin.

Reynisfjaran musta hiekkaranta. Reynisfjaran hiekkaranta Etelä-Islannin rannikolla lähellä Víkin kylää on yksi maailman erikoisimpia hiekkarantoja. Se on täysin musta. Suuret, sinivihreät aallot vyöryvät vulkaaniseen hiekkarantaan voimalla, joka laittaa tunnustamaan oman pienuutensa. Kauneimmillaan musta ranta on auringonlaskun tai -nousun aikaan. Niin ajatteli varamaan sekin trollipariskunta, joka viivytteli öisellä matkallaan liian pitkään. Nyt he seisovat kymmeniä metriä korkeina kivimuodostelmina rannikon pärskeissä. Huom! Rantaan lyövät aallot ovat välillä todella voimakkaita. Ne imaisevat varomattoman rannalla seisoskelijan hetkessä meren syvyyksiin. Älä siis mene liian lähelle vedenrajaa vaan ihaile luonnonvoimaa kauempaa.

Islannin ympäri ajaessa kannattaa koukata sisämaahankin, jos alla on nelivetojeeppi. Landmannalaugarin maisemat ylittävät käsityskyvyn. Yhdellä sivulla on vihreä suoniitty, joka höyryää kuumien lähteiden vedestä. Toisella on musta, röpelöinen laavavalli ja kolmannella punamustia sorakumpuja. Neljättä ilmansuuntaa hallitsevat okranväriset vuoret, joiden jääkentät muistuttavat jättimäisiä kalliomaalauksia.

Lue täältä juttuni maastopyöräilystä Islannissa

Seljavallalaug. Seljalandsfossin ja Skógafossin väliin vuoristojen ympäröimään laaksoon on piilotettu erityisen mukava uima-allas, Seljavallalaug. Vuonna 1923 rakennettu uima-allas toimii nykyään luonnonvaraisena kylpemispaikkana. Altaan kolme seinää on valettu betonista ja neljäs sivu rajautuu kallioon, jonka seinämiä pitkin valuva kuuma vesi pitää altaan lämpimänä.

Hveragerðin kuumat lähteet. Aja Hveragerðin kylän läpi tien päähän. Parkkipaikalta lähtee parin tunnin mittainen vuoristovaellus Reykjadalurin laaksoon, jossa voi uida lämpimässä joessa. Kuumista lähteistä, sihisevistä kaasupurkauksista ja muista Islannin luonnon ihmeellisyyksistä voi tosin nauttia jo ihan parkkipaikan läheisyydessäkin.

Islannin ympäri autolla – aja turvallisesti Islannissa

Suurin osa ulkomaisten turistien onnettomuuksista Islannissa on tieonnettomuuksia. Islannin tieolosuhteet ovat poikkeuksellisia suomalaisellekin: sokeat mäkien huiput, jyrkät mutkat, kapeat, korkealle nousevat tiet ja nopeat vaihdokset asfaltti- ja sorateiden välillä vaativat kuskilta tarkkaavaisuutta.

Hidasta vauhtia, kun siirryt asfalttitieltä soratielle. Auto voi lähteä kovassa vauhdissa helposti luisuun ja pyörähtää katolleen.

Kun ajaa Islannin ympäri autolla ei voi välttyä sokeilta mäkihuipuilta. Ne ovat aina vähän jänniä paikkoja. Hidasta vauhtia ja pysy oikealla puolella tietä.

Islannissa kesäpäivät ovat valoisia yötä myöten – muista kuitenkin pitää tauko kahden tunnin ajamisen jälkeen, jottei keskittymiskykysi herpaannu.

Hidasta vauhtia, kun ylität yksikaistaisen sillan. Jos vastaan tulee auto, pidä huoli, että jompikumpi pysähtyy odottamaan.

Kaupunkialueilla saa ajaa korkeintaan 50 km/h. Taajama-alueiden ulkopuolella asfalttiteiden nopeusrajoitus on 90 km/h ja sorateillä 80 km/h.

Varo lampaita ja hevosia. Lampaat laiduntavat myös lähellä teidenvarsia ja ojanpenkkoja. Jos huomaat, että lammas on eri puolella tietä kuin karitsat, pidä varasi: on erittäin todennäköistä, että joko lammasmutsi tai pesue koettavat päästä samalle puolelle tietä. Jos törmäät lampaaseen, soita poliisille (112), joka hoitaa yhteydenpidon maatilanomistajaan. Älä jätä lammasta kitumaan.

Islannin ympäri autolla ajellessa ei kannata ohittaa ohjekylttejä. Jos allasi ei esimerkiksi ole nelivetoautoa, älä lähde kokeilemaan onneasi tielle, joka on suljettu henkilöautoilta. Ei henkilöautoille -kylteille on syynsä. Jäät kuitenkin pohjasta kiinni…

Päätien (Islantia kiertävä tie nro 1) varrella kaikki joet ovat silloitettuja. Jokien ylitystä joutuu tekemään vain maan sisäosissa, ja niihin onkin sitten ihan omat temppunsa.

Auton valojen pitää olla päällä myös kesäaikaan.

Ajaminen merkittyjen teiden ulkopuolella on ankarasti kielletty. Niin sanottu off road driving vahingoittaa herkkä luontoa ja siitä saa mojoavat sakot. Pysy siis tiellä.

Laajenna Islannin saarikierrosta ja poikkea myös Länsivuonoilla. Kirjoitin muistiin muutaman hauskan päiväretken Länsivuonoille.

Vuokra-autoilu Islannissa ja lastenistuimet

Tämä on tärkeää tietoa kaikille lasten kansa matkustaville. Islannissa laki velvoittaa lapset käyttämään turvaistuinta autossa matkustaessaan. Alle 135-senttisillä lapsilla pitää olla turvaistuin tai selkäosan sisältävä koroke, jotta turvavyö asettuu oikein. Täällä suositellaan, että siihen asti, kun lapsi on 36 kiloa painava (tai 10–12 vuotias), lapsi ei käytä koroketta ilman selkänojaa.

Vasta yli 150-senttinen lapsi saa istua etupenkillä, jos autossa on edessä turvatyyny. Kun lähdet Islannin ympäri autolla, muista vuokra-autoa varatessa vuokrata myös sopiva lastenistuin ellet tuo omaasi mukana Suomesta. Vuokra-autoon voi vuokraamosta saada maksua vastaan turvaistuimen (sitä pitää vain muistaa pyytää jo varausta tehdessä). Jos liikut julkisilla, sama juttu: muista turvaistuin. Lentokenttäbussiin voi saada lapselle turvaistuimen lainaan ja usein lisämaksutta, mutta istuinta pitää kysyä hyvissä ajoin etukäteen bussifirmalta. Sama koskee bussikiertoajeluita ja muita päiväretkiä.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Islannin ympäri autolla – mieleenpainuva saarikierros appeared first on Satu Rämö.

Sain tällä viikolla hauskan viestin Instagramissa. Siinä kysyttiin, mistä löytyisi juttu siitä, miksi muutin Islantiin. Jaiks! En ole varmaan koskaan kirjoittanut aiheesta juttua tänne blogin puolelle. Olen kirjoittanut siitä kirjan muutama vuosi sitten, joten sieltä löytyy koko juttu. Tuo sama Islantilainen voittaa aina -kirja löytyy myös englanniksi (jee!). Mutta nytpä kerron tässä vanhoja hyviä aikoja muistellen koko jutun alusta asti. Tai siis kerron sen alun, joka tuosta kirjastakin löytyy.

Vuosi 2001, Kreeta

Näen jo kaukaa suomalaisten lähestyvän. Vanhaa linnoitusta myötäilevää mutkaista kävelytietä pitkin lähestyy otollisen näköinen ryhmä. Äiti, isä ja kaksi alle kouluikäistä tyttöä. Kukkamekkoihin ja Reima-sandaaleihin pukeutuneet lapset hyppelevät katukivetyksellä ja yrittävät olla astumatta saumakohtiin. Äidillä on huulipunaa ja samaan sävyyn sopivat korvakorut. Isä on jättäytynyt naistensa taakse ja pysähtelee välillä vilkaisemaan satamaravintoloiden pöytiin päin.

Näen heti, että nämä suomalaiset eivät ole vielä syöneet illallista. He kävelevät lyhyin askelin pälyillen ympärilleen. Vatsa täynnä ihminen liikkuu hitaasti ja aavistuksen takakenossa. He ovat etsimässä ruokaa ja minä asiakkaita. Valkoisista sääristä päätellen perhe viettää ensimmäistä tai korkeintaan toista iltaansa Kreetalla. Heistä voisi saada kanta-asiakkaat koko seuraavaksi viikoksi.

Sisäänheittäjänä minun pitää odottaa vielä kaksi askelta, jotta he ovat työnantajani ravintolan reviirin kohdalla. Sipaisen ponnarista karanneen hiussuortuvan korvan taakse, vedän hymyn korviin ja astun huolettomasti kadulle. Tervehdin heitä englanniksi, jonka jälkeen vaihdan suomeksi.

”Meillä on paljon kreetalaisia erikoisuuksia, jotka tuotetaan ravintolanomistajan omalla maatilalla. Lapsille on leikkinurkkaus ja pöytäkin järjestyisi ihan tästä meren rannalta.”

Olen oppinut, että suomalaisille ei pidä koskaan puhua ensimmäisenä suomea vaan englantia, koska kukaan suomalainen ei halua näyttää tunnistettavasti suomalaiselta. Hyvä sisäänheittäjä osaa näytellä tilanteen mukaan. Erilaisille ihmisille pitää myydä erilaisia asioita. Saksalaisille pitää korostaa hyviä hintoja. Amerikkalaiset kiinnostuvat, jos heille puhuu paljon ja nopeasti. Britit taas pitävät pälätystä hermoiluna.

Suomalaisvanhemmat katsahtavat toisiaan, vilkaisevat ravintolan suuntaan ja nyökäyttävät huomaamattomasti. Myyty!

Se kävi helposti. Perhe kävelee suoraan pöytään ja tarjoilija ottaa heiltä juomatilaukset. Kerron ruokalistan sisällöstä ja vastaan parilla sanalla tutuksi tulleisiin kysymyksiin kesätyöstäni kreetalaisen ravintolan sisäänheittäjänä.

Toisen vuoden kauppatieteiden opiskelijana en löytänyt Helsingistä kesätöitä. Teknologiakupla on juuri puhjennut ja kesätyöpaikoista kilpailivat opiskelijoiden lisäksi myös vastavalmistuneet ekonomit. Halusin tehdä jotain erilaista. Pakkasin repun ja muutin Kreetalle. Kiertelin aikani Hanian vanhan kaupungin turistikortteleita töitä kyselemässä. Sain sisäänheittäjän paikan isosta kreetalaisravintolasta aivan Hanian vanhan venetsialaissataman rantakadulta. Katu on kiireinen, sillä tästä kävelevät kaikki rantahotelleistaan Hanian keskustaan päiväretkiä tekevät matkailijat. Palkkani määräytyy illan myynnin mukaan. Sisäänheittäjällä on oikeastaan vain yksi tehtävä: saada asiakkaita ravintolaan niin paljon ja niin nopeasti kuin mahdollista.

Sisäänheittäjä ei pääse Ekonomiliiton suosittelemille kylterien kesätyön keskipalkoille. Tavanomaisista työpäivistä maksetaan 6 000 drahkmaa eli vaivaiset parikymmentä euroa. Se on seitsemän tunnin työpäivästä naurettavan pieni korvaus, mutta riittää yksinasuvan parikymppisen vuokranmaksuun ja iltahuveihin. Sitä paitsi syön kaikki ateriani tässä hyvässä mutta ylihinnoitellussa (jälkimmäistä faktaa en tietenkään kerro asiakkaille) ravintolassa.

Kun suomalaiset ovat saaneet tilattua, palaan kadulle ruokalistan kanssa odottamaan seuraavaa ryhmää. Seison ilta-auringossa ja katselen kohti Hanian vanhaa satamaa majakkoineen, jotka venetsialaiset rakensivat sinne 1300-luvulla.

On kuuma alkuilta ja kaikkialla on vielä hiljaista. Aurinko ei ole vielä laskenut. Illallistajat alkavat vaeltaa tosissaan vasta seitsemän aikoihin. Provikkapalkkalaisena toivon erityisen vilkasta iltaa. Olemme suunnitelleet tanskalaisen ystäväni kanssa parin päivän reissua Kreetan etelärannikon kyliin, ja matkakassa kaipaa vielä täydennystä. Laskeskelen, että viidelläkymmenellä illallistaljalla saisin rahat pienen Nissanin vuokraan. Ilmastoituun versioon tarvittaisiin kaksinkertainen myynti.

Seison kadulla ja vilkaisen sivuilleni kilpailevien ravintoloiden sisäänheittäjiä. Kreetalaiset keski-ikäiset miehet valkoisissa kauluspaidoissaan nojailevat lyhtypylväisiin ja pitävät paidoistaan kahta ylintä nappia auki. Ilmeisesti luulevat sen vetoavan naisiin. Kaksikymmentävuotias suomalaisnainen sinisessä lyhyessä kesämekossa on edukseen. Onneksi ravintolan omistaja jakoi bisnesvainuni: kannattaa olla erilainen kuin kaksikymmentä naapuria.

Pohdin mielessäni uusia myyntilauseita ja keskustelunaloituksia. Järjestelen ravintolan etummaisten pöytien tuoleja. Katson, että oliiviöljypurkit ovat täynnä, eikä tuoleilta löydy leivänmurusia tai tsatsikin jämiä. Tekeydyn kiireiseksi, mutta pidän katseen koko ajan kadussa.

Tulisipa juuri nyt lauma amerikkalaisia sotilaita iltalomilla. Parikymppiselle tytölle sotilaiden sisäänheitto on yhtä saippuakuplien puhaltelua. Niille kun hymyilee kerran, saa isot tipit. Ajatukset palaavat ilmastoituun Nissaniin.

Mutta ei sieltä mitään amerikkalaisia tule. Mukulakivikatua eteenpäin lipuu jotain aivan muuta. Siinä vanhan venetsialaisen sataman maisemissa en sitä vielä tiedä, mutta seuraavien vieraiden jälkeen elämäni ei tule palaamaan ennalleen.

Kuulen lähenevän naurunremakan. Katua pitkin etenee parikymmentä näyttävää nuorta. He ovat kauniita ja pitävät kovaa meteliä. Etummaisina kulkevat tytöt ovat röyhkeän pitkiä. Yhdellä heistä on lautasen kokoinen ruusu korvan takana. Sääret ovat hoikkia ja ruskettuneita. Pojista suurin osa on vielä nuoria, mutta erotan ryhmästä jo pari jykevää leukaa. Tunnelma ravintoloiden rantapöydissä sähköistyy.

Kreetalaisilta sisäänheittäjäkollegani näyttävät siltä, kuin olisivat saaneet frisbeen otsaansa. Se on harvinaista, sillä kreikkalainen mies ei vähästä hämmenny. Joku yrittää flirttailla porukan tyttöjen kanssa, mutta he saavat osakseen vain kylmän katseen ja konsonanttipitoisen kivahduksen.

Mikä ihmeen ryhmä tämä on? Luultavasti joku mallistoimiston kevätretki. Tajuan heti, että nämä kauniit ja komeat pitää saada sisään ja istuttaa etummaiseen pöytään houkuttelemaan lisää asiakkaita.

Yritän miettiä, mistä kaukaa nämä katseet kääntävät amatsonit tulevat. Pohjois-Espanjasta? Ehkä Belgiasta? Luultavasti he ovat tukholmalaisesta yökerhosta tänne eksyneitä ruotsalaisia, jotka eivät puhu ruotsia? Varminta edetä englanniksi. Yritän olla naksauttamatta niskaani, kun katson heihin päin leveästi hymyillen.

”Hi girls and boys, are you looking for a real Creetan dinner?”

Lautasen kokoinen ruusu katsoo alaspäin ja nyökkää iloisena. Upea meikki ja liian täydelliset hampaat. Hän selittää jotain äänekkäästi ystävilleen, jotka vastaavat äänekkäästi takaisin. Ryhmä astuu sisään ravintolaan. Heitän mielessäni yläfemmat.

Pöytää järjestellessäni aloitan small talkin kysymällä, mistä vieraat ovat kotoisin.

”No Islannista tietysti. Tässä on koko meidän luokka, olemme luokkaretkellä!”

Islannista. Muistan tulivuoret, yläasteen maantiedon kirjassa nähdyn Geysirin, maailman ensimmäisen naispresidentin ja Ylen näyttämän nuorten televisiosarjan, joka kertoi kahdesta islantilaisesta pojasta, Nonnista ja Mannista. Joku naurahtaa, kun kerron nähneeni Suomen televisiossa Nonnin ja Mannin seikkailuja islantilaisella maaseudulla.

”Mä tunnen sen Mannin näyttelijän!”, ilmoittaa joku.

Minulle kerrotaan, että Islannissa lukion päättyessä on tapana lähteä yhdessä matkalle. Huomaan, että luokkaretkissä on eroja. Juhlin omien lukiokavereideni kanssa koulun päättymistä ruotsinlaivalla. Nämä opiskelijat ovat lentäneet kreikkalaiselle saarelle ja tilaavat pöytään kuohuviinipulloja.

Kun kuohuviinipullot on poksautettu auki, tehdään tilaus. Seuraan sivusilmällä tarjoilijoita työssään. Nuorille asiakkaille suositellaan usein jotain keskihintaista niiden edullisimpien munakkaiden ja kalliimpien pihvien välistä.

”Mitä tuolla akvaariossa on”, kysyy lautasen kokoisen ruusun vieressä istuva pitkänhuiskea blondi ja osoittaa vaaleanvioletiksi lakatuilla kynsillään ravintolan takaosaan sijoitettua isoa vesisäiliötä.

Tarjoilija kertoo tuoreista hummereista.

”Me halutaan niitä! Olisikohan kymmenen tarpeeksi?”

Tarjoilijan on vaikea pitää pokerinaama. Teinilauma tilaa ravintolan kalleimman aterian. Yleensä hummereita menee viikossa korkeintaan kaksi.

Lisukkeiksi he tilaavat simpukoita, kreetalaista salaattia ja kaikille katkarapucocktailit. Tietysti myös muutama pullo valkoviiniä. Ei täällä kukaan syntymäajan perään kysele.

Otsalleni alkaa nousta kylmä hiki. Ymmärtävätköhän he ollenkaan, mitä tuo kaikki tulee maksamaan?

”Noilla hummereilla on muuten aika kova kilohinta”, sanon ja ehdotan kohteliaasti katsomaan ruokalistan hintasaraketta.

Minua katsotaan hämmästyneenä.

”Eihän tuo nyt ole mitään Islannin kruunuissa!”

Ei totisesti ole. Myöhemmin opin, että Islannin kruunulle on muodostunut kova ostovoima. Vuoden 2000 ensimmäisinä vuosina kruunu vahvistui, kun kalastuskiintiöitä omistavat miljonäärit alkoivat tehdä isoa bisnestä omistuksillaan, ja valtion omistamia pankkeja yksityistetty. Maahan virtasi rahaa ja kruunu vahvistui. Islantilaisella luokkaretkeläisillä on siis käsissään kultaa. Yhdellä eurolla – joka oli tuolloin olemassa vasta pelkästään tilivaluuttana – olisi saanut 86 kruunua. (Syksyllä 2008 yhdellä eurolla olisi saanut yli 200 kruunua – jos nyt ylipäätään kukaan olisi halunnut keskellä pankkikriisiä edes käydä kauppaa moisilla kalansuomuilla.) Vuonna 2001 eletään kuitenkin edessä olevan nousukauden ensimmäistä jyrkempää kurvia.

Nuoret irrottavat haarukoilla hummerista lihaa ja syövät hyvällä ruokahalulla. Viinipulloja tyhjenee ja desibelit nousevat. Tarjoilija kantaa pöytään värikkäitä cocktaileja ja tekee pöytään tilaa siivoamalla pois tyhjiä laseja. Naapuripöydistä pälyillään uteliaana fiinisti pukeutuneiden pikkuaikuisten yleellisiä juhlia. Jos 50 Cent olisi jo julkaissut esikoisalbuminsa Get rich or die tryin’, se soisi nyt taustalla.

Sisäänheittäjän työpäivä loppuu iltakymmeneltä tai kunnes ravintola on täynnä. Tupa on täynnä ruokailijoita ja ihmisvirta satamakadulla on hiljentymään päin. Haen käsilaukun ravintolan takahuoneesta ja teen lähtöä vanhan Hanian kortteleissa sijaitsevaan vuokrayksiööni, mutta islantilaisseurueella on muita suunnitelmia. Koska heille on jo selvinnyt, että olen Suomesta, saan ehdotuksen yhteispohjoismaisista jatkoista. Olutta pöytään!

Lukuvinkki: Islantiin töihin? Vinkkejä ja vastauksia

”Teillähän on poroja ja karhuja siellä Suomessa? Ja kuulemma sairaan paljon metsää!”

Seuraa pitkä esitelmä metsän hienoudesta. Islannissa ei kuulemma juuri ole isoja puita. Yksi pojista kertoo, kuinka hänen mummonsa halusi kuusikon kesämökin ympärille.

”Tilasimme taimet Norjasta, mutta eiväthän ne ressukat kasvaneet kuin vähän yli metrin mittaisiksi. Myydäänköhän Suomessa parempia kuusia? Me voisimme olla kiinnostuneita.”

Lupaan tehdä parhaani tarkastaakseni asian. Sen kunniaksi tilataan uudet oluet.

Kyselen lisää Islannista. Minulle kerrotaan ihmeellisiltä kuulostavia asioita kuumavesihanasta tulevasta kiehuvasta vedestä, naurettavan pienistä lämmityskustannuksista, jäätiköistä ja ulkoilmauima-altaista, jotka ovat auki ympäri vuoden.

Ravintolan pöydät alkavat tyhjetä, mutta turistiravintola pysyy auki viimeisen asiakkaan viimeiseen tilaukseen asti. Yksi tytöistä kaivaa pikkuruisesta Guccin iltalaukusta savukkeita.

Välimeren rantakohteessa kun ollaan, puhe kääntyy ilmastoon ja hiekkarantoihin. Islannissa on tuhansia kilometrejä rantaviivaa, mutta hiekka on saaren tuliperäisyyden takia useimmiten mustaa. Maan keskilämpötila roikkuu neljän plusasteen tienoilla. Totean, että Islanti ei siis ole varsinainen mikään rantalomakohde.

Totean väärin. Koska islantialiset halusivat itselleen lämpimän hiekkarannan, sellainen päätettiin rakentaa. Reykjavíkin rannalle kipattiin tonnettain vaaleaa hiekkaa ja rantaveteen pumpataan kuumaa vettä, jotta sinne tarkenee mennä uimaan. Jos vuori ei tule Muhammedin luo, niin…

”Reykjavíkin hiekkaranta on tosi hieno paikka kesäisin. Me viedään sinut sinne, kun tulet käymään Islannissa!”

Sisäänheittäjän työssä on tullut juteltua monenlaisten ihmisten kanssa ja kuultua kaikenlaista, mutta norjalaiset tuontikuuset ja tekohiekkarannat jäävät mieleen pyörimään. Mieleenpainuvaa eivät ole niinkään ne puut tai se tekohiekkaranta vaan asenne. Jos jotain ei ole, sen voi hankkia tai tehdä.

Kahdeksantoistavuotiaille maailma näyttäytyy paikkana, joka on täynnä mahdollisuuksia. Islantilaiset kahdeksantoistavuotiaat näkevät paikan, missä mikään ei ole mahdotonta.

Lukuvinkki: Islanti Q&A – kysy mitä vaan Islannista!

Viileä yötuuli alkaa puhaltaa mereltä. Kello lähestyy kahta. Luokkaretkeläiset ovat alkaneet hyytyä ja suunnittelevat lähtöä. Lupaan tuoda heille laskun.

Vilkaisen nahkaisen laskuvihon sisään ja loppusumman nähtyäni olen pyörtyä. Puolitoista miljoonaa drahkmaa! Tienaisin sen summan työskentelemällä tässä ravintolassa 250 päivää ilman lomia. Hämmennystäni ei laimenna edes se fakta, että tuon usean tuhannen euron suuruisen laskun jakaa kaksikymmentä ihmistä.

”Tuota noin. Tämä lasku on sitten aika korkea. Nuo hummerit kun olivat aika hintavia.”

Laskua vilkaistaan kerran ja se saa osakseen pari hyväksyvää tuhahdusta.

”Kuule ei se mitään haittaa, luottokortillahan me tämä maksetaan. Sitä paitsi me ollaan ansaitulla lomalla ja me ollaan Islannista, eli meillä on rahaa! Me maksetaan mielellään ne sinunkin oluet. ”

Vien Visa-kortin ravintolan viralliselle rahakirstulle eli vatsakkaalle talousassistentille, joka polttaa pikkusikareita ketjussa ja juo niin vahvaa kahvia, että siinä seisoo lusikka ilman tukea. Kuuluu pitkä vihellys. Ravintolanomistaja on hiipinyt talousassistentin selän taakse kurkistamaan laskua. Ravintoloitsijan silmät loistavat, kun hän  näyttää minulle iloisena peukkua. Yksi pöytä teki kahden keskivertoillan myynnin.

Palautan kortin islantilaisille ja saan kaikilta halaukset, kiitokset upeasta ravintolaillasta ja kehotuksen tulla käymään Islannissa.

Kotimatkalla mietin ensi viikon Etelä-Kreetan kiertomatkaa ilmastoidulla Nissanilla. Mielessäni pyörii myös eräs toinen saari. Puolivakavissani lupaan itselleni, että vielä jonain päivänä minä menen ottamaan selvää paikasta, missä ei vaikuta olevan ainuttakaan ongelmaa. Vain pelkkiä järjestelykysymyksiä.

Tuon kesätyön jälkeen palasin asumaan Helsinkiin, pääsin vaihto-oppilaaksi Islannin yliopistoon, pokasin yhdellä Islannin-reissulla miehen baarista ja nyt me asutaan täällä. Meidän yhteiset lapsemme ovat nyt 5- ja 10-vuotiaita. Että semmoinen tarina. Kannattaa tilata ravintolan kallein annos, niin jää mieleen.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Miksi muutin Islantiin? appeared first on Satu Rämö.

Olen ollut kaksikielisen lapsen vanhempi jo kohta 11 vuotta. Ja silti: joka kerta, kun joku (suomalainen) kehaisee, miten hyvin lapsemme puhuvat suomea, koen itseni tavattoman onnelliseksi. Olen iloinen, että muutkin ovat huomanneet! Tämä ei ole tietenkään vain omaa ansiotani, mutta jos minä en olisi tätä suomen kielen asiaa meillä kotona ajanut, lapset eivät tietenkään suomen kieltä puhuisi yhtä hyvin kuin ne nyt puhuvat. Minä tein sen ja minä onnistuin siinä. Jess!

Väläytän joskus Instan stoorien puolella lapsiamme lukemassa suomalaisia satukirjoja tai hoilottamassa suomalaisia lauluja. He tekevät sitä tosi usein; keskustelevat välillä jopa keskenäänkin suomeksi, vaikka minä en ole vieressä kuuntelemassa. Pampula saattaa lallatella välillä jopa tunnin putkeen kaikenlaisia juttuja puuhaillessaan omiaan. Jaaa nyyyyyyytten mä meneen tänne koomeerooon ja täälläää onkin aika pimeääääääää. MISSÄÄ SE TASKULAMPPU OOONNNNNN….

Molemmat lapset, nyt siis iältään 10 ja 5, vaihtavat nopeasti kieltä islannista suomeen ja toisinpäin ja välillä sekoittelevat erikielisiä sanoja keskenään, jos sanasvarasto ei muuten riitä. Tyyliin: Äiti jos mä voisin laittaa tämän naerbolurin päälle (sana aluspaita ei tullut sillä hetkellä mieleen, joten se korvattiin islanninkielisellä sanalla). Luovaa kielenkäyttöä on hitsin kiitollista kuunnella.

Kaksikielisen lapsen vanhempi osaa olla pitkäjänteinen mutta rento

Ei tämä lasten kaksikielisyyden edistäminen nyt ihan kamalan vaikeaa ole ollut, mutta pitkäjänteisyydestä on ollut hyötyä. Kaksikielisen lapsen vanhempi joutuu välillä ajattelemaan ja tekemään kotioloissa asioita kahteen kertaan. Kaikki toiveet ja pyynnöt kun eivät välttämättä mene yhdestä kerrasta perille jokaiselle. Mä olen ottanut tämän kieliasian juttuna, johon haluan keskittyä. Täytyy niin sanotusti valita taistelunsa ja tämä on ollut se mun ”taistelu”. En ole vanhempana kovin tiukka sääntöjen asettaja. Olen itse asiassa usein aika höveli – puolisoni on paljon minua jämptimpi. Pari sääntöä lasten kasvatuksen suhteen on, joista ei jousteta. Yksi on se, että ketään ei kiusata ikinä. Toinen on se, että mun ja muiden suomalaisten kanssa puhutaan suomea.

En ole ollut suomen kielen suhteen raivopäisen vaativa lapsia kohtaan, vaan se sääntö on enemmänkin kohdistunut muhun itseeni. Olen yrittänyt pitää kiinni periaatteesta, että puhun aina lapsille suomea. Luen lapsille suomenkielisiä kirjoja. Katsomme ja annan heidän katsoa keskenään suomenkielisiä televisio- ja nettisisältöjä. Tällä hetkellä Elinan ja Sofian tubekanava on molempien lasten suosikki. Oon halunnut tehdä suomen kielen puhumisesta ja lukemisesta mahdollisimman normaalia, osan ihan tavallista arkea. Meillä ei ole kielikylpyjä tai suomi-sunnuntaita, vaan suomen kieli kulkee mukana joka hetkessä.

Mä törmäsin tähän johdonmukaisuuden suositukseen muutama vuosi sitten, kun tein lehtijuttua lasten kaksi-/monikielisyydestä ja siitä, miten vanhempana toimisi mahdollisimman oikein, jotta lapset oppisivat molemmat/useamman kielen kotona hyvin. Jututin silloin filosofian tohtoria Sirje Hassista. Hän esitteli väitöskirjassaan (Simultaaninen kaksikielisyys, 2002) viisi erilaista tapaa, joita noudattaen kaksikielisen lapsen vanhempi pystyy tukemaan lapsensa kaksikielisyyttä. Tapoja on monia, eikä tärkeintä ole se, minkä tavan valitsee vaan se, että on johdonmukainen.

Kaksikielisen lapsen vanhempi, mitä jos valitsisit jonkun näistä?

1. Minimaalisen ymmärryksen strategia. Aikuinen vaatii lapselta käyttötilanteen mukaista kieltä ja kieltäytyy ymmärtämästä tai ei oikeasti ymmärrä lasta muilla kielillä. Lapsi saa tahtonsa läpi vasta, kun hän käyttää oikeaa kieltä. Tämä vaatii lehmänhermoja ja paljon pokkaa.

2. Selvityksiä ja korjauksia vaativa strategia. Jos lapsi puhuu vanhemmalleen vierasta kieltä, vanhempi pyytää lasta selventämään asiaansa, koska lapsen käyttämä kieli ei ole kieli, jota hän ymmärtää. Tässäkin on hyötyä kärsivällisyydestä ja kiireettömyydestä.

3. Toisella kielellä toistamisen strategia. Aikuinen toistaa lapsen lausuman omalla kielellään, eikä siis suoraan vaadi lapselta puhumaansa kieltä. Tämä tapa on tavallaan superiisi eikä vaadi ylimääräisiä ponnisteluja, koska aika usein kaikki pitää sanoa monta kertaa joka tapauksessa. Ainakin Pampulalle, joka viitosvaihteella tohottaessaan ei aina ehdi kuulla kaikkea, mitä hänelle sanoo, koska ääniaaltojen väreillessä hän on jo toisaalla.

4. Kielen vaihtaminen. Tässä tavassa kaksikielisen lapsen vanhempi ei välitä lapsen käyttämästä kielestä, mutta puhuu hänelle sitkeästi omaa kieltään. Mulla on ollut lasten kanssa käytössä tämä strategia. Joskus on niin, että puhumme aiheesta, josta lapsella ei vielä ole sanavarastoa suomeksi. Emme esimerkiksi ole koskaan käyneet yhdessä ratsastamassa Suomessa. Siksi kaikki hevosiin, satuloihin ja ratsastusvarusteisiin liittyvä sanasto on esikoisella suomen kielessä huomattavasti heikompaa mutta islanniksi hyvin hallussa. Niinpä minä puhun satulasta, kun hän puhuu hnakkurista.

5. Kielenvaihdon strategia. Aikuinen vaihtaa tilanteen mukaan kieltä. Mä en itse suosi tätä tapaa, koska lapset eivät kuule arkisin suomea keneltäkään muulta kuin minulta. Jos minä puhuisin sitä entistä vähemmän heidän kanssaan, suomen kielen käyttö vähentyisi huomattavasti ja saattaisi jopa tipahtaa kokonaan pois. Kun minä ja tyött olemme kolmistaan tai minä puhun isossa ryhmässä vain heille, käytän suomea. Jos lapsilla on kavereita kylässä ja puhun yhteisesti kaikille lapsille, puhun islanniksi. Jos viestini on tarkoitettu vain omille lapsille, käytän suomea.

Miten tämä kaksikielinen arki sujuu romanttisessa suhteessa? Katso täältä ajatuksiani kaksikielisestä parisuhteesta.

Puhu, kuuntele, lue, kirjoita – mutta ei paineella vaan osana tavallista arkea

On ihan parasta, jos kieltä pääsee treenaamaan kaikissa muodoissa eli ei vain puhumalla vaan myös kirjoittamalla, kuuntelemalla ja lukemalla. Koska olen kaksikielisen lapsen vanhempi ja suomen kielen kehittyminen on mulle tärkeä asia, olen koittanut jollain tavoin saada nuo kaikki kielenkäytön muodot mukaan meidän arkeen. Olen raahannut selkä vääränä ja pyytänyt äitiäni, suomalaisia kirjakustantajia (kiitos kaikki tähän asti meille kirjoja lähetelleet!!) ja kavereitani lähettämään meille suomenkielisiä lastenkirjoja Suomesta. Minä luen niitä ja lapset kuuntelevat. Lapsilla on myös usein kuuntelussa suomenkielisiä iltasatuja tai autossa kuunneltavia satuja jonkun muun kuin äitinsä lukemana. On hyvä välillä kuunnella jonkun muun kuin minun puhuvan suomea.

Lukemista olemme harjoitelleet vähitellen. Olen antanut taidon karttua puolihuomaamatta. Molemmat lapset ovat oppineet ensin lukemaan islanniksi, ja suomen kielellä lukeminen on tullut mukaan vähitellen pieninä palasina. 10-vuotias lukee islanniksi paksuja nuortenkirjoja, mutta suomenkielisten kirjojen lukeminen on vielä sen verran hitaampaa, että olen antanut hänelle vähän nuoremmille suunnatumpia kirjoja, joissa on vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia.

Kun lukeminen on alkanut sujua, he ovat harjoitelleet myös suomenkielisten tekstien kirjoittamista. Puuhakirjat, tehtäväkirjat ja ystäväkirjat (Elinan ja Sofian Ystäväkirja on meillä tällä hetkellä erittäin kovassa käytössä) luovat rentoja tilaisuuksia harjoitella kirjoittamista. Kirjaimet tulevat välillä väärin, koska islannissa ja suomessa kirjainten äänteet eivät vastaa toisiaan. Esimerkiksi islantilainen u lausutaan kuin suomalainen y, islantilainen y lausutaan kuin suomalainen i. Pikkuhiljaa taidot karttuvat ja yksityiskohtia alkaa jäädä mieleen.

Olen kaksikielisen lapsen vanhempi mutta kokemusasiantuntijuuteni kattaa tasan kaksi lasta muutaman vuoden ajalta. Eli ei mulla ole tähän kaksikielisyyden tukemiseen mitään yhtä viisasten kiveä. Luulen, että tärkeintä on olla johdonmukainen ja tavallinen. Kaksikieliseksi kasvamisen pitää antaa tapahtua osana päivittäistä arkea. Jos siitä tulee joku ihme projekti, jolle pitää antaa tietty määrä aikaa viikoittain ja jona olemassa oloa jatkuvasti korostetaan, kielen omaksumisesta tulee opettelua ja pänttäämisestä ja siitä lähtee rentous. Ja kolmantena: sen pitää olla siistiä eikä missään nimessä noloa. Lyttään verbaalivasarallani kaikki islantilaiset (ja toki myös muunkieliset), jotka tulevat suomea kuultuaan sössöttämään jotain siitä, kuinka hassulta toi teidän kieli kuulostaa. Jos lapselle jää fiilis, että jonkun asian tekeminen on noloa, into lopahtaa saman tien. Suomen kieli on erittäin hieno kieli ja minkä tahansa kielen osaaminen on todella hieno juttu.

The post Kaksikielisen lapsen vanhempi: piinaa rennosti appeared first on Satu Rämö.

Mainos: Ecokoti

Ekologinen pyykinpesuaine on nykyään vakkarituote pyykkituvassamme. Vaan eipä ole ollut aina. Olen vannoutunut luonnonkosmetiikkafani. En halua putsata ihoani millään, missä on muovikemikaaleja tai laittaa iholle synteettistä kaunistajaa. Minulta kesti nolon pitkään havahtua samaan asiaan kotona. Miten pesen pyykit? Kuinka tiskaamme astiat? Tajusin ekologisten pesuaineiden olemassaoloon viime vuonna, kun Varkaudesta kotoisin oleva yritys Ecokoti otti yhteyttä ja kysäisi, haluaisinko kokeilla heidän tuotteitaan. He tiesivät sen, mitä minä en vielä ollut tajunnut edes ajatella: kodista saa puhtaan, nätin ja hyväntuoksuisen täysin myrkyttömillä puhdistusaineilla. Ekologiset pesuaineet säästävät myös kodinkoneita.

Viime talvesta asti ekologinen pyykinpesuaine on ollut meillä vakkarissa käytössä. Saamme lakanapyykkiin ihanan tuoksu pyykkietikan avulla. Ja nyt kun meillä taas vihdoin on tiskikone (viime talven vuokrakodissamme ei tiskokone mahtunut keittiöön…), voin käyttää Ecokodin sydämenmuotoisia konetiskitabletteja, joissa ei ole yhtäkään myrkyllistä ainesosaa.

Terveisiä uuden kodin pihalta

Tosiaan, nyt meillä on tämä uusi kotipesä! Ostimme kodin maailman laidalta. Siitä, mihin kylä päättyy ja aallot lyövät rantaan, vaikka pihan ja meren väliin onkin rakennettu tuollainen kivivalli. Kovalla pohjoistuulella aallot tulevat omalle pihalle asti. Myrskyllä on pakko pitää pohjoispuolen ikkunat kiinni, ettei meri tule sisään. Luonto on täällä toden totta läsnä. Ikkunoista näkyy meressä uivia lintuja ja joskus hylkeitäkin. Aamulla ei tarvitse kuin avata silmät ja katsoa vuorille, seikkailu alkaa saman tien. Onkohan vuorilla lunta jo? Tai ehkä yöllä on satanut paljon vettä. Silloin vuoret ovat tummemmat kuin tavallisesti. Kovalla tuulella vuoret näyttävät ihan pörröisiltä. En tiedä, meneekö se kaikki pieni nöyhtä, mitä vuorenseinämillä kasvaa – varvut, vaivaiskoivut, heinä – tuulessa pörhöiseksi. Ehkä se on vain omaa mielikuvitustani. Mutta onpahan kuitenkin.

Talossamme on kolme kerrosta. Ylimmässä on makuuhuoneet ja pieni kylpyhuone. Keskikerroksessa on iso kylppäri suihkuineen, keittiö ja olohuone sekä eteinen ja eteisestä ovi ulos ja rappuset alas kellariin. Kellari on iso ja siellä on hyvä huonekorkeus, mutta ei ikkunoita. Niinpä kellari on kotimme logistiikkakeskus ja kodinhoitokerros. Siellä varastoimme kesäisin talvivaatteet ja talvisin kesäkamppeet. Kaikki urheilukamat, pyörät ja muut pulkkaa isommat asiat pidetään pohjakerroksessa.

Pyykkituvassa on pesukone ja pyykkinaruja pyykinkuivaukseen niille päiville, kun ulkona sataa liikaa eikä pyykkiä voi ripustaa ulos tuolle sympaattisesti ikääntyneelle pyykkitelinevanhukselle, joka pyörii tuulessa kuin hyrrä. Olemme miettineet, pitäisikö hankkia kuivausrumpu tai kuivauskaappi talvea vasten, mutta emme nyt ainakaan vielä ole päätöstä tehneet. Kesällä käytettiin ahkerasti ulkona olevaa telinettä. Kun talvi lähenee ja myrskyt sen myötä lisääntyvät, ei ulos naruille voi enää jättää mitään kuivumaan. Niin voimakkaita pyykkipoikia ei ole tullut vastaan, jotka voisivat laittaa pohjoistuulelle vastaan. Se on yksi henkäys, ja tuuli puhaltaa pyyhkeet hetkessä Atlanttiin.

Kodissamme tehdään parhaillaan remonttia ja yksi pieni pyykkäykseen liittyvä yksityiskohta on erityisenä haaveenani. Olisi ihanaa, että pääkerroksen kylppäristä saisi putken suoraan kellarikerrokseen. Mitein nastaa heittää pyykit kuiluun ja ne tipahtaisivat suoraan pyykkikoriin pyykkikoneen viereen. Saattaapa hyvinkin toteutua tämä haave! Puolisoni on jo koputellut lattiaa ja etsinyt sopivaa sahauksen paikkaa…

Kun keittiönikkunaa pyyhkivät välillä aallot ja ulkona meri tuoksuu ja kaikkialla on puhdasta, tykkään että puhtaus kodin sisällä tuoksuu siltä ihan samalta. Luonnolta! Ei kemikaalituoksupilveltä. Ekologinen pyykinpesuaine on siitäkin syystä fiksu valinta.

Ekologinen pyykinpesuaine – tuoksulla tai ilman

Ecokodin tuotteista meillä käytetään eniten Ecokodin pykkipulveria. Pistän sitä vajaan ruokalusikallisen pesuainelokeroon ja käynnistän koneen. Ekologinen pyykinpesuaine  sisältää vain luonnon omia raaka-aineita, ei lainkaan synteettisiä kemikaaleja. Ei fosfaattia, ei väri- ja säilöntaineita. Ecokodin tuotteet ovat myös vegaanisia.

Ekologinen pyykinpesuaine pesee pyykin, mutta ei jämähdä koneen putkistoihin, koska pyykinpesuaine ei sisällä monien synteettisten pyykkipulvereiden tapaan keinosavea. Ja kyllä: puhdasta tulee myös kolmessakympissä ja yhdellä ruokalusikallisella pulveria. Jos koneessa on kuraleikkien jälkeiset ulkovaatteet, kannattaa pulveria laittaa pikkuisen enemmän.

Ecokodin pyykkipulveria saa täysin hajusteettomana tai laventelilla, piparmintulla tai sitruunaruoholla höystettynä. Laventeli, piparminttu ja sitruunaruoho ovat peräisin 100 % eteerisistä öljyistä. Pyykkipulveria saa sekä lasipurkeissa että täyttöpusseissa. Jos kotona on valmiiksi katsottu kannellinen rasia pyykkipulverille, kannattaa ostaa saman tien tuo täyttöpussi ja mittalusikka. Kevyempi on kivempi ja menee pienempään tilaan kuljetuksessa.

Täysekologinen pyykkietikka kirkastaa ja raikastaa

En aikaisemmin käyttänyt pyykinpesussa mitään huuhteluaineita, koska vierastin niiden voimakasta omomaistuoksua ja sitä ylitsevuotavaa pehmeyttä, jonka huuhteluaineet toivat pyykkiin. Minä kun tykkään laittaa sukat karkeina jalkaan ja ottaa kaapista pyyhkeen, joka puhtaana vähän rapisee käsissä. Sitten kokeilin Ecokodin pyykkietikkaa ja no terve vaan, sillä tiellä ollaan edelleen.

Käytän pyykkietikkaa etenkin hikisten treenivaatteiden pesussa. Lorautan sitä erityisen mielelläni likaisten ja tunkkaiselta tuoksahtavien keittiöpyyhkeiden ja tiskirättien ja pannulappujen pesuun. Ei tuoksu enää yhtään rasva tai tunkkaisuus, vaan raikas metsä – tai piparminttu! Valkoisia lakanoita pestessä huomasin, että pyykkietikka vähän kirkastaa lakanoiden alkuperäistä väriä. Nukkuessa ihmisen kehosta irtoaa lakanoihin kaikenlaista hikeä, nöyhtää ja ihonpalasta, jotka käytön myötä tummentavat lakanoiden väriä. Se on ihan normaalia. Ecokodin pyykkietikalla olen saanut valkoisiin vanhoihin lakanoihin takaisin alkuperäistä kirkkautta.

Pesuaineen valinta vaikuttaa pyykkikoneen toimintaan

Ecokoti opetti minulle myös sen, että pyykkietikan käyttö tekee erittäin hyvää pyykkikoneelle. Katsokaas tämä Ecokodin IG-päivitys, jossa kerrotaan pyykkikoneen hoidosta, todella kiinnostavaa tietoa! Pyykkikoneen elinkaarta pystyy pidentämään hyvällä hoidolla. Pesukoneen röörit ja systeemit voi pestä pyykkietikalla. Pyykkietikkaa ja mahdollisesti myös sitruunahappoa tyhjään koneeseen, kuumin ohjelma päälle ja kone käymään tyhjänä. Puhtaalla pyykkikoneella tulee puhdasta pyykkiä. Tämä pesu kannattaa tehdä kuulemma noin kerran kuukaudessa.

Innostuin noiden Ecokodin pyykinpesukoneen hoitovinkkien kautta kaivelemaan vähän enemmän pyykinpesuaineen ja pyykinpesukoneen välistä ystävyyttä. Ekologinen pyykinpesuaine ei sakkaannu pesuainelokeroon eikä rumpuun, koska se ei sisällä keinotekoista savea eli veteen liukenematonta zeoliittia (sitä löytyy monesta synteettisestä pyykinpesuaineesta). Jos pyykit pesee jatkuvasti zeoliittia sisältävällä pyykinpesuaineella, zeoliitti voi alkaa kertyä pesukoneen rakenteisiin. Sinne jämähtäessään se alkaa kerätä vaatteista irronnutta likaa ja pesukone alkaa tuoksahtaa pahalle. Ilkeintä zeoliitissa on se, että se saattaa tukkia pesukoneen putkistoja ja antureita ja jopa aiheuttaa pesukoneen rikkoutumisen. Ekologinen pyykinpesuaine hulahtaa koneen läpi eli se ei jää matkan varrelle tukkeita tekemään. Ekologinen pyykinpesuaine maksaa perinteisiä pulvereita enemmän, mutta sen käyttö maksaa itsensä takaisin moneen kertaan, kun pesukoneen käyttöikä pitenee.

Tuoksumuistoja eteerisillä öljyillä

Ecokodin pyykkietikkaa saa täysin tuoksuttomana, mutta tuoksunystävä löytää suosikkinsa varmasti näistäkin: piparminttu, metsä, sitruunaruoho ja laventeli. Metsän tuoksu on tämän syksyn uutuustuoksu ja minähän tilasin sitä. Rakastan metsän tuoksua. Se on tuoksu, jota täällä Islannissa asuessa kaipaa. Meillä kun ei Islannissa pahemmin metsiä ole. Täällä Isafjördurissa on yksi pieni plänttinen ja siellä käyn välillä lenkillä. Jos hölkkää, metsä kestää noin 3 minuuttia. Kävellen hitaasti polusta voi nauttia melkein 10 minuuttia. Onneksi meillä tuoksuu metsä nyt myös pyyhkeissä ja lakanoissa, niin ei tarvitse siellä metsässä juosta päätä pyörälle. Jos on tuoksuherkkä, kannattaa valita täysin neutraali tuoksuton vaihtoehto. Eteerinen öljy kun voi herkemmille aiheuttaa ihoärsytystä tai allergisen reaktion.

Me käytämme pesuaineita arjessa lähes joka päivä. Etenkin lapsiperheissä pyykkikone käy tiuhaan, tiskikone samoin. Omien hyvien kokemusten myötä minun tekisi mieli huutaa ihan kaikille, että vaihtakaa pyykkipulverit ja konetiskiaineet ekologisiin. Ne ovat parempia ympäristölle, säästävät kodinkoneita, pesevät ja puhdistavat hyvin, ne eivät ole myrkyllisiä (erittäin tärkeä pointti etenkin jos jaloissa pyörii pieniä lapsia) ja tuoksuvaihtoehdon valitessaan saa kaupan päälle tuoksumuistoja arjesta.

Ekopesuaineet Suomesta ja 20 % alekoodi

Ecokoti on suomalainen perheyritys, joka valmistaa tuotteensa itse käsin Varkaudessa. Ostaja voi luottaa siihen, että myyjä tietää, mitä myy. Raaka-aineluetteloita on nasta lukea, koska ne ovat niin lyhyitä. Esimerkiksi Ecokodin hajusteettomassa pyykinpesuaineessa on vain neljää asiaa: natriumkarbonaattidekahydraattia (eli soodaa), natriumbikarbonaattia (arkisemmin soodaa tämäkin), magnesiumsulfaattia (arkikielessä tästä käytetään esim. nimitystä karvassuola) ja merisuolaa.

Toimivan ei tarvitse olla vaikeaselkoinen tai monimutkainen – vaan se taitaa itse asiassa olla jopa päinvastoin. Synteettisen kosmetiikan ja pesuainepurkkien raaka-aineluettelot ovat välillä aivan piinaavaa luettavaa. Tuotteisiin on saatettu pistää kaikenlaista roinaa, millä ei ole itse tuotteen tehoon välttämättä mitään vaikutusta, mutta se saa tuotteen näyttämään mukavalta purkissa tai siihen saadaan tietynlainen muka-tehokkuudesta kielivä koostumus.

Päivittäistavaroissa hintakin tietysti kiinnostaa. Onko ekologinen pyykinpesuaine kallis? Noh, se riippuu miten hintaa katsoo. Ecokodin pyykkipulverin täyttöpakkaus maksaa 22,90 € ja se riittää noin 40 koneelliseen. Pyykkietikka maksaa 13,50 € (metsän tuoksu 14,50 €) ja meillä tuo yksi pyykkietikkapullo kesti pari kuukautta ja käytin sitä kyllä aika usein. Reilu korkillinen koneellista kohti. Synteettiset pesuaineet ovat kyllä edullisempia, mutta niitä ei valmisteta käsin kotimaassa, niiden raaka-aineet eivät ole ekologisia ja ne ovat pesukoneelle kovempi pala kuin ekologiset pesuaineet. Ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnille on kinkkistä laittaa hintalappua, mutta pesukoneen hinta on helppo konkretisoida. Jos pyykinpesukoneen käyttöikää pystyy ekologisilla tuotteilla pidentämään edes vähän, ekotuotteet maksavat itsensä takaisin nopeasti.

Sitä paitsi minulla nyt minulla olisi tarjota blogini lukijoille etukoodi! Etukoodilla SATU20 saat 20 %:n alennuksen kaikista tuotteista, jotka tilaat Ecokodin kaupasta 28. syyskuuta mennessä.

Ecokodin valikoimassa on pyykinpesuaineiden ja pyykkietikan lisäksi myös mm. täysekologista konetiskiainetta, kodin yleispuhdistusaineeksi sopivaa yleispesutiivistettä ja paljon muita tuotteita. Alekoodi koskee myös niitä.

Nyt käyn laittamassa pyykit koneeseen ja pyrähdän lenkille, sen minimetsän kautta tietty menen, jos yön pakkanen on jo häippäissyt polulta. Heipat!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Ekologinen pyykinpesuaine – tuoksumuistoja metsästä appeared first on Satu Rämö.

Mainos: Vilkas verkkokauppa

Onko sulla kivijalkakauppa? Oletko yrittäjä, jonka vuoden parhaat myynnit tulee joulun alla tai suurista yleisötapahtumista? Tai ehkä olet päivätöissä jossain ihan muualla, mutta puolivakavana harrastuksena teet käsitöitä, joita myyt joulumarkkinoilla? Olisiko niistä kivaa saada vähän lisätienestiä? Tykkäätkö söpöistä kaneista? Sykkiikö sydämesi eettisesti valmistetulle villalangalle?

Jos vastasit yhteenkään kyllä, edes varovasti, luulen, että tämä seuraava juttu saattaisi kiinnostaa sinua. Olen itse perustanut ja ollut mukana perustamassa useampaakin verkkokauppaa. Monta alustaa on tullut tutuksi; osa on toiminut hyvin osa on ollut täyttä painajaista. Näen edelleen välillä hikisiä unia siitä, kuinka syötän 1 000 tuotetta käsin verkkokauppa-alustaan, joka ei tue saman yrityksemme varastojärjestelmää. Ja juuri kun olen tullut riville 999…. koko internet räjähtää, mikään tieto ei tallennu ja minä herään hikisenä! Fökkelssön. Onneksi ne ajat ovat ohi eikä niihin enää palata.

Vilkas verkkokauppa on suomalainen verkkokauppa-alusta

Hyvä uutinen on tämä. Verkkokauppa voi olla todella helppo perustaa. Suomalainen Vilkas verkkokauppa-alusta ei vaadi mitään koodaustaitoja. Edes kaupan ulkoasua ei tarvitse suunnitella itse. Ei tarvitse väsätä otsikkotasoja tai päättää yläpalkin leveyttä: kaikki on jo valmiina.  Silti yksikään kauppa ei näytä toisensa kopiolta, koska verkkokaupan oma logo, oman brändin mukaiset värit ja halutut fontit saa vaihdettua muutamalla klikkauksella.

Verkkokaupasta saa halutun näköisen palikoita siirtelemällä ja lempivärejä yhteen mätsäämällä. Palikoiden sisään laitetaan tuotetekstit ja tuotekuvat. Verkkokauppa-alusta muistuttaa kauppiasta kaikista niistä asioista, joita kauppaan pitää muistaa laittaa verkkokauppaan, ennen kuin se avataan asiakkaille:  tietosuojasäännökset, maksutapavaihtoehdot, toimitusehdot ja niin edelleen. Jos jää jotain kysyttävää, apua saa nopeasti suomeksi.

Tästä jutusta alkaa kolmiosainen postaussarja, jossa ihan käytännössä testaan Vilkkaan verkkokauppa-alustaa ja kerron teille, millaista on perustaa verkkokauppa ja mitä kaikkea siinä kannattaa ottaa huomioon. Kerron, mitä tapahtuu ennen kuin voi alkaa myydä. Kerron myös sen, mitä kaikkea kannattaa tehdä sen jälkeen, kun tuotteet ovat valmiina myyntiin ja kauppa toiminnassa.

Luhran Käsityöpajalle verkkokauppa

Halusin tehdä tämän postaussarjan mahdollisimman käytännönläheiseksi, että siitä olisi hyötyä omasta verkkokaupasta haaveileville tai mahdollisesti jo omaa verkkokauppaa pyörittäville. Halusin myös, että tästä olisi konkreettisesti hyötyä jollekin suomalaiselle yritykselle, jolla ei vielä verkkokauppaa ole, mutta joka sellaisen tarvitsisi.

Käärin hihat ja lähdin etsimään suomalaista yritystä, jolle voisin olla avuksi. Muutaman mutkan kautta löysin Orimattilassa sijaitsevan Luhran Käsityöpajan. Tämä onkin vallan ihana pikkuyritys! Aion tehdä yritykselle verkkokaupan.

Luhran Käsityöpajaa pitävät ystävykset Tuulikki Rönkkö (allaolevassa kuvassa vasemmalla) ja Essi Heikkinen (kuvassa oikealla). Tuulikki viihtyy kotona eläinten ja käsitöiden parissa. Essi rakastaa villapaitoja, talvea ja vanhoja hirsitaloja. Essin päätyö on tällä hetkellä lasten ja nuorten parissa, Tuulikki on kotona vauvan kanssa.

Luhran Käsityöpajan tiluksilla asuu suomenlampaita ja angorakaneja. Ja tässä on heidän pienen liiketoimintansa ydin: laadukkaat eettiset villatuotteet ja villan kasvatus.

Kaikki alkoi kiinnostuksesta kehräykseen.

”Kun me kehräämme, me haluamme myös tietää mistä ja minkälaisista oloista villa on peräisin. Lampaiden oston jälkeen Tuulikki alkoi harjotelemaan kehräystä ja jo nopeasti syntyi ensimmäiset langat.”

Essi / Luhran Käsityöpaja

Tuotteet perustuvat luonnonmukaisuuteen ja eettisyyteen ja mahdollisimman läpinäkyvään toimintatapaan.

”Angorakanin villan lämpöarvo on huippuluokkaa ja on ihanan pehmeää. Angorakanin villan tuotannon maine on kuitenkin kärsinyt, sillä kerintätapa muualla maailmassa voi olla hyvinkin julma. Meillä kerintä tapahtuu lempeästi, jolloin kerintä ei aiheuta tarpeetonta stressiä tai kipua eläimelle.”

Essi / Luhran Käsityöpaja

Laatutuote: ekologiset ja lähellä tuotetut villalangat

Kymmenen lampaan ja kolmen angorakanin katraasta riittää villoja ja lankoja myyntiinkin. Kehruukäyttöinen villa keritään saksilla tasalaatuisen villan varmistamiseksi. Sitten villa pestään ja kuivataan. Kuivunut villa karstataan ja kehrätään langaksi perinteisellä puurukilla. Valmis lankavyyhti pestään vielä kerran ja kuivuttuaan vyyhditetään myyntikuntoon.

Luhran Käsityöpajan langat ovat olleet kysyttyjä käsityöharrastajien keskuudessa. Käsinkehrätyssä langassa villakuituja on enemmän metrillä kun teollisesti tuotetussa villassa. Lanka on siis painavampaa ja sen lämpöarvo on huomattavasti parempi. Käsin kehrätessä langan kierteeseen voi vaikuttaa, jolloin saadaan kuhunkin käyttötarpeeseen paras mahdollinen lanka. Löyhäkierteisessä langassa lämmön ja kosteuden sitomiskyky on maksimaalista kun taas tiukenpikierteinen on kestävämpää. Valmis lanka sisältää hieman lanoliinia, jonka ansiosta langasta valmistettu tuote hylkii likaa ja kosteutta.

Tuulikki ja Essi ovat myyneet tuotteitaan esimerkiksi myyjäisissä ja muissa tapahtumissa. Nyt kun tilanne on koronan myötä mikä on, epävarmuus myyjäisten järjestämisestä huolestuttaa. Voidaanko tämän vuoden jouluna järjestää lainkaan perinteisiä myyjäisiä? Jos voidaan, tuleeko sinne kukaan? Ei kenelläkään ole vastausta näihin kysymyksiin. Ja näitä kysymyksiä moni suomalainenkin yrittäjä tällä hetkellä miettii. Mutta entä jos Luhran Käsityöpajan tuotteilla olisi oma verkkokauppa?

Perinteiset kivijalkakaupat ovat eläneet vaikeita aikoja jo ennen koronaakin, kun ostokset ovat siirtyneet yhä enemmän verkkoon. Yhä useampi kivijalkayrittäjä harmittelee samaa asiaa: kauppaan tullaan yhä enemmän vain kokeilemaan ja sitten tilataan halvemmalla jostain kansainvälisestä verkkokaupasta.  Kuluttaja tietysti etsii itselleen sopivimmat tavat ostaa, kauppiaan tehtäväksi jää mukautua kysyntään – ja ohjata sitä omiin kanaviin! Esimerkiksi tsäppädäppädää: sinne verkkokauppaan.

Tämän syksyn aikana rakennan verkkokaupan Luhran Käsityöpajalle. Tarkoituksena on saada heidän hienot villatuotteensa kaikkien Suomessa asuvien saataville. Kuka tietää, ehkä niitä myydään tulevaisuudessa ulkomaillekin – Vilkas verkkokauppa-alusta kun mahdollistaa myös kansainvälisen verkkokaupan.

Minä, Essi ja Tuulikki parhaillaan rakennamme verkkokauppaa. Essi ja Tuulikki toimittavat minulle kuvia ja tekstejä ja kertova tuotteestaan ja yrityksensä toiminnasta. Minä rakennan sivustoa ja kirjoitan muistiin sellaisia asioita, joita ainakin aion teille tästä matkasta kertoa.

Jos kaikki menee hyvin, lokakuussa verkkokauppa on valmis. Kerron silloin lisää verkkokaupan rakentamisesta ja Luhran Käsityöpajan tuotteista. Marraskuussa katsomme, kuinka myynti on lähtenyt rullaamaan ja millaista verkkokaupan käyttäminen on yrittäjän näkökulmasta.

Haaveissa oma verkkokauppa? Mieti ensin ainakin nämä jutut

Jos mietit verkkokaupan perustamista eli olet samassa tilanteessa kuin minä nyt (ja olen tehnyt tämän saman ainakin neljästi aikaisemmin), muista miettiä nämä asiat, ennen kuin aloitat:

Miksi perustat verkkokaupan?

Haluatko tehdä sivutuloja vai onko tavoitteenasi tehdä verkkokaupasta täyspäiväistä liiketoimintaa? Jos olet päätoiminen yrittäjä, onko verkkokauppa bisneksesi ydin, vai myytkö siellä tuotteita, jotka tukevat jotain muuta bisnestäsi, jolloin verkkokaupalla on iso merkitys, mutta ei niinkään siellä myytävien tuotteiden katteilla vaan näkyvyydellä, jonka brändisi verkkokaupan kautta saa? Tulokulmia verkkokauppabisnekseen on monia.

Mitä myyt ja miten hinnoittelet?

Myytkö uniikkeja käsitöitä, maalauksia tai ompelutöitä vai massatuotantona tehtäviä printtejä, tarroja tai vaikka koiran talutushihnoja? Mieti tarkkaan, kuinka paljon voit myydä eli miten sinun pitää hinnoitella tuote. Toiminnassa pitää olla bisneksen näkökulmasta järkeä. Nyrkkisääntöni on, että täyspäiväisessä yrittäjyydessä kympillä ei kannata myydä mitään, ellet pysty myymään tuhansia kappaleita. Katteiden pitää olla kunnossa, koska muuten kaikki myyntitoimintaan laittamasi aika menee ihan hukkaan ja käteen jää puoli senttiä plus arvonlisävero, joka tilitetään valtiolle.

Digitaalisten tuotteiden kannalta hinnoittelu on väljempää. Jos myyt digitaalisia tuotteita kuten vaikkapa e-kirjoja, ne täytyy valmistaa vain kerran ja myydä ikuisesti. Haluatko myydä muutaman räätälöidyn digituotteen kalliilla vai massatuotteita monelle ostajalle edullisemmin?

Pidätkö varaston itse vai hoitaako joku muu varastoinnin puolestasi?

Jos valmistat tuotteet itse, varasto on luultavasti siellä, missä sinäkin. Millaiset mahdollisuudet sinulla on varastoida tuotteita? Jos valmistutat tuotteet jossain muualla, ota selvää, voisiko valmistaja hoitaa myös varastoinnin ja lähetykset puolestasi. Jos myyt digitaalista tuotetta, fyysistä varastoa ei tarvita lainkaan.

Miten tuote toimitetaan kuluttajalle?

Onko sinulla kivijalkakauppa, jolloin voit ohjata verkosta ostajat noutamaan tuotteen halutessaan kivijalkakaupasta, jolloin he voivat jopa sovittaa tuotetta (vaatteiden osalta tämä vaihtoehto on kätevä – vältät palautusrumban)?

Jos myyt digitaalista tuotetta, sen voi toimittaa netin kautta: yksinkertaisimmillaan pdf-tiedosto sähköpostissa.

Jos sinulla ei ole fyysistä noutopaikkaa ja tuotteesi on fyysinen, se pitää lähettää ostajalle. Vilkas tarjoaa valmiita logistiikkakumppanuuksia, joista voit valita sopivimman. Voit valita esimerkiksi Pakettikaupan tai Postin palvelut. Ne on helppo kytkeä osaksi omaa Vilkkaan verkkokauppaa.

Miksi Vilkas verkkokauppa?

Mun silmissä Vilkkaan vahvuus on helppokäyttöisyys, suomalaisuus ja se, että apu on  lähellä.

Vilkas on suomalainen verkkokauppa-alusta, johon pari tuhatta yritystä on perustanut verkkokauppansa. Valmiita ulkoasuteemoja voi muokata ilman teknistä osaamista. Helppokäyttöisyyteen liittyy myös hakukoneystävällisyys. Verkkokaupan pitää löytyä helposti hakukoneista. Jos joku googlaa eettinen angorakanin villa, haluan, että googlaaja löytää tulevaisuudessa Luhran Käsityöpajan verkkokauppaan. Vilkas verkkokauppa-alusta hoitaa hakukonenäkyvyyden automaattisesti. Kauppias syöttää hyvän sisällön, ja kaikki url:t, meta- ja kuvatägit on automaattisesti hakukoneoptimoituja.

Hinta on kilpailukykyinen (tällä hetkellä kampanjahinta on edullisimmassa vaihtoehdossa 9,5 €/kk). Suomenkielinen asiakaspalvelu  kuuluu hintaan.  Vilkas verkkokauppiaat -Facebook-ryhmässä muut verkkokauppiaat ja Vilkkaan asiantuntijat jakavat vinkkejä ja jeesiä verkkokaupan perustamisesta ja pyörittämisestä.

Valitsin Luhran Käsityöpajalle Vilkas verkkokauppa-alustan kevyimmän version eli Vilkas Now -palvelun. Hevimmät vaihtoehdot Vilkas Suite ja Vilkas Go ovat käyttöliittymältään erilaisia Vilkas Now -kauppaan verrattuna. Niissä on enemmän toiminnallisuuksia ja muokkausvaihtoehtoja – sopivat paremmin esimerkiksi isojen, kansainvälistä kauppaa tekevien yritysten tarpeisiin.

Jos tuotteita on verkkokaupassa myynnissä suhteellisen vähän – eli alle 100 kappaletta – paras vaihtoehto on Now. Sen verkkokauppa-alustan hinta on 19 euroa (+ alv) kuukaudessa. Tällä hetkellä tarjouskampanjahinta on puolet normaalista eli 9,5 euroa.

Vilkas Now -palvelun hinnoittelua voi tiirailla tarkemmin heidän verkkosivuillaan.

Ja vielä lopuksi: söpöysvaroitus!

Tässä on kaksi Luhran Käsityöpajan angorakania Emma ja Pörrö. Emma on musta angorakaninaaras ja tietää oman paikkansa. Se tekee kuulemma kaikki jutut oman pään mukaan, mutta on kiltti ja hyvin käsiteltävä. Pörrö on angorakaniuros ja varsin kilttiä sorttia. Kun häkki aukeaa, se olisi salamana tulossa tutkimusmatkalle.

Jos haluat tutustua Luhran Käsityöpajaan jo nyt, löydät tarinoita heidän Facebook-sivultaan ja Instagramista. Verkkokauppa aukeaa lokakuussa.

Täällä on lisää tietoa Vilkas verkkokaupasta ja samoilla sivuilla voit nähdä esimerkkejä verkkokaupoista, jotka ovat valinneet alustakseen Vilkkaan.

Luhran Käsityöpajan kuvat on ottanut Meri Paaso ja Essi Heikkinen. Kuvat minusta toimistolla Isafjördurissa verkkokaupan kimpussa otti Björgvin Hilmarsson.

The post Verkkokauppa – olisiko sinusta verkkokauppiaan hommaan? appeared first on Satu Rämö.

Mokkapalakakku on islantilaisten lastensynttärien suosikki. Kyse on skúffukakasta eli ”laatikkokakusta”. Kutsun tätä leipomusta kuitenkin mokkapalakakuksi, koska se maistuu aika samalta ja ulkonäkökin on aika tavalla yksi yhteen. Tämä mokkapalakakku on ehkä pikkuisen kiinteämpää kuin perinteinen suomalainen klassikkomokkapala.

Mokkapalakakku on vakkaritarjottava lähes kaikilla lastensynttäreillä Islannissa. Pehmeä suklaakakku, jota on helppo syödä, helppo tehdä ja helppo muokata, koska päälliset on helppo tuunata synttärisankarin mieltymysten mukaan. Koska suurin osa lapsista on tottunut skúffukakaan ja tykkää siitä, se on varma valinta synttärijuhlapöytäänkin. Olen joskus erehtynyt tilaamaan jonku disney-hahmokuvalla koristellun muka todella, todella hienon kakun leipomosta. Lopputulos: yli satasen hinta ja melkein kaikki jättivät kakun syömättä. Kauniin kakun lankaan en toista kertaa enää mennyt. Sen yhden virheen jälkeen meillä on lastensynttäreille leivottu tämä kakku – tai jätetty kakku kokonaan välistä ja pistetty jäätelövalikoima tilalle.

Mokkapalakakku, ohje

Leivoin kakun kakkuvuoassa, joka oli kooltaan noin puolet uuninpellistä. Kakusta noin puolet katosi 10 lapsen vatsoihin ja se toinen puolikas jäi meidän oman perheen syötäväksi seuraavalle päivälle.

• 2 kananmunaa
• 150 g voita
• 3 dl sokeria
• 2 tl vaniljasokeria
• 3 rkl kaakaojauhetta
• 4 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 2 dl maitoa

Sulata ja jäähdytä voi. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet sokerimunavaahtoon. Lisää voisula ja maito. Kaksi Pampulan ystävistä ei voi syödä maituotuotteita, joten korvasin voin margariinilla ja maidon kauramaidolla ja lopputuloksesta tuli ihan samanlainen. Paista kakkua noin 180-asteisessa uunissa hieman alle puoli tuntia.

Uunihoidon jälkeen mokkapalakakku saa hieman jäähtyä huoneenlämmössä. Valmista sillä välin vaikka tämä kuorrute.

• 75 g voita
• 2 rkl kahvia
• 2 rkl kaakaojauhetta
• 2 tl vaniljasokeria
• 3,5 dl tomusokeria

Sulata voi ja sekoita voisulaan kuivat aineet. Sekoita tahnaksi ja levitä saman tien kakun päälle, ettei kuorrute ehdi kovettua astiaan jäähtyessään.

Koristele mokkapalakakku ihan millä vain. Jotkut käyttävät kookoshiutaleita, toiset hedelmiä. Aika usein etenkin islantilaisilla lastensynttäreillä skúffukaka koristellaan irtokarkeilla. Niin meilläkin…

Hyvää tuli!

PS. Täältä löytyy lisää suosikkireseptejäni, joista isossa osassa on joku paikallinen islantilainen twisti. Yksi omia kestosuosikkejani on majoneesia sisältävä banaanileipäresepti. Googlasin huvikseni, että onkohan joku islantilainen keksinyt pistää majoa myös suklaakakkuun. Ja kyllä tosiaan löysin sellaisenkin reseptin

The post Mokkapalakakku – lastensynttäreiden kestosuosikki appeared first on Satu Rämö.

Kirjoittajakurssi, kirjoittamista käsittelevät kirjat – kirja, kirjampi, kirjaa. Elikkäs nyt paljon sisältöä kirjoittamisesta. Koska niinhän siinä sitten kävi, että nämä Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta ja sen muhkea tehtäväkirja Kynä – Tehtäviä oman ääneen löytymiseen lähtivät painoon. Jesss! Kirjat ilmestyvät lokakuun puolivälissä. Olisi ihanaa juhlia vastailmestyneitä kirjoja ja järjestää niiden ympärille pari työpajaa. Meillä oli kanssakirjoittajani Mirjamin kanssa tarkoituksena järjestää Helsingin Kirjamessuilla kirjoittajakoulu ja sen ympärillä kaikkea kivaa kirjoittamiseen liittyvää oheistoimintaa. Koska kirjamessut kaikkien muiden suurten tapahtumien tapaan peruttiin, mekin jouduimme miettimään kirjojen julkaisuriehoja uusiksi.

Koska tässä nykytilanteessa ei voi hermojaan menettämättä muutakaan itselleen hokea kuin että ”hankala tilanne voi olla uusi mahdollisuus”, yritimme taklata tämänkin muutoksen kehittämällä kirjamessujen ja kirjoittamisen työpajojen tilalle jotain vaihtoehtoista kivaa.

Viime keväänä koronan iskettyä järjestin ensimmäisen kirjoittamista käsittelevän verkkokurssin. Tuo kirjoittajakurssi sai ihan hirvittävän hyvää palautetta kävijöiltä. Varmuudella ainakin kolme kirjoittajaa sai sen kevään jälkeen kustannussopimuksen. Mahtavaa! Eihän se kustannussopimus tietenkään kurssini ansiota yksin ollut, mutta SILTI. Kuinka mahtavaa! Tuolle kirjoittajakurssille on kyselty kevään jälkeen jatkoa – sellaista, jonka voisi käydä jossain muualla kuin Facebookissa, koska kaikki eivät naamakirjaa käytä.

Viime kevään loistavan kokemuksen rohkaisemana, kirjamessujen peruuntuessa ja mahtavan kanssakirjoittajani kovaan ammattitaitoon nojaten keksimme, että mitä jos tekisimmekin kirjoittamisesta verkkokurssin. Sellaisen, joka täydentäisi kirjojemme sisältöä ja toisi niihin lisää näkökulmia. Sellaisen kurssin, joka toimisi myös ihan pelkästään, ilman kirjoja, etenkin heille, joille kirjoittaminen on tärkeä työelämätaito.

Aloitimme suunnittelun miettimällä, mitkä asiat tuppaavat olemaan kirjoittajalle niitä hankalimpia kohtia ja päätimme keskittyä niihin. Jaoimme sisällön kuuteen luentoon ja teimme kuhunkin luentoon liittyviä harjoitustehtäviä, joiden avulla kaikki se sisältö jota kirjoittajakurssi tarjoaa, taipuu hyödyksi omaan kirjoittamiseen. Luennoilla käsitellään mm. sitä kuinka rakentaa lukijan huomion kaappaava aloitus, kuinka lopettaa niin että haluttu asia jää mieleen, tekstien editointia ja sitä, miten sen valkoisen paperin kauhun voi selättää.

Pohdimme sisältöjä, suunnittelimme harjoituksia ja tallensimme luennot videoiksi. Syksyn aikana syntyi verkossa käytävä kirjoittajakurssi nimeltä Kynä – Kirjoita paremmin! Se on myynnissä työelämä- ja hyvinvointivalmennus Coolla Oy:n verkkokaupassa ja toimii Campwiren alustalla, eli mitään feisbuukkeja ei tällä kertaa tarvita.

Halusimme jollain tavalla konkreettisesti yhdistää kirjajulkkarimme tämän verkkokurssin yhteyteen ja tarjota pientä ekstraa kaikille, myös meille itsellemme.

Kustantajamme Tuuman, Coolla-valmennusyrityksen porukan, Mirjamin ja minun yhdessä idoimana saimme aikaiseksi loistavan lokakuun tarjouksen.

Kaikki lokakuussa Kynä-verkkokurssin ostavat saavat kotiin lähetettynä myös kirjoittamista käsittelevät kirjamme.

Kirjoittajakurssi maksaa 49 €. Lokakuussa hintaan kuuluvat myös kirjat Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta ja sen harjoituskirja Kynä – Tehtäviä oman äänen löytämiseen. Kirjat postitetaan kurssilaisille heti kirjojen ilmestyessä eli noin lokakuun puolivälissä.

Täältä löytyy tietoja Kynä – Kirjoita paremmin! -kurssin sisällöstä. Ja multakin saa tottakai kysellä, täällä blogissa tai Instan puolella.

The post Kirjoittajakurssi ja kirjoittajan kirjapaketti appeared first on Satu Rämö.